lauantai 27. joulukuuta 2014

Puolalaisia kuninkaita

Juutalaisuuden iso ääni, Isaac Bashevis Singer, on Ison K:n tuotannoltaan mittavimpia kirjailijoita. Mies on yksi niistä suurista ja kunnioitetuista kirjailijoista, jotka ovat tuoneet juutalaisuuden tragedian kaikkien maailmankirjallisuutta rakastavien lukukammioihin. Näyttänyt, millaista on ollut kasvaa, uskoa, epäillä ja menehtyä juutalaisena kaikkien kansojen repimässä ja ylikävelemässä Puolassa. Tai siirtolaisena, ja kulttuurisesti uudestaan eristyneenä, rapakon takana Isossa Omenassa.

Ja kaiken tämän tiedon ja odotusten keskellä käy kuten edellisen lukemani kirjan, Graham Greenen Nollapisteen, kohdalla. Singer osoittautuu kameolentiksi ja hylkää tutun aiheensa. Tosin myös Peltojen kuninkaaseen on eksynyt yksi juutalainen. Sivistynyt seppä, monitoimimies ja varsinainen ahaverus Ben Dosa, joka lähtee kyläjohtaja Cybylan matkaan hankintareissulta Miaston kaupungista ja pakenee myöhemmin kristinuskoon käännyttäjiä Rooman pyhään kaupunkiin.

Isaac Bashevis Singer: Peltojen kuningas.
Peltojen kuninkaassa Singer osoittaa olevansa koko Puolan kirjailija. Hän tamppaa pieneen kylään kotimaansa risaisen esihistorian ja pistää kyläläiset kokemaan milloin minkin muutoksen ulkopuolelta tulevien intressien ristipaineessa.

Pakanallisen metsien heimon ja maata viljelevän peltojen kansan kamppaillessa elintilasta syntyy aivan uudenlaista Singeriä, kertomataidetta, joka ammentaa innoituksena luonnon ja legendojen lähteestä.

Kirjan tapahtumat rajautuvat lähes kokonaan pieneen kylään ja sen lähimetsiin. Cybylan johtama heimo on lesnikkejä, eikä se aluksi tiedä pelloista yhtikäs mitään. Päinvastoin: lesnikit ovat taitavia metsästäjiä ja siemenpuuhista täysin tietämättömiä. Kylän valtaavat viljelystä elantonsa saavat puolalaiset, johtajanaan Krol Rudy.

Esihistoriallisessa maailmassa sotiminen ja maanvaltaaminen ei ole siistiä puuhaa. Miehiä kuolee laumoittain, valoittajat ryöväävät kodit, raiskaavat ja ottavat omikseen kylään jääneet naiset. Tappiolle jäävät lesnikit vetäytyvät metsiin ja seuraavat sapekkaina omaisuutensa pakkolunastusta.

Mutta välillä on sotaa, välillä epäluuloa ja monien vaiheiden kautta myös hetkittäistä rauhanomaista rinnakkaiseloa. Kumpikin heimo huomaa tarvitsevansa toisiaan ja toistensa eloonjäämistaitoja. Päälliköistä tulee sukulaisia avioliiton kautta ja heimot unohtavat hetkeksi erimielisyytensä.

Peltojen kuninkaassa, ja esihistoriallisessa Puolassa, onni on hetkellistä ja ihmisten kohtalot sattumanvaraisten käänteiden tulosta. Kyläläisiä koettelevat katovuodet, pakkastalvet, juonittelut ja joukkosurmat. Uudet valtaajat ja keskiaika kolkuttelevat jo ovella: kun kristinuskoa levitetään asein ja mahtikäskyin saavat vanhat kuninkaat väistyä.

