William Faulkner Voittamattomat – Kun Etelän ihanteet katoavat, jää jäljelle kunnia

William Faulkner on kirjailija, joka kirjoitti erinomaisia kirjoja kirja toisensa jälkeen. Voittamattomat on yksi näistä erinomaisista kirjoista: nostalginen, lumoava ja mieleenpainuva tarina Faulkneria lukeneille tutusta Mississippissä asuneesta Sartorisin suvusta. 

Amerikan sisällissodan loppu- ja jälkivaiheille sijoitettu tarina rakentuu dramaattisille käännekohdille: Ajan kuluessa lähes kaikki asetelmat ja ennakko-odotukset muuttuvat. Tekniikka on klassikko, mutta Faulknerin taika on tunnelmassa ja käsittelytavassa. Musertavat hetket haihtuvat sittenkin pois kuin hetkeksi huumaavan verbenan tuoksu.

William Faulkner. Voittamattomat
William Faulkner. Voittamattomat.

Voittamattomat kertoo Sartoriseista seitsemän tarinan verran. Suvussa kulkivat verenperintönä vanhan Etelän ihanteet: rohkeus, kunniallisuus ja vastuuntunto.

– Ei ole kovin turvallista elää lähellä elämää...Se on kuin pistooli jossa on herkkä liipaisin; jos sitä kantaa mukanaan riittävän pitkään joku joutuu aina kärsimään. Mutta jos se on hyvä unelma, se on sen arvoinen.

Etelä hävisi sisällissodan ja miehiä lakoaa, joten en ole ole varma, kuka on Faulknerin voittamaton. Ehkäpä suvun kunnia? 

Voittomattomia on kuvattu johdatukseksi modernin kirjallisuuden uudistajan Faulknerin maailmaan. Itse en aloittaisi Faulknereiden lukemista Voittamattomista kepein perustein, sillä tarina on pirstaleinen ja tarjoaa lukijalle faulknerilaisittain tuttuun tapaan paljon päänvaivaa. 

Voittamattomat on tyypillistä Faulkneria sikäli, että kirjassa henkilöt jäävät salaperäisiksi, vaikka ovatkin painokkaita. Tarinan edetessä suvun päämiehen paikka siirtyy eversti John Sartorisilta hänen pojalleen Bayardille vain 24-vuotiaana. Nuoreksi mieheksi kasvava Byard joutui itse ottamaan kantaa suvun ihanteisiin ja puolustamaan niitä omakohtaisesti. Sartorisien vastapariksi kohoaa Ab Snopes, nousukassuvun kantaisä. Bayardin ja Snopesien myöhemmistä vaiheista voi lukea Faulknerin Snopes-trilogiasta Kylä, Kaupunki, Kartano

Muita tärkeitä henkilöitä ovat edellisten lisäksi Bayardin tummaihoinen kasvukumppani Ringo, isoäiti, perheen matriarkka Rosa Millard sekä itsenäinen ja itsepäinen Drusilla-serkku, joka mielellään pitäisi hiukset lyhyina ja pukisi päälleen sotaunivormun leningin sijasta.

– Kuka nyt haluaisi nukkua, kun tapahtuu niin paljon, on niin paljon nähtävää? Aikaisemmin elämä oli niin ikävää., sanoo Drusilla.

Voittamattomat alkaa poikaperspektiivistä, muuttuu veijaritarinaksi ja lopulta tragediaksi. Tarinan alussa Etelä on voittamaton. Sota on Byardille ja hänen kasvukumppanilleen Ringolle leikkiä ja aikamiehille seikkailu. Sotaleikeissä Ringo voi olla kenraali Pemberton ja Byard kenraali Grant. Ringo ja Bayard ovat niin läheisiä, että kummallekin Byardin isoäiti on mummi. 

Tarinan lopussa musta ja valkoinen Etelä ovat erillään ja uusi aikakausi alkanut. Maan kahtiajako paheni. Sodan jälkeen pohjoisvaltiolaisia kohdeltiin Etelässä muukalaisina ja sotarosvoina. 

– Pimeyteen haudatut ihmiset on nyt kaivettu vapauteen, sanoo Ringo, jonka ystävyydelle Bayardin kanssa tulivat rajat vastaan viimeisen palveluksen jälkeen.

