lauantai 30. tammikuuta 2010

Sinunkin joululahjasi 2009?

Keski-Euroopan kiertomatka jatkuu. Monen suomalaisen [pohjoismaalaisen?] tavoin sain joululahjaksi nobelilla 2009 palkitun Herta Müllerin.

Ihminen on iso fasaani -kirjasta huokuu sama suruisan kurja Itä-Eurooppa kuin Stancun Costadinasta. Vuosikymmeniä on tosin kulunut. Kylissäkin asuvilla ihmisillä on jääkaapit ja televisiot.

Ehkä ihminen on astunut askeleen eteenpäin, kun puhuminen on ohittanut löymisen tavallisimpana kommunikaatiomuotona.

Silti alistamisen, varastamisen ja nöyrtymisen hetkiä riittää. Etenkin kirjan päähenkilö Windischin kaltaisille, jotka odottavat passia päästäkseen pois Ceausescun Romaniasta.

On vaivatonta hypätä Windischin housuihin ja ymmärtää, miltä tuntuu katsella passilla palkittuja kylälaisia myymässä pois kalusteitaan ja riisumassa verhoja ikkunoista. Kuinka pitkälle olisi itse valmis menemään? Lähettäisikö oman tyttärensä papin ja miliisin seksileluksi, jos passinsaanti ei muuten onnistu? Entä jos olisi tytär, menisikö ja kaunistautuisi mahdollisimman viehättäväksi? Tai jos olisi äiti, pitäisikö tätä kaikkea aivan luonnollisena, koska itsekin toimi samoin päästäkseen työleiriltä Neuvostoliitosta?

Vaikka tarina on sydäntäsärkevä, kaikkein koskettavinta tässä kirjassa on kieli. Müller 110 sivua ovat ihaninta proosarunoutta, jota pitkään aikaan olen lukenut. Kirjaa ei edes tarvitse lukea, lyhyet virkkeet voi katsoa läpi. Ne sitovat ajatukset ja havainnot mielen kartastoksi. Sitä seuratessa kietoutuu lumouteen.

Kuvittelen, että tämän voi osoittaa kopioimalla tähän pari virkettä summamutikassa miltä tahansa sivulta. Lainaan sivulta 49 - siitä mihin katseeni ensin osuu - nelisen upeaa virkettä.

Hänen poskessaan on punainen läikkä. Se on Windischin käden läikkä. Se on
teehöyryn läikkä. Se on Kronerin muorin kuolemanläikkä.


Ja tämä tarkoituksella


Windisch vetää ruohonkortta hampaiden välistä. Ruohonkorsi on kylmä. Hänen
ikenensä ovat kylmät. Windisch pitää taivasta suussaan. Tuulta ja yötaivasta.
Ruohonkorsi katkeaa hänen hampaidensa välillä

5 kommenttia:

  1. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Hyvin sanottu: Kietoutuu lumouteen! Minä uusin nyt sinun blogin innoittamana koko Müller sarjani!

    VastaaPoista
  3. Mielenkiintoista, kuinka erilaisia asioita nostit esiin http://leenalumi.blogspot.com/2010/04/ihminen-on-iso-fasaani.html

    Amalie taisi tehdä sinuun vaikutuksen. Kyynelhelminauha, hyvin sanottu :D

    VastaaPoista
  4. Ehkä löysimme eri asioita, koska...sinä kai olet Mr. Littera ja minä olen Leena Lumi. Olen hulluna Herta Müllerin kieleen. Oikeastaan Matala maa soi kauneimmin, mutta kaikki ne luin...janoisena.

    Amalie oli selviytyjä mahdottomissa/kuvottavissa olosuhteissa. Pakosta. Mutta selviytyjä!

    VastaaPoista
  5. hi, new to the site, thanks.

    VastaaPoista

Keltaiset kiitokset kommentistasi.