sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Katkeruuden kasvumaa

Outoa, mutta totta. Doris Lessingin Ruoho laulaa toistaa monessa äsken lukemaani Graham Greenen Hiljaista amerikkalaista. Rhodesialaisen farmarin vaimo Mary Turner löydetään murhattuna kotitalonsa kuistilta. Nopea ja tehokas poliisitutkinta kuittaa teon ryöstönä, vaikka Turnerien apulaisena työskentelevä Marston on motiiveista aivan toista mieltä. Ja mitäs seuraa? No tietysti takautuva tarina!

Ruoho laulaa. Doris Lessing.
Olen hämmästynyt myös siitä, että Hiljainen amerikkalainen ja Ruoho laulaa on kirjoitettu täsmälleen samana vuonna 1950. Tässä vaiheeseessa herra Greene oli ehtinyt laulattaa painokoneita tiuhaan. Neiti Lessingille Ruoho laulaa oli esikoinen. Siksikö Hiljainen amerikkalainen tuntuu vanhalta, mutta "ruoho laulaa" kasteenraikkaasti?

Raikkaasta kerronnasta huolimatta Ruoho laulaa on rankka tarina. Päähenkilö, Mary Turner, on  umpikujassa itsensä ja yhteisön vaatimusten kanssa.

Nuori Mary asuu kaupungissa ja elää marymaisen ihanasti. Viehättävä neiti nauttii koko paketista: toimistotyöstä, monista ystävistä, vauhdikkaasta vapaa-ajasta ja itsenäisyydestä. Pitää sopivaa etäisyyttä inhottavaan miesten-ja-naisen-väliseen. Kaikki on mainiosti, kunnes ikää kertyy ja naimattomuudesta tulee säälin asia.

Muutoksen on tapahduttava. Tielle osuu maatilallinen Richard Turner ja avioliitto solmitaan pikavauhtia. Elämän mukavuuksista nauttineesta Marystä tulee jotain käsittämätöntä: "koyhä valkoinen". Sellainen voi kohdata vain afrikaaneja, muttei brittejä. Jopa Turnereiden lautamökki on yhtä kehno kuin maaseutuneekereiden.

Maryn elämä maatilalla on tuskaista. Aluksi rouva on tosin kovinkin sitkeä: sisustelee, kasvattaa kanoja ja keksii puuhasteltavaa. Mutta muutoin elämä on kamalaa. Miehen ja seksiä kammoavan vaimon välit muuttuvat jäätäviksi ja ylpeä Mary erakoituu yhteisöstä. Vuodet kuluvat lautamökissä, josta Mary poistuu vain pakon edessä. Lisätaakkana hänellä on tilanjohtotaidon aviomies, jonka viljelykokeilut ajavat pariskunnan velkakierteeseen.

Kaikkein vaikeinta Marylle on tottua mustaan rotuun, pelloilla ja kotiapulaisina työskenteleviin neekereihin. Siinä missä tilalliset sentään arvostavat maaseutuneekereitä arvokkaana työvoimana, tuntee Mary vain kieroutunutta, vaikeasti hallittava vihaa. Ja vihan takana on, totta kai, selvittämätön vyyhti lapsuuden nöyryytyksiä, seksuaalista turhautuneisuutta ja sukupuolista alistamista.

Mary Turner ja surkea kohtalo. Puuttoman tilan helleaallot kiduttavat naista, joka eksyi itseensä ja elämäänsä. Doris Lessing antaa rotusorrolle monet kasvot: on ihmisiä, jotka siihen syyllistyvät ja aikakausia, jotka eivät anna vaihtoehtoja. Ruoho laulaa on vahva puheenvuoro paitsi rotusortoa vastaan, myös naisen oikeuksista omiin valintoihin. Sellaisen teki Doris Lessing omassa elämässään hylätessään avioliittonsa ja valitessaan kirjoittamisen.

Muita blogikirjoituksia
Kati Tervola nimittää osuvasti avioparin suhdetta ankeaksi maratonjuoksuksi >>

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Keltaiset kiitokset kommentistasi.