Paul Auster Leviatan – Kirja merihirviölle, parhaan ystävän muistolle

Benjamin Sachs oli Peter Aaronin paras ystävä. Sachs oli kirjailija ja etenkin yhden kiitetyn yhteiskuntakriittisen romaanin tekijä. Hänellä oli avioliitto, jota Aaron kadehti, äly, jota hän ihaili ja yhteinen ystäväpiiri. Yllättäen Benjamin, ystävä, katoaa. Myöhemmin ystävä, jonka Aaron löytää on muuttunut mies. Hän on poliittinen terroristi, joka kohdistaa kriittisen performanssinsa vapaudenpatsaisiin ympäri Yhdysvaltoja.

"Kuusi päivää sitten eräs mies räjäytti itsensä hengiltä Wisconsinin pohjoisosassa". Itsensä räjäyttänyt Benjamin Sachs tunnettiin myös Vapauden Aaveena.

Leviatan -kirjassa Paul Auster tutustuu toisen kirjailijaan ei-ennakoitavissa olosuhteissa ja kiinnittyy ystävyyssuhteeseen, jolla ei ole järjellisiä onnistumisen edellytyksiä. Ystävyyden vuosiin mahtuu naissuhteita, myös yhteisiä, seksuaalista halua, petosta, vieraantumista ja väkivallan yllätyksellinen esilletulo elämäntilanteessa, johon sen ei pitäisi mitenkään kuulua. 

Paul Auster. Leviatan.

Paul Austerin Leviatan on tarina ystävyydestä ja ystävyyden muodonmuutoksesta. Kirja ei ole oikeastaan Aaronin kirja vaan se on hänen parhaan ystävänsä Benjamin Sachsin tarina. Leviatan on oikeastaan Sachsin muistokirjoitus.

Samalla kirja kertoo kirjailijasta, joka oli Sachs, josta kertoo kirjailija Aaron ja josta kirjoittaa kirjailija Auster. Nokkelaa, mutta pitkästyttävää. Leviatan ei todella ole Paul Austerin paras kirja.

Mytologiassa Leviatan on merihirviö, joka poistaa valon syömällä auringon. Kun yritän ymmärtää, miksi Auster on antanut kirjalleen ystävyydestä näin mahtipontisen nimen pystyn linkittämään hirviön vain Sachsin persoonaan. Silti vaikka tarinassa räjäytellään vapaudenpatsaita, minun on mahdotonta nähdä sitä raamatullisena hävityskertomuksena.

Tarinan jujuna on lukea siitä, kuinka Aaron sekä muistelee että jäljittää ystävänsä vaiheita etsivän tarkkuudella. Välillä Sachs ilmaantuu näkyviin, kiihkoilee mielipiteineen – hän on mies, joka todellakin vaatii kuuntelemista – ja katoaa jälleen. Ei riitä, että Aaron kuuntelisi vain Sachsia. Katoamisten välillä hän kuuntelee toisten kertomuksia Sachsista. Aaron törmää sekä ristiriitaisiin totuuksiin että myös hämmästyttäviin yhteensattumiin ja kaiken loppuhuipennuksen karmivaan tarkoituksenmukaisuuteen.

Leviatanin luettuani muistin taas, miksi en pidä Austerista. Hän kirjoittaa aina kovasti Austeria muistuttavasta kirjailijasta, jolla on monia suhteita, joka on asunut Pariisissa, on kuitenkin sydämeltään mies New Yorkin boheemeista seurapiireistä, joka liikkuu taiteilijapiireissä ja josta rauhoittuu lumoavan skandinaavinaisen aviomies. En yksinkertaisesti ymmärrä, miten sama kaava riittää niin moneen kirjaan ja miten sillä tuli suosituksi.

Poikkeus Austerin, tai Austerin ties kuinka monennen alter egon Aaronin, ennakoitavassa elämänkulussa oli salaperäinen ja radikaalisti vasemmistolainen Sachs. En usko, että hän kiinnosti niinkään ystävänä vaan ennemmän kilpailijana ja kateuden kohteena.

Leviatan oli nihkeä ja epäloogisesti etenevä tarina. Ei kirjallisuuden tietenkään tarvitse olla loogista, mutta nyt epäloogisuus häiritsi, koska kuitenkin seurausten syitä analysoitiin tarkasti.

Minulle Leviatan oli kirja, josta en saanut mitään. Jos kirjoissa joskus kaikki on pintaa, sitä ja sellaista todellakin oli Leviatan. Yritin etsiä jotain mieleenjäävää, jonkin pysäyttävän ajatuksen, jonkin avainlauseen. Lähimmäksi pääsi tämä:

Meissä kaikissa on jokin, mikä haluaa kuolemaa. Tajusin asettuneeni alttiiksi putoamiselle ja tehneeni sen tahallani. Se minulle selvisi, että kiistaton päätelmä nousi hiljaisuudesta. Käsitin etten halunnut elää.

Kommentit

  1. Hei, kiitos monista hienoista KK arvioista sivuillasi. Olen monesta ollut samaa mieltä. Murakami ja Auster-kritiikkiäsi jaan monelta osin. Tähän Leviataniin tartuin innostuneesti, mutta lopputulos oli pettymys. Keskijakson ihmissuhdekuvaukset olivat jonninjoutavia. Odotin, että tässä olisi tullut suurempaa yhteiskunnallista selvittelyä vaikka DeLinnon Cosmopoliksen tavoin, mutta tämä oli taas näitä Austerin ”sattumuksia” juonikehittelyjä. Komea kansi, tyhjänpäiväinen sisältö loppujen lopuksi.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Keltaiset kiitokset kommentistasi.

Susanna Rautio Goodreadsissä

Susanna's books

Sons and Lovers
it was amazing
Jos ottaisin jonkun kirjan autiolle saarelle, se olisi tämä. Luin kirjan ensimmäistä kertaa 19-vuotiaana ja sen jälkeen useasti suomeksi ja englanniksi. Se on todella harvinaista. En yleensä lue kirjoja uudelleen. 19-vuotiaana samaistui...

goodreads.com