Vaikka Singer vaihtoi aihetta, uuden seassa on jotain vanhaa. Singer rakentaa tarinansa vahvoille henkilöhahmoille. Heitä edustavat Peltojen kuninkaassa sotapäälliköiden lisäksi monet naiset, jotka eistävät omaa etuaan kauneudella, viekkaudella tai niillä avuilla, joita kullekin on satuttu suomaan. Tunteet ovat vereviä, rakkaus tulvillaan intohimoa ja sillä on monenmoisia ilmenemismuotoja. Äidinrakkautta on se, että tytär voi tappaa kuolemaa janoavan äitinsä. Ja suurinta pariskunnanrakkautta se, kun aviopari jättää hyvästit maalliselle elämällä heittäytymällä yhdessä kallionkielelleeltä hyiseen veteen.

Peltojen kuninkaassa eletään aikaa, jolloin tunteita ei ole mitään syytä piilotella ja omat intohimot, taikausko ja unelmat ovat tulevaisuuden hauraita rakennuspalikoita. Kannattaa miettiä, millä tavoin keskiaika ja kristinusko muuttivat sellaista elämää paremmaksi. 

torstai 25. joulukuuta 2014

Todellista vai todentuntuista?

Graham Greene, jos joku, on tuttu kirjoittamistyyliltään. Greene valitsee päähenkilöikseen kovapintaisia kavereita, tunteiltaan umpimielisiä ja elämässään hankaliin tilanteisiin ajautuneita.

Hämmästykseni oli suuri, kun tuttuakin tutumpi kirjailija tarjoilee ihan jotain muuta. Neljä novellia yksissä kansissa. Suomentaja antoi kokoelmanne nimeksi Nollapiste, kirjailija itse A Sense of Reality. Jälkimmäinen niputtaakin tekstejä paremmin: Greene tutkiskelee todellisuuden rajoja ja erilaisia todellisuuksia. Viljelee dialogia ja vaihtelee tyyliä ollen runollinen, scifimäinen ja fantasiakirjailija!

Graham Greene: Nollapiste.
Novelleista Puutarhan alla on Greenen Narnia, fantasia lapsen seikkailuista maanalaiseen maailmaan. Jo ikääntynyt, kuolemansairas mies palaa kotitilalleen selvittämään, ovatko lapsuuden muistikuvat maanalaisesta luolastosta ja siellä asuvasta pariskunnasta unta vai sittenkin totta. Vielä fantasiamaisempi on Löytö metsästä, kertomus kääpiökansan omintakeisesta kulttuurista ja elämäntavasta. Täydellisessä eristyksessä elävän heimon nuoriso uhmaa ankaria liikkumisrajoituksia ja kohtaa ensimmäistä kertaa viitteitä toisella tavalla elävistä, toisennäköisistä elollisista olioista.

Ajattelen Greenen suunnanneen tekstit nuorille lukijoille, ehkä tänä päivän 10-12 -vuotiaille. Valitettavasti olen itse hyvin harvoin innostunut fantasiasta, eikä vieraanoloisen tyylilajin parissa hapuileva kirjailija ainakaan onnistu kyseenalaistamaan kirjallisuusmakuani.

Morinin luona -novellissa kertoja löytää kirjakaupasta oman ”cavensa”, ajat sitten muodista poistuneen Pierre Morinin kirjan. Kertoja on opiskeluaikanaan ihaillut Morinia yli kaiken, tutustunut kirjailijan elämänkertaan kattavasti ja kiihoittunut älyllisesti miehen uskonnäkemyksistä. Morinin kirjat saivat kertojan jopa harkitsemaan katolilaisuuteen kääntymistä. Paljastuu, että kirjailija on matkalla saapunut juuri siihen kolkkaan Ranskaa, johon Morin on vanhoilla päivillään asettunut asumaan. Miehet tapaavat ja seuraa vaikeasti seurattava ja pitkästyttävä dialogia uskosta, uskossa olemisesta ja siitä luopumisen eri muodoista. Greene itse kääntyi katoliseksi aikuisiällä, johen aihe varmasti kiinnostaa häntä itseään – joskin olisin suositellut julkaisukanavaksi omaa päiväkirjaa.

