sunnuntai 9. joulukuuta 2018

Tomas Tranströmer Kootut teokset 1954–2004 – Me olemme unissakävelijöitä ja ajelehtivia kuita

Päivän ensimmäisinä tunteina tietoisuus voi sulkea sisäänsä maailman
niin kuin käsi tarttuu auringonlämpöiseen kiveen.


Tämä on ruotsalaisen nobelistin ja runoilijan Tomas Tranströmerin Koottujen teosten 1954–2004 preludi, alkusoitto.
Tomas Tranströmer. Kootut teokset 1954-2004.
Tranströmer viihtyi luonnossa ja kaupungissa, Tukholmassa, saaristossa ja ulkomailla. Hänestä piti tulla luonnontieteilijä, mutta tuli psykologi ja lopuksi ihan vaan runoilija. Hän kierteli museoissa ja inspiroitui maalaustaiteesta.

Caj Westerberg on suomentanut koottuihin poimintoja Tomas Tranströmerin runoudesta 40 vuoden ajalta. Runojen lisäksi kirjasta löytyy pätkä, kovin hienovarainen, Tranströmerin omia muistelmia ja suomentajan jälkisanat ystävästään.

Kun Tranströmer sai aivoverenvuoron, hänen halvaantui oikealta puolelta ja hänestä tuli afaatikko. Hämmästyttävällä tavalla hän silti kykeni kommunikoimaan runoin.

Pianomusiikki oli Tranströmerille rakasta ja se kuuluu runoissa useasti. Lumisade soi C-duurissa. C on kompassi, jota kohti kaikki matkaa. Haydnin allegro tahtoo rauhaa, eikä antaudu. Kun Schubertin jouset soittavat voi tuntea, mitä kasvit ajattelevat.

Kun Lizt soitti tänä iltana, hän polkee meripedalin alas
niin että meren vihreä voima nousee lattian lävitse ja sulautuu
rakennuksen kaikkeen kiveen.
– Surugondoli n:o 2

Omien sanojensa mukaan Tranströmer, lempinimeltään Tranan, näki elämän arvoituksena. Runoissa on usein yksi kuva, joka säkenöi moniin ulottuvuuksiin.

Tranströmerin runot ovat puhtaita ja eleettömiä. Varhaisimmat runot saaristosta uppoavat helpoiten, kun rakastan saaristoa itsekin. Aallot kiipeävät kuin ilvekset ja lumeton meri on sukua harmaalle vuoriseudulle.

Matkojen varrelta löytyi salaisuuksia. Siesta on hautaanlasku hautuvassa valossa. Mies Beninistä on kolmen kansan vaiettu lähettiläs. Suuri osa runoista oli inspiraatiota matkojen varrelta aina Ruotsin maaseudulta melkein kaikille mantereille.

Runoilijan yksi elämän ajan mukana kulkeva aihe ovat taiteilijat, säveltäjät ja maalarit. Klassisessa musiikissa soivat säveltäjien kohtalot hän siirtää sulavasti runoihin. Omat runonsa saavat Thoreau – kaupungin jättänyt, vehreyteen paennut – ja Gogol, Pietarin pimeyden polttama.

Välillä Tranan oli tavallinen perheenisä pohjoisen pääkaupungin valoisissa ja pimeissä maisemissa. Joskus sivuttiin jopa politiikkaa.

Luonto oli Tranströmeniä lähellä – sekä meri että taivas. Meri- ja taivasruno ovat suosikkejani. Ne tulevat lähelle, koska rakastan katsella kumpaakin ja haaveilla.
Me olemme unissakävelijöitä. Ajelehtivia kuita...Me olemme kallellamme vapauteen.
– Vuorelta.

Hevonen puhui: Minä olen Ainoa.
Tyhjyyden, joka ratasasti minulla, olen heittänyt selästäni.
Tämä on tallini. Minä kasvan hitaasti.
Ja syön täällä kaiken hiljaisuuden.
– Palatsi

Niin kuin alus kulkee sumun läpi 
sumuun huomaamatta. Hiljaisuus.
– Epilogi.

Luen runoja nykyään harvoin – liian harvoin. Runot ovat vaativa asia: niihin pitää uppoutua eikä lueskella viikkojen ajan vähän sieltä ja täältä niin kuin nyt kävi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Keltaiset kiitokset kommentistasi.