sunnuntai 8. tammikuuta 2017

John Irving ihmeiden tiellä

John Irving. Ihmeiden tie. 
John Irvingin Ihmeiden tie kuljettaa lukijan läpi Juan Diego Guerreron ihmeellisen elämän. Juan Diego on varttuneesti keski-ikäinen meksikonamerikkalainen romaanikirjailija. Hän on huoran lapsi ja kaatopaikkakeisarin kasvattama, myöhemmin entisen jesuiittapapin ja transvestiitin adoptiopoika.

* Hyvä Juan: Alkuun pahoitteluni äsken käyttämästäni kansallisuuskäsitteestä. Painotit syntyneesi meksikolaisena, olleesi sittemmin amerikkalainen, etkä missään vaiheessa meksikonamerikkalainen. Onneksi kuitenkin olen naislukija, joita arvostit parhaimpina lukijoinasi.

John Irvingin uutuus edustaa aitoa maagista realismia. Juanin [Amerikan Johnin] elämä on ihmeitä tulvillaan ja tajuttomassa tilassa. Häneltä ovat hukassa sekä muistot että unet.

* Juan: Sinua täytyy moittia lääkkeiden seka- ja väärinkäytöstä. Ensin popsit pillereitä liikaa ja sitten holtittomasti.

Pillerit vievät Juan Diegolta unet, muistot ja seksihalut, väärinkäytettynä sekoittavat todellisuuden, unelmoidun ja muistellun. Vapaat pudotukset ja siirtymät eri tilojen välillä rytmittävät kirjan kerrontaa ja rikkovat tarinan kronologian.
Kun ihminen muistelee rakkaitaan tai uneksii heistä...ei voi estää sitä, että heidän loppunsa loikkaa muun elämäntarinan edelle. Unet eivät tule kronologisesti eivätkä muistot tapahtumajärjestyksessä.
Irvingin lukija on tottunut monipolviseen tarinaan, lukemattomiin ja toistuviin teemoihin, eksentriseen päähenkilöön ja monilukuiseen henkilögalleriaan. Mutta nyt seisoin sadantien vartioimattomassa tasoristeyksessä ajoittain kauhusta täristen. Ihmeiden tie tarjoaa kaikkea tuttua, mutta kymmenkertaisesti enemmän!

Rauhoituin ymmärtäessäni kaikkien teiden johtavan samaan suuntaan. Maali oli Graham Greeneltä lainattu erityinen hetki, joka avaa tulevaisuuden: "Jokaisen elämässä tulee hetki, jolloin on päästettävä irti - molemmat kädet...se on unelma tulevaisuudesta...se on unelma kuolemasta."

Irvingin lukijat tietävät, että sitä ennen on käytävä läpi satoja sivuja muita tarinoita. Saadaan tietää Juan Diegoon olleen kaatopaikan [basueron] roskiksentonkija, ällistyttävä lukija, kielinero ja jalkavammainen. Tärkein sivuhenkilö on ilmiömäinen sisar Lupe. Selvännäkijä ja ennustaja, jonka puheesta saa selvää ainoastaan veli. Puhevikansa takia ja aistiensa ansiosta Lupe on tarinaa tulkitseva rinnakkaiskertoja.

Tarinan edetessä sisarukset orpoutuvat ja heidät siirretään Oaxacan slummista katoliseen orpokotiin. Sieltä siirrytään sirkukseen, jossa veli opettelee taivaskävelyä ja sisaren on määrä toimia ihmisten ja leijonien ajatustenlukijana. Lopulta Yhdysvaltoihin adoptiovanhempien kanssa muuttaa enää Juan Diego.

* Juan-parka: Olisiko se auttanut, jos veli olisi osannut lukea siskoa kuin sisko veljeä? Olisitko nähnyt nuoren tytön kuolemankaipuun? Olisitko rohkaissut häntä matkalla tytöstä naiseksi?

Kaikkeen tähän tarvitaan runsain määrin ihmeitä, joita kuvaa paremmin alkuperäisteoksen nimestä löytyvä mysteries. Niitä tarjovat naispyhimykset ja heistä tärkeimpänä Meksikon ikioma neitsyt-Maria Guadalupe.

