lauantai 20. elokuuta 2016

Meritähden hiljaisuus

Ensihetket E. L. Doctorowin Danielin kirjan parissa herättivät ikäviä aavistuksia: olinko tarttunut yhteen Ison K:n vastenmielisimmistä kirjoista? Kannen kuvassa taitaa olla sähköshokki. Aloitussitaateissa yhdistellään riehakkaasta Danielin mahtipontisia profetioita Whitmannin ja Gingsbergin runoihin. Vietetään kaatuneiden muistopäivää ankeissa tunnelmissa.

E. L. Doctorow. Danielin kirja.
Kirjan nimihenkilön Danielin olen saattanut tavata ennenkin. Kirjassahan taitaa lymyillä Sebastian kakkonen, samalainen superääliö kuin Patrick Donleavyn Holtittomassa miehessä. Uhmakas persläpi aukomassa jokaiseen ilmansuuntaan: lapsivaimolleen [jota hän kutsuu siitoseläintyypiksi ja hiekkakinokseksi, joka on luotu tallattavaksi], vanhemmilleen [jotka paljastuvat kasvattivanhemmiksi], valistuneelle liberalismille ja ihan kaikelle autoilusta Amerikkaan. 

Mutta kun onnistuu antautumaan kirjallisuudelle ennakkoluulojen seireenihuudoista piittaamatta, voi hiekanjyvä muuttua jalokiveksi. Danielin kirja ei päässytkään Martin Walserin kavaljeeriksi vaan ihan toiselle listalle yhdeksi ehdottomista suosikeistani. Danielin kirjasta kehittyi kesän hienoin lukukokemus. Hyvin koskettava, erityisen liikuttava.

Danielin hahmosta on mahdoton pitää, mutta hänen tarinansa voi kohdata, kun tietää pari faktaa. Sen, että eletään 1960-lukua ja että Daniel on 25-vuotias hippivasemmistolainen. Jonka vanhemmat olivat kommunisteja, itäisestä Euroopasta lähteneitä amerikansiirtolaisia, hyvin idealistisia. Jotka teloitettiin maanpetturuudesta ilman demokraattista oikeudenkäyntiä.

Danielin profetian sanoin:
"Ja se on oleva ahdistuksen aika, jonka kaltaista ei ole ollut..."
Aika pian ymmärsin lukevani Isaacsonien perheen tarinan kautta kirjoitettua amerikkalaisen vasemmiston historiaa. Sellainen kirjailija Doctorow oli - todellisuuden ja fiktion yhdistäjä. Sukupolvelta seuraavalle siirtyessään vasemmistolaisuus muuttui neuvostomyönteisestä idealismista hippiliikkeen uuden mantereen vasemmistolaisuudeksi. Sellainen kirjailija Doctorow oli - yhteiskunnallisen fiktion mestariluokkalainen.

Tämän kirjan taustalla on tositapahtumia. Julius ja Ethel Rosenberg tuomittiin 1950-luvun alussa kuolemaan lavasteoikeudenkäynnissä syytettyinä atomivakoilusta.

Danielin kirjassa juutalaisperheen Paul ja Rochelle Isaacson poika Daniel avautuu 13 vuotta myöhemmin menneisyydestään, jota on ryhtynyt selvittämään osittain siskonsa Susanin painostuksesta. 

Ja vaikka Danielia voi sittenkin ymmärtää, Yhdysvaltojen kylmän sodan politiikkaa ei mitenkään. Olihan se käsittämätöntä syytellä Stalinin vainoja, rautaesiripun takaisia ihmisoikeusloukkauksia ja kommunistiaaltoa ja samalla kehitellä ydinasetta ja tappaa toisinajattelijoita jopa omassa maassa.

Danielin kirjassa politiikka tulee iholle. Olipa kerran vaatimattomasti elävä onnellinen perhe, jonka elämän täytti puuhakas poliittinen aktivismi. Jota kylmä sota alkoi ahdistella. Niistä jäävät Doctorowin kirjasta elämään vavahduttavat hetket:  
Kun äitini viimeksi nähtiin...Hän jätti jälkeensä siistin talon ja jääkaappiin maapähkinävoileivän ja omenan lounaaksi. Iltapäivällä join maitoa ja söin pikkuleipiä. Eikä hän enää milloinkaan tullut kotiin.
Jälkeen jäivät Daniel ja Susan, orporukat kasvatukodeissa, ottovanhemmilla ja pakotettuina muuttaan sukunimensä ja kieltämään sukunsa. Ja nuorina aikuisina kauhuissaan omasta itsestään etsimässä sydämen kotia hippiliikkeestä.
Muista kuitenkin, että tämän taakan säilyttäminen lasten harteille on meillä sukuperinne.
Doctorowin kerronnassa käytössä ovat taidokkaat siirtymät aikakaudelta toiselle. Tarina kerrotaan yhden Danielin vuoden sisällä kaatuneiden muistopäivästä jouluun siten, että se aukeaa loppuun saakka. Ja kun vielä kertojana vuorottelevat minä, hän ja he, ei lukijalla ole muuta mahdollisuutta kuin nostaa suorituksesta kunnioituksen hattua

Ja ennen kuin kirjan kannet sulkeutuvat, lahjoittaa Doctorow lukijalle yhden hienoimmista lukemistani lopetuksista. Siinä yhdistyvät äidin ja tyttären aika ja pojan menetys. Ja vaikka palavasti haluaisin lahjoittaa sen sinulle, jätän kuitenkin liikuttumisen ja yllättymisen hetken lukijalle.

Vaikka minusta Danielin kirja on suuri kirja, ei siitä voinut tulla Suurta Amerikkalaista Romaania [Tästä aiheesta enemmän erinomaisessa Deadline Torstaina -blogissa]. Sellaiseksi se kuvasi liian marginaalisia kokemuksia. Mutta se voisi hyvinkin olla yksi niistä romaaneista, joista yhteensä tulee Suuri Amerikkalainen Siirtolaistarina.

Viime vuonna kuollut Doctorow jätti meille loistavien kirjojensa lisäksi meritähden hiljaisuuden. Se on elämänasteikon syvin hiljaisuus. Sitten mennään jo elottoman puolelle. Meritähti tarkoittaa mielenrauhaa, sopusointua maailman kanssa ja sen takia suurinta onnea.

Sellainen voi olla myös lukijan onni, kun hänelle oli lahjoitettu Danielin kirja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Keltaiset kiitokset kommentistasi.