– Mä lähden pois. Mut on vapautettu; Jumalan oma enkeli julisti mut vapaaksi ja vie mut nyt Jordan-virralle. Mä en enää kuulu John Sartorikselle; mä kuulun mulle itselle ja Jumalalle., sanoo Sartorisien plantaasin jättävä entinen neekeriorja.

Voittamattomissa, kuten monissa Faulknerin kirjoissa, on teemana Etelän aristokratian romanttisen ja  ihanteellisen ajattelutavan konflikti Pohjoisen demokratiaihanteiden kanssa. Lukijana ei ollut helppoa valita omaa joukkoaan, vaikka tietysti olenkin rotujen tasa-arvon puolella. Etelän ihanteissa on niissäkin suurta vetovoimaa.

Päällimmäisenä mieleen tarinasta jäi lopun voimakkaasti kuvattu kadonneen elämäntavan menetys. Sen kuvaksi nousi vahvasti tuoksuva verbena, Drusillan tuoksu. Ainoa tuoksu, jonka saattoi tuntea hevosten ja rohkeuden hajun läpi.

– On pahempiakin asioita kuin tappaminen...On pahempiakin asioita kuin tulla tapetuksi., sanoi Drusilla eikä kumpikaan heistä tiennyt, että kahden kuukauden päästä Bayardin isä olisi kuollut.

Faulkner oli kirjailija, joka luotti lukijan päättelykykyyn ja kykyyn tajuta myötätuntoa. Faulkneria luetaan loogisesti, ei tunteella, mutta kun aihe selkenee kumpikin aivopuolisko järisee.

Tämä maailma. Tämä aikakausi. Se meni, mutta jätti jälkensä. Ja niin on jättänyt Faulkner myös minuun. Voittamattomat ei luonnollisesti ollut Faulknerin pääteos, mutta se oli erittäin, erittäin hienoa kirjallisuutta. Ja valitettavasti viimeinen Faulknerilta suomennettu kirja, jota en ollut vielä lukenut. 

Kommentit

  1. Olipas mukava löytö: Faulkner-artikkeli suomeksi. Ja oikein hyvä sellainen. Erittäin ilahtunut Kiitos kirjoittajalle. Mm. oivallinen kysymys siitä, ketkä/ mikä on Voittamattomat? Toki ne pojankoltiaiset niissä leikeissään, mutta muutoin avaimeksi tulkintaan voisi kokeilla jotain ehkä osuvampaa käännöstä "Kukistumattomat"? (Jollaisiin asioihin artikkelin kirjoittaja viittaakin.) Minullekin tätä teosta suositeltiin aikoinaan Faulkner-harrastuksen aloittamiseen. Mutta minkäs teet: Kun tämä teos saatiin suomeksi olin jo lukaissut Kun Tein Kuolemaa, Villipalmut ja Snopes-trilogian. Viimeksi luin Voittamattomat heti Absalom Absalomin jälkeen - jotenkin tunnelmiltaan (ei samanlainen, mutta) toimiva yhdistelmä.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Arto ilahduttaneesta palautteesta. Itsekin luin muut suomennetut Faulknerit ennen tätä. Snopes-trilogia on itselle tärkeimpiä kirjoja ikinä.

    Voittamaton nimeä kannattaa tosiaan miettiä. Se on ristiriitainen tapahtumiin nähden, joten siksi sen täytyy edustaa muuta pysyvämpää. Aatteet, kunnia, ihanteet? Ne olivat suvulle sekä voittamattomia että kukistumattomia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä - ja ristiriitaisina taisi Faulkner nähdä myös esim nuo "etelän ihanteet"...kunniallisuus vs. rasismi yms.

      Poista

Lähetä kommentti

Keltaiset kiitokset kommentistasi.

Susanna Rautio Goodreadsissä

Susanna's books

Sons and Lovers
it was amazing
Jos ottaisin jonkun kirjan autiolle saarelle, se olisi tämä. Luin kirjan ensimmäistä kertaa 19-vuotiaana ja sen jälkeen useasti suomeksi ja englanniksi. Se on todella harvinaista. En yleensä lue kirjoja uudelleen. 19-vuotiaana samaistui...

goodreads.com