Fiktiossa avaruuden valloitus on yhtä ikoninen aihe kuin maailmansodat. Kuunkajo -kirjalla Michael Chabon liittyy avaruusaiheista inspiroituneiden kirjailijoiden joukkoon. Vaikka avaruus on Kuunkajossa kaiken keskipiste, se ei ole lähimainkaan kirjan ainoa liikkuva elementti. Varaudu lukemaan ällistyttävän monikerroksinen ja moniääninen tarina, joka sinkoilee kaikkiin ilmansuuntiin kuin kieppuva galaksi.
Kuunkajon päähenkilö on insinööri, joka lupasi viedä vaimonsa kuuhun. Hän on isoisä, joka haaveili urasta rakettiteollisuudessa ja todisti toisessa maailmansodassa V2-ohjuksen aikaansaamaa tuhoa.
Insinööri-isoisän pirtapiirit toimivat näin, kun hän kohtasi isoäidin:
Hän ei ollut ikinä ollut niin lähellä tunnetta, jota voisi kutsua onnellisuudeksi. Mutta sillä hetkellä vielä yhdet y-koordinaatit estivät asymptoottisesti isoisää risteämästä tuon koskemattoman x-akselin kanssa.
Insinöörin vaimo ja isoäiti oli holokaustista selvinnyt primadonna, joka sairasti skitsofreniaa. Isoäiti sepitti ennustuskorteilla kiehtovia tarinoita ja pukeutui teatteriasusteisiin draamahahmoja näytellen. Isoäidin elämään kuului nyljetty hevonen -vainoharha, synnytyksen jälkeinen masennus, luostariaikoja, itsemurha-ajatuksia, sisaruusfantasioita ja prostituutiota.
Uupuneita päiviä, unettomia öitä. Kauheita unia, joiden sisältöä isoäiti ei suostunut paljastamaan vaan nielaisi ne kokonaisina herätessään kuin vangitsemista pelkäävä vakooja.
Kolmas päähenkilö on nimeämättömien isovanhempien tarinan kertova tyttärenpoika Mike.
Mike, josta tarkoituksellisesti tulee mieleen Michael Chabon, tallentaa isoisänsä kuolinvuoteella isovanhempien uskomattomia elämänvaiheita Yhdysvalloissa ja Euroopassa.
Älä erehdy luulemaan, että Kuunkajo olisi autofiktiota. Avaussanoissa Chabon kertoo tallentaneensa totuuden sellaisena kuin hän sen ymmärtää ja ottaneensa vapauksia hyvinkin vallattomasti. Itse en aikanaan pitänyt Kuunkajoa erityisen omaelämänkerrallisena. Sen sijaan luin tarinaa monikerrollisena fantasiana, jossa olikin sulattelemista!
Chabonin kirjan lukemattomista aiheista keskeisin on avaruusaika ja insinööriksi kouluttautuvan isoisän näkökulma. Isoisä oli aluksi yksi niistä avaruudesta lumoutuneista, jotka unohtivat, että avaruusajassa oli pohjimmiltaan kyse sotateollisuuden kylmästä sodasta. Aluksi kisaa ei johtanut Neuvostoliitto eikä Yhdysvallat vaan Saksa. Yhdysvaltojen Apollo-ohjelma onnistui, koska siinä jatkokehitettiin natsi-Saksan toisessa maailmansodassa testaamaa V2-ohjusta.
Toiseen maailmansotaan osallistunut yhdysvaltalainen isoisä metsästää pakkomielteisesti V2-ohjuksen kehittänyttä Wernher von Braunia. Hänelle die Wahrheit Braunista paljastuu, kun isoisä saapuu Mittelwerkin ohjustehtaalle. Ohjusten rakennushankkeissa oli kuollut enemmän ihmisiä, ja ensisijaisesti juutalaisia, kuin aseet itsessään pystyvät tappamaan.
Kuunkajossa traumatisoiduttiin toisesta maailmansodasta monin tavoin, oltiin omintakeisia amerikanjuutalaisia, keksijöitä, kauhunäyttelijöitä ja televisiokokkeja, rakennettiin raketteja ja pommeja, kasvatettiin sitoutumiseen kykenemätön tytär, kuoltiin rintasyöpään ja löydettiin uusi rakkaus floridilalaisena eläkeläisenä. Sekä kohdattiin jo ikääntynyt von Braun latautuneessa konferenssikohtauksessa.
Kun elämä koostui tällaisista aineksista, siitä katosi idealismi. Kauniiksi lopuksi siitä seurasi lämminhenkinen ja elämänmittainen rakkaustarina, johon mahtui vankeusrangaistus, pienen perheen vastentahtoinen erottaminen, lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä, sairaalajaksoja, psykiatriaa, todellisuustajun katoamista ja surullisia salaisuuksia.
Kuunkajossa kiinnostavimmat teemat liittyivät tunnistamiseen, salaamiseen ja totuuden vääristelyyn. Puhuttelevin kohtaus kirjassa oli isoäidin mielenterveyden laadun paljastuminen. Ymmärsin, että vaikka paljon oli tarinoitu, läheskään kaikkea ei oltu kerrottu.
Siksi ehdotan Chabonille Kuunkajon uudelleenkirjoittamista. Tekisipä kertojana taitava Chabon kirjaparin, jossa toisessa kerrotaan isoäidin ja toisessa isoisän tarina. Tai antaisi heille tarinassa tasavertaiset äänet. Tai ehkä Chabon voisi tehdä Kuunkajolle jatko-osa isoäidin näkökulmasta. Siinä kyseenalaistetaan ensimmäisen osan tulkinta isoäidistä.