Uni vieraasta maasta on Nollapisteen novelleista kiehtovin - erityisesti ikimuistoisen loppukohtauksen ansiosta. Siinä eläkkeelle vetäytynyt lääkäri joutuu moraalisen dilemman – Greenen lempiaiheita - eteen. Rikkoako lakia ottamalla potilaaksi tarttuvaa tautia sairastava potilas, joka haluaa piilotella sairauttaan? Vai lainatako taloaan korkea-arvoisen kenraalin syntymäpäivien pitopaikaksi ja rikkoa lakia pystyttämällä taloon uhkapelipöytä? Kumman elämän ruletille lääkäri vastaa kyllä?

Mutta mikä ihme on nollapiste? Kirjailija antaa henkilöhahmonsa vastata kysymykseen näin:
Mutta joskus tapaa ihmisen, joka ajattelee toisin, jonkun joka on väsynyt kaikkiin plusmerkkeihin ja tahtoo löytää nollapisteen, ja juuri hän alkaa kehittää poikkeavia muotoja.
Sellainen piste, nollapiste, osuus varmasti jokaisen meistä eteen jossain vaiheessa elämää.

maanantai 8. joulukuuta 2014

Viisaat lapset

Epäilen, että harva on lukenut J. P. Salingerilta mitään muuta kirjaa kuin Sieppari ruispellossa. Sekin on tapahtunut alle parikymppisenä, todennäköisesti opettajan suosituksesta, tai pakottamana.

Nyt lukemani Franny ja Zooey on toinen Salingerilta suomennettu, ja yksi hänen harvoista julkaisemistaan, kirjoista. Yli 90-vuotiaaksi elänyt Salinger [kuoli vasta pari vuotta sitten, 2010!] oli silti tuottelias kirjailija. Hänen tekstejään julkaistiin enimmäkseen, 1950- ja 1960-luvuille tyypillisesti, novelleina sanomalehdissä. Franny ja Zooeykin on nidottu kasaan kahdesta New Yorkerissa julkaistusta [1955 ja 1957] novellista.

J. P. Salinger: Franny ja Zooey.
Kirjallisuuskriitikot, ja kaiketi myös lukijat, ovat olleet sitä mieltä, että Salingerilla on jotain erityistä sanottavaa nuoruudesta. Tämän saman teeman, nuoruuden angstin ja hämmennyksen, kimpussa kirjailija on myös Franny ja Zooeyssä.

Itselleni on usein käynyt niin, että Isoa K:ta lukiessa teemat seuraavat maasta ja mantereelta toiseen. Niin kävi nytkin. Edellisessä lukemassani kirjassa Haruki Murakami pisti teinipojan [Kafka rannalla] karkaamaan kotoaan: nuorukaista vaivasi lapsuudenrakkauden puute. Amerikkalaisessa nuoruudessa, joka tosin näyttää kestäneen yli parikymppiseksi, äidinrakkautta ja välittämistä taitaa olla aivan liikaa. Silloin on helppoa hukkua egoonsa ja piehtaroida narsistisissa ongelmissa.

Arvaatkin, kumpaa nuoruutta kohtaan tunnen suurempaa sympatiaa! Franny on, ei voi mitään (!), yksi maailmankirjallisuuden ärsyttävimmistä typyköistä. Ja se toinen kirjan nimihenkilö, Zooey, ei ole typykän poikaystävä vaan veli. 

Kirjan alkaa Frannnyn (Francesin) tarinalla ja Zooey ihmetyttää poissaolollaan. Kirkaskavoinen Frances on huomiota herättävä all-american -kaunotar, mutta sisältä aivan sikinsokin. Franny puksuttaa junalla Princetonin juna-asemalle, ihastuksesta sykkyrällä oleva poikaystävä huiskuttaa asemalla. Mutta harmin paikka: Franny vaikuttaa kovin pitkästyneeltä Laneensa. Pariskunnan on tarkoitus viettää rento ilta illallisen ja baseballin ääressä, mutta ilta loppuu lyhyeen Frannyn oikuttelun takia. Neiti saa itkukohtauksia vessassa, pyörtyilee baaritiskillä, nyrpistelee ruoalle, ilkkuu college-kavereitaan ja opettajiaan ja on, ah, niin ahdistunut.

