sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Virran viemää

Kim Echlinin Kadonneet on Ison K:n Tuulen viemää. Nostalginen muistelma ja vihan kyyneliin päättyvä kertomus poliittisesti mahdottomasta rakkaudesta. Taas yksi erinomainen osoitus siitä, kuinka politiikan ja rakkauden voi sekoittaa samaan kirjaan. Tällä kertaa Montreal on hyvä Pohjoinen ja Kambodža paha Etelä - ilman tätä vastakohtaa Kadonneet ei kelpaisi keltaisiin kansiin.

Kim Echlin: Kadonneet.
Tarinan alussa jo aikuinen Anne muistelee käänteentekevää hetkeä Phnom Penhissä, joka johdatti hänet rakkaan Sereynsä jäljille. Lyhyen johdatuksen jälkeen leikataan 16 vuotiaan Anne elämään Montrealissa. Eletään 1970-lukua, kun lähestyvästä aikuisuudesta ja sen mukanaan tuomasta vapaudesta iloitseva teinityttö kohtaa ensirakkauden, kambodžalaisen Sereyn.

He ovat niin samanlaisia. Ikäisiään kypsempiä, sivistyneitä ja sovinnaisen kapinallisia. Intohimo musiikkiin ja toisiinsa huumaa nuoret. Isä paheksuu ennakoiden surullista loppua. Tästä isän minimalistiseen holhoukseen tottunut äditön Anne vähät välittää.

Jo alusta alkaen kirjassa on muistelun tunnelma. Annelle Serey on Sinä, palvottu rakastaja ja se-elämää-suurempi-rakkaus. Tässä ei tule käymään hyvin, eihän? - lukija epäilee. Ja kirjan imu on niin vahva, että kerralla on pakko saada selkoa siitä, miten (huonosti) heidän sitten kävikään.

Ja huonosti käy. Teinirakkaus ei kestä loputtomiin. Rajojen avauduttua Serey lähtee takaisin Kambodžaan etsimään perhettään. Anne ei anna periksi. Vuosien jälkeen jo aikuiseksi kasvanut, khmerin kielen opinnot päättänyt Anne matkustaa hänkin Kambodžaan ja löytää Sereyn. Ja tästä se alkaa, alamäki. Anne yrittää huijata itseään ja lukijaa rakkauden ja onnellisen lopun mahdollisuudella. Mutta lukija tietää Anne enemmän. Sereyn päivätyö on pelkkää vastarintapolitikoinnin peitettä.

Ei silti ole niin, että Anne sulkisi silmänsä Kambodžan todellisuudelta. Hän kerää tietoa niin paljon kuin mahdollista. Sereyn perheen surullisesta historiasta, jonka vaikeimmin kohdattava fakta on Sereyn veljen päätyminen lapsi- ja palkkasoturiksi. Luurankohaudoista ja kuolemanleireistä ja jokaisen kohtaamansa ihmisen kadonneista, surmatuista ja kidutetuista sukulaisista.

Ja sitten on kaikkea mykistävän kaunista ja kiinnostavaa. Kambodžassakin asunut Echlin hallitsee kulttuuristen ominaispiirteiden ripauttamisen tarinaan. Kadonneet on väistämättä eurooppalaiselle lukijalle myös eksoottinen matkakirja ja tutustuismatka outoon kulttuuriin.

Kadonneet on klassinen rakkaustarina, jonka erottaa Tuulen viemistä vain sivujen määrä. Echlin ei kirjoittanut epookkia, mutta kylläkin ikimuistoisen traagisen lopun. Annen ja Sereyn elämät lähtevät lopullisesti eri teille: raskaana oleva Anne haaveilee perheonnesta - samanaikaisesti merkityksellisen elämänsä vaimoltaan salaava Serey osallistuu täysillä vaalityöhön. Ja lopulta paljastuva totuus värjää Annen pilvilinnat verenpunaisiksi. Alkaa Annen oma via dolorosa. Se päättyy Ang Tasom -nimiseen kylään, jonka läpi kulkevasta virrasta löytyy luodin lävistämä pääkallo. Sereystä tuli yksi lukemattomista kadonneista, jonka virta vei mukanaan.

Maastakarkoitettu Anne palaa Kanadaan. Seuraa päiviä, kuukausia ja vuosia ja kalpea, etäinen elämisen haamu.

Echlinin Kadonneet on äärettömän koskettava ja surullinen kirja. Voi Anne, voi kambodžalaiset - kaikki kauhea tuli minunkin yöuniini. Silloin oli vaikea muistaa, etten ollut elänyt tästä mitään - luin vain kirjan.

2 kommenttia:

  1. Kiehtovalta kuulostava tarina!

    P.s Sinun blogillasi on todella hauska ja kunnioitettava idea! Ja tuo keltainen tausta sopii mitä mainioimmin ideaan! :)

    VastaaPoista

Keltaiset kiitokset kommentistasi.