Uudelleenkirjoittaminen kannattaisi siksikin, että Kuunkajon valovoima oli aivan liiallista yksiin kansiin paketoitavaksi. Kuunkajo oli, ikävä kyllä, kuin John Irvingin pahimmillaan – uuvuttava ja hengästyttävä. Valitettavasti pidin siitä vain paikoitellen ja lähinnä silloin, kun Chabonin vilistävä kerronta pysähtyi hetkien ympärille.
 |
| Michael Chabon. Kuunkajo. |
Insinööri-isoisän pirtapiirit toimivat näin, kun hän kohtasi isoäidin:
Hän ei ollut ikinä ollut niin lähellä tunnetta, jota voisi kutsua onnellisuudeksi. Mutta sillä hetkellä vielä yhdet y-koordinaatit estivät asymptoottisesti isoisää risteämästä tuon koskemattoman x-akselin kanssa.
Insinöörin vaimo ja isoäiti oli holokaustista selvinnyt primadonna, joka sairasti skitsofreniaa. Isoäiti sepitti ennustuskorteilla kiehtovia tarinoita ja pukeutui teatteriasusteisiin draamahahmoja näytellen. Isoäidin elämään kuului nyljetty hevonen -vainoharha, synnytyksen jälkeinen masennus, luostariaikoja, itsemurha-ajatuksia, sisaruusfantasioita ja prostituutiota.
Uupuneita päiviä, unettomia öitä. Kauheita unia, joiden sisältöä isoäiti ei suostunut paljastamaan vaan nielaisi ne kokonaisina herätessään kuin vangitsemista pelkäävä vakooja.
Kolmas päähenkilö on nimeämättömien isovanhempien tarinan kertova tyttärenpoika Mike.
Mike, josta tarkoituksellisesti tulee mieleen Michael Chabon, tallentaa isoisänsä kuolinvuoteella isovanhempien uskomattomia elämänvaiheita Yhdysvalloissa ja Euroopassa.
Älä erehdy luulemaan, että Kuunkajo olisi autofiktiota. Avaussanoissa Chabon kertoo tallentaneensa totuuden sellaisena kuin hän sen ymmärtää ja ottaneensa vapauksia hyvinkin vallattomasti. Itse en aikanaan pitänyt Kuunkajoa erityisen omaelämänkerrallisena. Sen sijaan luin tarinaa monikerrollisena fantasiana, jossa olikin sulattelemista!
Chabonin kirjan lukemattomista aiheista keskeisin on avaruusaika ja insinööriksi kouluttautuvan isoisän näkökulma. Isoisä oli aluksi yksi niistä avaruudesta lumoutuneista, jotka unohtivat, että avaruusajassa oli pohjimmiltaan kyse sotateollisuuden kylmästä sodasta. Aluksi kisaa ei johtanut Neuvostoliitto eikä Yhdysvallat vaan Saksa. Yhdysvaltojen Apollo-ohjelma onnistui, koska siinä jatkokehitettiin natsi-Saksan toisessa maailmansodassa testaamaa V2-ohjusta.
Toiseen maailmansotaan osallistunut yhdysvaltalainen isoisä metsästää pakkomielteisesti V2-ohjuksen kehittänyttä Wernher von Braunia. Hänelle die Wahrheit Braunista paljastuu, kun isoisä saapuu Mittelwerkin ohjustehtaalle. Ohjusten rakennushankkeissa oli kuollut enemmän ihmisiä, ja ensisijaisesti juutalaisia, kuin aseet itsessään pystyvät tappamaan.
Kuunkajossa traumatisoiduttiin toisesta maailmansodasta monin tavoin, oltiin omintakeisia amerikanjuutalaisia, keksijöitä, kauhunäyttelijöitä ja televisiokokkeja, rakennettiin raketteja ja pommeja, kasvatettiin sitoutumiseen kykenemätön tytär, kuoltiin rintasyöpään ja löydettiin uusi rakkaus floridilalaisena eläkeläisenä. Sekä kohdattiin jo ikääntynyt von Braun latautuneessa konferenssikohtauksessa.
Kun elämä koostui tällaisista aineksista, siitä katosi idealismi. Kauniiksi lopuksi siitä seurasi lämminhenkinen ja elämänmittainen rakkaustarina, johon mahtui vankeusrangaistus, pienen perheen vastentahtoinen erottaminen, lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä, sairaalajaksoja, psykiatriaa, todellisuustajun katoamista ja surullisia salaisuuksia.
Kuunkajossa kiinnostavimmat teemat liittyivät tunnistamiseen, salaamiseen ja totuuden vääristelyyn. Puhuttelevin kohtaus kirjassa oli isoäidin mielenterveyden laadun paljastuminen. Ymmärsin, että vaikka paljon oli tarinoitu, läheskään kaikkea ei oltu kerrottu.
Siksi ehdotan Chabonille Kuunkajon uudelleenkirjoittamista. Tekisipä kertojana taitava Chabon kirjaparin, jossa toisessa kerrotaan isoäidin ja toisessa isoisän tarina. Tai antaisi heille tarinassa tasavertaiset äänet. Tai ehkä Chabon voisi tehdä Kuunkajolle jatko-osa isoäidin näkökulmasta. Siinä kyseenalaistetaan ensimmäisen osan tulkinta isoäidistä.
Uudelleenkirjoittaminen kannattaisi siksikin, että Kuunkajon valovoima oli aivan liiallista yksiin kansiin paketoitavaksi. Kuunkajo oli, ikävä kyllä, kuin John Irvingin pahimmillaan – uuvuttava ja hengästyttävä. Valitettavasti pidin siitä vain paikoitellen ja lähinnä silloin, kun Chabonin vilistävä kerronta pysähtyi hetkien ympärille.
Kommentit
Lähetä kommentti
Keltaiset kiitokset kommentistasi.