Junnaavan alun jälkeen näkökulma siirtyy Zoeeyn. Tapahtumapaikkana on Glassin perheen asunto New Yorkissa. Seuraa tärkeää informaatiota Glassin perheestä. Ja TÄMÄ ON TÄRKEÄÄ: kaikki perheen lapset ovat todella älykkäitä ja he ovat pienestä pitäen olleet Viisaat lapset -radio-ohjelman tähtiä. Sittemmin heistä on muotoutunut hyvin ristiriitaisia persoonia, jatkuvasti uhanalaisia (vaarassa kadota, kuolla tai erakoitua). Syystäkin perheen äiti Bessie on jatkuvasti järjettömän huolissaan.

Tässä vaiheessa Franny on vajonnut lamaannuttamaan depressioon, tai henkiseen koomaan. Ainoastaan makailee, nukkuu tai nuokkuu omassa huoneessaan. Äidin ja veljen huolen ansiosta tyttö säilyttää asemansa kertomuksen keskipisteenä, vaikka on äänessä aiempaa vähemmän.

Glassin perhe on paitsi viisas, myös viisaasti keskusteleva. Salingerin älykkäät nuoret ovat erittäin filosofisia ja poikkeuksellisen kiinnostuneita useista maailmanuskonnoista. Ja puhetta riittää: kirja on lähes pelkkää dialogia. Glassit eivät kertakaikkiaan osaa olla hiljaa, mutta dialogi on sentään älykästä ristitulta. Väliin mahtuu myös tilannekomiikkaa: puhelias Bessien ei anna Zooeylle rauhaa edes suihkussa.

Sieppari ruispellossa tuntui ainakaan jotenkin tyhjänpäiväiseltä kirjalta, ja sellaiselta minusta tuntui myös Franny ja Zooey. Siksi kummastuttaa lukea siitä arvostuksesta, jota tämäkin kirja ja Salinger kirjalijana näyttää nauttivan. Miestä kunnioitetaan kompleksisen nuoruuden universaalina tulkkina, jonka ääni kantaa sukupolvilta toisille. Miehen kirjoja kiinnostavammalta tuntui miehen elämänkerta: esimerkiksi Wikipedian Salinger kooste on erinomainen - suosittelen!

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Ihminen on labyrintti

Kafka on 15 ja, aina silloin kuin poika nimeltä Varis ei istu hänen olkapäällään, yksin maailmassa. Nakata on 60 ja yksin maailmassa paitsi jutellesssaan kissojen kanssa. Kumpikin on vieras tässä maailmassa, mutta enemmän kotonaan omissa ajatuksissaan ja tarinoissaan. Ja kohtalo on kirjoittanut heille toisiakin todellisuuksia, muita mahdollisia maailmoja.

Haruki Murakami: Kafka rannalla.
Haruki Murakami on kirjoittanut psykologisen, hienostuneen ja unenomaisen kirjan ihmisen sisäisestä labyrintistä. Hän antoi sen nimeksi Kafka rannalla. Kafka, se 15-vuotias, on piirretty tauluun äitinsä, ja myöhemmin rakastajattarensa, katseltavaksi. Vai oliko rakastajatar äiti, Kafkan isän lietsoma oidipaalinen kirous, äidin haavekuva, naisen ruumiista irtautunut nuori sielu - he kaikki tai ei heistä kukaan?

Kirja nimeltä Kafka rannalla kimaltelee kuin kirkas kristalli pakkasaamuna. Kääntele kulmia ja lumoudu vaihtuvien värin välkkeestä. Mystinen, symbolinen, metaforinen - hyvin erikoisen hieno taideteos.

