Hyvästi varjoni Mon

Lainasin Herra Theodor Mundstockin säälistä. Vuonna 1970 käännetty kirja näytti juuri painosta tulleelta. Olikohan sitä koskaan lainannut kukaan muu kuin minä?

Lisäepäilyksiä herätti kirjan alkuperä. Melko monet Ison K:n itäeurooppalaisista kirjailijoista näyttävät päätyneen sarjaan enemmän poliittisista kuin kirjallisista syistä.

Erehdyin. Ja sain lukea tällä joululomalla jo kolmannen hienon, erikoisen kirjan.

Herra Mundstock asui vuonna 1942 miehitetyssä Prahassa. Ja tästä aavistattekin loput: kirja on väistämättä kamala.

Juutalainen Mundstock, kuten useimmat hänen tuttavistaan, elää toden, kauhun ja harhan välitilassa. Hänen tärkeimmät puhekumppaninsa ovat varjo, jota hän nimittää Moniksi sekä Herran kanssa asuva lemmikkikana. Mundstock ei pääse eroon julmasta Monista, natsivaltaa symboloivasta ikuisesta seuralaisesta. Mundstockin ja Monin välinen dialogi on kirjoitettu taitavasti. Jokaista repliikkiä seuraa Monin paremmin tietävä, karmaiseva vastarepliikki. Yksinäisyyttä ei enää ole, edes ajatuksissa.

Lemmikkikana kuolee. Ystävät katoavat, kun heidät vuorollaan kutsutaan Tereziaan. Mundstock odottaa kutsua kauemmin kuin monet muut. Siitä kirja itse asiassa kertookin kaikken eniten: julmasta odotuksesta.

Odotellessaan Mundstock lakaisee katuja, yrittää sulautua väkijoukkoihin, ennustaa korteista parempaa elämää, yrittää huolehtia ystäväperheen nuorimmaisesta, jumaloimastaan Simonista.

Vaikuttavimmassa sisäkkäiskertomuksessa Mundstock elää entisen työnantajansa kohtaloa keskitysleirillä. Hän suunnittelee selviytymiskeinot junamatkalle, rakentaa kotiinsa parakin ja yrittää itsemurhaa kaasuhellalla.

Kirjan kannessa on kuusisakarainen tähti ja risti. Jo se kertoo, ettei kertomus pääty onnenkyyneliin. Viimein keskitysleirikutsun saanut Mundstock ei selviydy edes juna-asemalle. Hän ei sittenkään osannut huolehtia itsestään, puhumattakaan Simonista, joka oli nuosemassa samaan junaan.

Kirjailijasta, Ladislaw Fuksista hieman tietoa englanninkielisestä Wikipediasta >>