Paul Auster New York -trilogia – Arvoituksellinen kirjakolmikko on ikivihreä ja Paul Austerin paras kirja!

Parahin edesmennyt Paul Auster. Olen pahoillani. En ole koskaan pitänyt kirjoistasi. Onneksi tällä kertaa voin kirjoittaa New York -trilogiasta toisin. Pidin, ja paljon! Lasikaupunki, Aaveita ja Lukittu huone olivat erinomaisia yksinään, ja vielä parempia yhdessä. New York -trilogia oli heittämällä paras Paul Auster, jonka olen tähän mennessä lukenut. Ja voitteko uskoa tätä: Lopetin trilogian sinä päivänä, kun Paul Auster kuoli (30.4.2024)!

Paul Auster. New York -trilogia.

Paul Auster julkaisit trilogiasi kirjat jo 1980-luvulla, mutta teit niistä  ajattomia. Ensimmäinen kirja Lasikaupunki kannattaa lukea myös siksi, että se on esikoisesi vuodelta 1985.

Sijoitit kaikki kolme tarinaa 1950–1990 -lukujen New Yorkiin, sinulle tutuille Brooklynin kaduille ja puistojen reunoille. Trilogiasi tarinat linkittyvät toisiinsa jännittävällä ja erittäin onnistuneella tavalla. Ne ovat arvoituksia. Varsinkin kolmikosta viimeisen luettuani en ollut enää varma mistä kaikki alkoi, kuka ohjaili ketä ja kenen elämää tässä elettiin. Kertojasi tiedot olivat vaillinaiset, ja hänen ainestoaan oli vain punainen lehtiö hajanaisine tietoineen.

Lasikaupungissa jännityskirjailija ottaa sattumien kautta vastaan yksityisetsivän tehtävän. "Kaikki alkoi väärästä numerosta" alkaa Lasikaupunki ja näistä sanoista alkoi myös Austerin ura kirjailijana. Kirjailija joutuu keskelle niin omituista tapahtumaketjua, ettei hänen omissa kirjoissaankaan ole tapahtunut vastaavaa. Sivuelämästä tulee kutkuttava identiteettileikki, joka vie miehen mennessään.

Kirjailija oli muuten Quinn, joka kirjoitti peitenimellä William Wilson. Häntä luultiin etsivä Paul Austeriksi – myös kirjailija Paul Auster tavataan. Quinn varjostaa vankilasta vapautunutta Stillmann-nimistä miestä ja reiteistä muodostuu Brooklynin kaduille merkillisiä muotoja. Tiesitkö, että aamuneljän ja viiden välillä on paras aika asioiden hoitamiseen ihmiselle, joka ei halua itse tulla nähdyksi?

Aaveita -kirjassa Blue-niminen yksityisetsivä saa toimeksiannon mieheltä nimeltä White, joka varjostaa Black-nimistä henkilöä. Kuinka outoa on, että kaikella on oma värinsä. Mitään sen persoonallisempaa heillä ei sitten olekaan.

Blackin elämässä ei näytä tapahtuvan mitään. Black lähinnä istuu huoneessaan ja kirjoittaa. Tiesitkö, että kun tarkkailet tarpeeksi kauan toista henkilöä, voi olla vaarana muuttua häneksi itsekseen?

Lukitussa huoneessa Fanshawe -niminen kirjailija on kadonnut. Kadonnut kirjailija lahjoittaa nuoruudenystävälle pöytälaatikkoteoksensa ja elämänsä. Nuoruudenystävä huomaa pian sekä kirjoittavansa aiemmin kadehtimansa miehen elämänkertaa että elävänsä tämän elämää. Ystävä saa itselleen Fanshawen maineen, tulot ja avio-onnen. Olisiko helppoa ottaa omakseen toisen ihmisen koko elämä, vaikka se olisikin liki täydellinen? 

Trilogia on kokonaisuutena taidokas sekoitus postmodernia identiteettiongelmaa. Toisen identiteetti alkaa kiinnostaa enemmän kuin oma. Siihen voi jopa hukkua itseltään niin kuin Quinn. Siihen voi sukeltaa kuten White. Sen voi ottaa omakseen ja jopa varastaa niin kuin Lukitussa huoneessa käy Fanshawen ystävälle. Yksityisetsivä, joka ei sellainen olekaan, seuraa kirjailijaa, joka ei kirjoitakaan kirjaa. Punakantinen muistivihko luetaan, katoaa ja lopussa revitään. Kuka kirjoitti mestariteoksen tai kirjoittiko kukaan mitään julkaisukelpoista ollenkaan?

Paul Auster näistä urasi alkuvaiheen kirjoista löytyivät kaikki myöhempien kirjojesi tunnusmerkit Brooklynistä nuoruuteni Pariisiin ja ihastuttavaan skandinaavivaimoon. Pidin niitä jo kliseinä, mutta ensimmäisissä ne ovat vielä tuoretta tavaraa. Näytit meille sisimmässään yksinäisen miehen, joka ei vielä ole juurtunut itsetyytyväisiin taiteilijaseurapiireihin.  

Ja Auster – minun mielestäni on selvää, että hänen toimissaan oli moitittavaa alusta loppuun. Jos ystävyytemme on päättynyt, niin syyttäköön siitä itseään.

Ja mitä tulee Lasikaupungin Quinniin, on mahdoton sanoa missä hän nykyään on.