Ihmeitä löytyy myös kirjan nykyhetkeen sijoittuvasta tarinasta, joka johdattaa keski-ikäistyneen ja sairastelevan Juan Diegon Manilaan ja Filippiinien saaristoon. Ohjat kirjailijan elämästä ottaa mystinen naiskaksiko Dorothy ja Miriam. Suojelusenkeleinä, ja nolonoloisesti myös seksin ylipapittarina, näyttäytyvät naiset ovat oudosti fyysisen maailman lainalaisuuksien ulottumattomissa.

Tunnetko Pateronin?


Peter Høeg. Hiljainen tyttö.
Ihmeiden tie ei ollut minulle helppo kirja. Jos päähenkilö liikkui moniulotteisten kokemusten rajamailla, koin lukijana jotain samankaltaista itsekin. Ajatuksiini ilmestyi tuon tuostakin Tanskan lahja lukevalle maailmalle, Peter Høeg. Ja blogini lukijat tietävät, ettei Høeg todellakaan ole lempikirjailijoitani!

Tunnistin samaa maagista realismia, samoja teemoja [kuten sirkus, lasten selvännäköisyys], absurdeja hahmoja sekä juonen ja tapahtumisen pyörremyrskyjä. Jos aiemmin kiittelin Høegia yhdestä historian ikimuistoisimmista tyttöhahmoista Tiltestä [Norsunhoitajien lapset], oli Lupekin melkoinen nokkelikko. Lupe muistuttaa selvännäköisyydessään myös KlaraMariaa [Hiljainen tyttö], jolla ei ole äänessä lainkaan sointia.

Siis mitä ihmettä, onko näillä herroilla suhde? Onko John Irving Peter Høegin lukija, tuttava tai jopa ystävä? Julkaiseeko Iso K kohta miesten kirjeenvaihtokirjan jatko-osaksi Austerille ja Coetzeelle? Onko syntynyt maagisen realismin Bradgelina Peteron?

* Juan hyvä: Valitettavasti loputon kiinnostuksesi yksityiskohtiin oli minusta erittäin rasittavaa. Että pitikö vaikkapa päivittäisistä lääkeannoksista rapotoida jatkuvasti? Vaikka naislukija olenkin, en taida olla ihannelukijasi. Yksityiskohtia enemmän arvostan suuria linjoja, tunnelmaa ja utuista epäselvyyttä - lukijan omaa tilaa.

Ihmeiden tien lukeminen tuntui samalaiselta suorittamiselta kuin liian raskas reittivalinta. Silti heräsin pohtimaan, kuinka paljon arvostan Irvingiä erilaisuuden ymmärtäjänä. Hän on transvestiittien, köyhien, vammaisten, hairahtaneiden, syrjittyjen ja monien muiden puolestapuhuja.

Tarinoiden edetessä Ihmeiden tie rauhoittui. Kun sivujuonet oli saatu solmittua, pystyi keskittymään päätarinaan. Kirjan lopussa tunnelma kääntyi hartaaksi, jopa uskonnolliseksi.

* Juan hyvä: Menneisyys oli ottanut sinut omakseen. Hyvä niin.

**
Tämän bloggauksen rakennetta inspiroi Lumiomena, joka kirjoitti arvionsa John Irvingille.

4 kommenttia:

  1. Hahaa, mainio juttu - ja miten kirjaan sopivan kuvat olet Kusaman näyttelyssä ottanut. Kiitos myös linkityksestä.

    Voi John, täytyy tänä vuonna palata johonkin vanhaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi ideasta 👋

      En tiedä, uskallanko enää lukea vanhoja Irvingejä. Jos en pitäisi enää niistäkään 😓

      Poista
  2. Ei ollut Ihmeiden tie minullekaan sitä parasta Irvingia, mutta jotenkin sitä miestä ei vaan voi olla rakastamatta. Huomaan antavani Mr. Irvingille yhä uudelleen anteeksi kaikki harharetket. Tosin minäkään en ole uskaltanut lukea uudestaan vanhoja. Ehkä pelkään että ne ovatkin olleet tärkeitä vain sen hetken minälle ja uudelleen lukiessa huomaisin itsessäni epämiellyttävän muutoksen. Ehkä vanhenemisen ;)

    VastaaPoista

Keltaiset kiitokset kommentistasi.