maanantai 13. huhtikuuta 2009

Nádas - parasta pääsiäiseen

Ihmeellistä, kuinka puhdas vaisto välillä valitsee puolestani juuri tähän hetkeen täydellisesti sopivan Ison K:n. Näin tapahtui jouluna, kun luin Ozin Tarinan rakkaudesta ja pimeydestä. Ja näin kävi heti toistamiseen, kun luin pääsiäisenä Pétes Nádasin kirjan Erään sukuromaanin loppu. Pääsiäiskirjan Sukuromaanista teki kärsimyksen symbolinen kuvaus, jota hieno kirja on tulvillaan.

Sukuromaanin loppu on aika pieni kirja sivuiltaan, mutta ei lainkaan pienimuotoinen sisällöltään. Kuka tahansa kynäniekka ei upota kahteensataan sivuun juutalaissuvun tarinaa kantaheimosta kylmän sodan Unkariin, johon lisätään kommunistivainojen kuvaus 10-vuotiaan pojan muurahaisperspektiivistä. Paljon kerrotaan symbolein: lasten roolileikeissä, tarinoissa tarinoiden sisällä, raamatullisin viittauksin. Jan Saxell arvioi Kiilotomadossa tämän johtuneen osin poliittisesta pakosta. Itse haluan uskoa, että enemmän kirjailijan taitavuudesta.

Pienen pojan silmillä ikuistettu historia ei sisällä poliittista selittyä vaan sattumanvaraisiin muistoihin perustuvia fragmentteja eri elämänvaiheista. Miltä tuntuu, kun isyyden sijasta poliittisen taistelun valinnut isä näyttäytyy vain satunnaisvierailuilla? Miltä tuntuu, kun naapurin leikkikaverit katoavat ilman selityksiä? Miltä tuntuu viettää yksin päivä kotona, kun isoisän jälkeen kuolee isoäiti - ja on siinä talossa ihan yksin?

Nádas tarjoaa vastauksen voimakkaasti, taitavasti ja syvästi. Suuria tunteita voi tuoda esille niitä nimeämättä. Sellainen on minusta ikimuistoinen kirja - ja kirjalija.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Keltaiset kiitokset kommentistasi.