L. P. Hartley Sananviejä – Menneisyys on meille vieras maa

Yksi kirja tulee välittömästi mieleen L. P. Hartleyn Sananviejä -romaanista. Se on D. H. Lawrencen Lady Chatterleyn rakastaja. Kummassakin kirjassa rakkaus ylittää luokkarajat ja yläluokkainen nainen tuntee vastustamatonta vetoa maaseudun mieheen.

L.P. Hartley: Sananviejä. 

Sananviejä oli ilmestymisaikanaan (julkaistu 1953) menestysteos. Kirja on ollut ajankohtainen myös viime vuosina, sillä BBC tuotti kirjasta draamaelokuvan The Go-Between vuonna 2016. Elokuvaa on voinut katsoa Yle Areenasta ja ompa harmi, ettei se ole enää mahdollista.

Sananviejissä tutustutaan kiellettyyn suhteeseen nuoren sivustakatsojan silmin. Sananviejä on oikeastaan nuorukaisen minämuotoinen päiväkirja, jota taustoittaa jo iäkkään mieskertojan kehystarina. Kyseessä on koulupojan päiväväkirja vuodelle 1900, uudelle vuosituhannella. Vuosisadalle, joka toivon sijaan toikin kuolemaa ja vihaa sinne, missä oli ennen rakkautta ja elämää.

Nuori kertoja Leo Colston on vuonna 1900 vasta 12-vuotias. Iäkkäämpi Leo Colston on nuorukaista viisikymmentä vuotta vanhempi. Hän on jättäytynyt naimattomaksi, koska koki kesällä 1900 loppuiäksi järkyttäneitä tapahtumia. Tai sitten huomasi, ettei miehen ja naisen rakkaus ole häntä varten. Sananviejää on nimittäin tulkittu myös homoseksuaalisesta näkökulmasta ja kirjailija itse oli homoseksuaali.

Nuori, isätön Leo viettää lukuvuoden sisäoppilaitoksessa. Kesäloman kynnyksellä koulutoveri Marcus kutsuu hänet vieraaksi maaseutuhuvilalle. Luokkakaverin perhe on klassisen yläluokkainen. Kartanoelämään kuuluvat tanssiaiset, kello viiden tee ja yhteiset lounaat, krikettipelit ja kirkossakäynnit sekä hillitty seurustelu paikallisasukkaiden kanssa. Luokkatietoisuus on syvällä jo lasten mielessä – Marcuskin puhuu mielellään ikävästi alemmana yhteiskuntaluokan ihmisistä.

Lyhyeksi aiottu vierailu Brandham Hallissa venyy viikkojen mittaiseksi. Syynä vierailun pitkittymiseen ei ole niinkään koulukavereiden syvenevä ystävyys vaan Marcuksen isosiskon osoittama yllättävä kiintymys Leoon. Miriamin lisäksi läheisiksi tulevat neitoa tavoitteleva, sodassa kasvonsa turmellut jalosukuinen lordi Trimingham sekä maanviljelijä Ted Burgess.

Leon kesän kruunaa hänelle järjestetty syntymäpäiväjuhla, jossa Leo saa lahjaksi polkupyörän. Myöhemmin poikaraukka saa huomata, että lahjan takana ei ollut kiintymys vaan viekkaus. Nyt Leo pystyisi hoitaamaan kesän aikana tutuksi tulleita sananviejätehtäviä vielä aiempaa peremmin.

Miriamin ja Tedin välille on syntynyt epäsäätyinen ja kielletty suhde. Se voi jatkua ainoastaan Leon ansiosta, sillä hänestä tuli rakastavaisten ikioma Merkurius, jumalien sanansaattaja:

...älä hiisku sanaakaan, olisin kauhean vihainen sinulle, jos sen tekisit...näetkös, se tuottaisi meille kaikille mitä kamalinta ikävyyttä.

Leo sopii rooliin täydellisesti, koska hän on luonteeltaan tiivis kuin osteri.

Kuvittelin kulkevani tietäni Eläinrataa pitkin ja käyväni toisessa tähdessä toisensa jälkeen....Kaksoiselämän viettäminen antaa voimantuntoa ja houkutteli esiin pikku juonittelijan.

Lukijalle Leon viattomuus ja joutuminen aikuisten juonittelun kohteeksi on välillä sydäntäsärkevää, välillä vähän koomista. Leo pukeutuu vapaa-aikanaan Etonin koulupukuun, pitää itseään taikurina, laulaa kuin enkeli ja puhuu sujuvaa ranskaa. Hän on viaton kuin pikkukaritsa eikä tiedä mitään seksistä tai lempimisestä kuten sitä kirjassa kutsutaan. Nykyään vuoden 1900 tietämättömyys taitaisi olla 12-vuotiaalle aika mahdotonta.

Rakkaussuhteen ja petoksen ilmitulo oli nuorelle Leolle traaginen kokemus. Siitä seurasi muistinmenetys.

Menneisyys kirveli minua jatkuvasti, ja minä tiesin että noiden yhdeksäntoista päivän tapahtumat olivat alkaneet liikkua sisimmässäni...Olin pitänyt niitä haudattuna kaikkina näinä vuosina, mutta siellä ne olivat...huolellisesti palsamoituina.

Muistamiseen liittyy myös Sananviejän englanninkieliseksi sanonnaksi muodostunut alkuvirke.

Menneisyys on vieras maa, siellä asiat tehdään toisin.

Tarinana Sananviejä oli hyvin perinteistä luettavaa. Taustoittava kehyskertomus ja siihen sisällytetty kronologinen tarina yhden kertojan näkökulmasta on tyypillistä vanhemmille Ison K:n [Keltainen Kirjasto] kirjoille. Jos Sananviejä kirjoitettaisiin nyt, siinä olisi todennäköisesti monia kertojia ja rikkonaisempi rakenne. Olisin mielelläni kuullut Miriamin ja vaikka Tedin äänet Leon rinnalla.

Kaikken eniten haluaisin tietää, oliko Hartley lukenut Lady Chatterleyn rakastajan. En löytänyt googlaamalla tästä tietoa. Lawrence oli kirjoittanut Lady Chatterleyn rakastajan jo 1928, mutta se julkaistiin uskomattoman tuntuisesti Englannissa vasta 1960. Sananviejä on julkaistu vuonna 1953. On outoa ajatella, kuinka kauan Lady Chatterleyn rakastajaa sensuroitiin ja miten samaan aikaan Sananviejistä tuli menestys.