Ennen kun luin Tapahtui veden äärellä en tiennytkään, että loistavan Sudentalja-trilogian kirjoittanut Kerstin Ekman on myös dekkaristi. Tapahtui veden äärellä oli ennen maineikasta trilogiaa kirjoitettu murhamysteeri, joka muutti ruotsalaisten ymmärryksen 1990-luvulla siitä, miten dekkareita voi kirjoittaa.
 |
| Kerstin Ekman. Tapahtui veden äärellä. |
Tarinan nimestäkin löytyvä vesi sijaitsee Svartvattnetin kylässä Pohjois-Ruotsin Jämtlantissa. Svartvattnet oli kuoleva kylä, yksi monista. Älä kuitenkaan etsi sitä kartasta – kylä on Ekmanin fiktiivinen luomus.
Pikkukylän liepeillä tapahtuu juhannuksena 1970-luvulla kaksoismurha: teltassa yöpynyt hollantilainen nuori nainen ja tämän poikaystävä on puukotettu raa’asti. Murhateltan löytää ensimmäisenä Ekmanin päähenkilö, nuori tukholmalaisopettaja ja pienen Mia tyttären äiti, Annie. Annie on saapunut juhannukseksi seudulle rakkauden ja uuden elämän perässä. Uutta rakasta Dania ei näy, ja Annie joutuu etsimään omin voimin reitin Stjärnbergin kommuuniin.
Juhannusaattona löydetty murhapaikka ja sen mysteeri jäävät vaivaamaan Annieta ja muita kyläläisiä vuosiksi. Murhaa selvitetään kahdeksantoista vuotta. Se on svartvattnetilaisten oma case Bodomjärvi tai Twin Peaks.
Tapahtui veden äärellä on kuuluisa siitä, että sen ansiosta rikoskirjallisuudesta tuli Ruotsissa salonkikelpoista. Tapahtui veden äärellä onkin salaperäinen murhatarina ja taidokas psykologinen romaani muistin petollisuudesta ja eristäytyneen yhteisön valtapeleistä. Ja toisaalta siitä henkisestä turvasta, jota se tarjoaa elämän kolhimille ja omaperäisempää elämäntapaa kaipaaville.
Toteutuksen osalta tarina sijoittuu kahdelle aikatasolle: 1970-luvun Svartvattnetin tapahtumien kuvaukseen ja Annien aikuistumisvuosiin, jonka jälkeen 1990-luvulla huomio siirtyy Annien aikuistuneeseen Mia-tyttäreen ja mysteerimurhan ratkaisuun klassisen dekkarin tavoin.
Vuosien välissä Ekman on antanut tilaa melkein koko kylälle. Anniet, Miat, Johanit, Birgerit, Björnet, Gudrunit, Danit paljastuvat omaperäisiksi hahmoiksi, joiden kerronnallinen painoarvo vaihtelee tarinan aikana melkoisesti. Heitä yhdisti suomalaisesta fiktiosta vähän liiankin tuttu ylisukupolvinen puhumattomuuden kulttuuri ja tyypilliset pienyhteisön jännitteet.
Vaikka Ekmanin teksti oli kestänyt hienosti aikaa, siinä oli yksi iso ongelma. Huomasin alkavani lukea luontoa sen sijaan, että olisin lukenut tarinaa tai kiinnostunut henkilöistä, joita ylipäätään oli liikaa tähän tarinaan. Matkan varrella dekkarimainen jännite väljähtää, kunnes vasta lopussa tulee taas muistutus tarinan perusmotiivista.
Matkan varrella on luettu Annien feministinen kasvutarina, ja henkistä kasvua myös monissa yksitotisemmissa kyläläisissä. Koetaan poliittista heräämistä: ympäristötuhot ja aktivismi nousevat vahvoina esiin, kun metsäyhtiöt kiinnostuvat Jämtlantin metsistä. Ympäristöaiheissa Ekman oli ehdottomasti aikaansa edellä.
Ekmanin kirjan kirkkain tähti oli oikukas, salaperäinen ja monikasvoinen pohjoisruotsalainen luonto – Ekman loisti erityisesti luontokuvaajana aivan kuten upeassa Sudentalja-trilogiassa. Siinä Ekman sitten löysikin mielestäni lopullisen äänensä ja hieman toisenlaiset aiheet.
Kommentit
Lähetä kommentti
Keltaiset kiitokset kommentistasi.