Metaforinen on Kafka itsekin, nimineen kaikkineen. 15 vuotta on kirjailijalle hyvä ikä, jos haluaa kuvata ihmistä rajalla, hämmentyneenä ja itseään etsimässä. 15-vuotiaana Kafka karkaa kotoa ja asettuu asumaan syrjäisen kirjaston kulmahuoneeseen Shikokun saarelle. Kirjastossa Kafka saa ensimmäinen ystävän: hämmentyneen ja sukupuolisesti epärajaisen Oshiman, jonka itseilmaisu koostuu maailmankirjallisuuden metaforista. Ja hankkii ensimmäiset seksikokemuksensa haikukokoelman omistavan neiti Saekin, tai neidin teini-ikäisen inkarnaation, kanssa. Ja tästä kolmikosta joka ikinen on syvästi hämmennyksissä oman itsensä ja kohtalonsa kanssa.
Joskus kohtalo on kuin pieni hiekkamyrsky, joka muuttaa koko ajan suuntaa...Tämä myrsky ei ole kaukaa tullut tuuli...Tämä myrsky olet sinä...Kun tulet ulos myskystä, et ole enää sama ihminen kuin olit siihen astuessasi.
Nuorelle Kafkalle elämä on ennustuksia, joiden on toteuduttava ennen kuin oma elämä voi alkaa. Kafka antautuu seikkailuun labyrinttiin nimeltä elämä. Astuessaan labyrinttiin Kafka lähtee löytöretkelle omaan itseensä.
Jokaisen ihmisen elämässä tulee vaihe, josta ei ole paluuta...Ja sitten hyvin harvoissa tapauksissa tulee vaihe, josta ei ole pääsyä eteenpäin. Ja kun siihen pisteeseen tullaan, ei ole muuta mahdollisuutta kuin hyväksyä tilanne. 
Kafkasta poiketen toiset kirjan hahmot välillä ruumiillistuvat, välillä  henkistyvät. Jotkut meistä voivat päättää, missä ajassa he elävät. Ja toiset meistä, kuten rinnakkaistarinan herra Nakata, ovat vain onttoja ruumiita henkien täytettäväksi. Heitäkin ohjaa kohtalo tai varjostaa ennustus: Nakatan kohtalo on tappaa Kafkan isä, outo puolielävä, tunneköyhä kuvanveistäjä, joka kerää kissojen sieluja rakentaakseen niistä maailmoja hallitsevan huilun.

Kaikesta mystisyydestään huolimatta Murakamin Kafka rannalla on aito tarina ja matka, jota varjostaa sävähdyttävän käännekohdan odotus. 
Onnea on vain yhtä lajia, mutta onnettomuuksia on kaikennäköisiä ja -kokoisia. Tolstoi sanoin, että onni on allegoria, mutta onnettomuus tarina.
Murakamin maailmassa ei juuri mikään hämmästytä. Taivaalta sataa iilimatoja ja kaloja, tuntematon luottaa tuntemattomaan, pahoja ihmisiä murhataan ja haamut houkuttelevat matkaansa kuin viettelevät seireenit.

Tuntuu kuin eläisin hetkeä ennen vuotta 1Q84. Löydän mestarin mestariteoksesta tuttuja, 1Q84:ssä pidemmälle kehitettyjä teemoja: Nakata on ilmakotelo, pahat henget ovat vallanneet ruumiita, hyvät henget tarvitsevat pakopaikkoja ja luonnonkirjat ovat sekaisin. Kummassakin tarinassa kiehtoo rinnakkaistodellisuus. 1Q84:ssä se on toinen ulottuvuus, mutta Kafka rannalla -kirjassa toinen maailma löytyy sisältämme. Uskallatko tänä yönä nukahtaa: 
Pelkäät mielikuvitusta. Ja vielä enemmän pelkäät unta...Valveilla ollessa voit tukahduttaa mielikuvituksen. Mutta unia et pysty tukahduttamaan.
Paras kun nukut...Kun heräät, edessäsi on aivan uusi maailma ja sinä olet osa sitä...Ja kun heräät, juuri niin on käynyt.
Huh-huh - se saattaakin olla meidän sisällämme. Odottaa oikeaa hetkeä, vaania ja ottaa ohjat käsiinsä.