torstai 19. lokakuuta 2017

Sarah Waters Parempaa väkeä – Kertomus luokasta, sukupuolesta ja seksuaalisuudesta

Olipa kerran talo Champion Hillillä. Sarah Watersin Parempaa väkeä voisi alkaa silläkin tavalla.

Sarah Waters. Parempaa väkeä. 
Waters kantaa mielessäni jo vankasti kartanokirjailijan leimaa. Odotan löytäväni hänen kirjastaan sokkeloisen talon, jossa alkaa tapahtua. Talon lisäksi kirjassa on tietty aikakausi, mennyt maailma, ja kiehtovaa historiallista romantiikkaa.

Parempaa väkeä tarjoaa juuri tätä. Frances Wray ja Francesin äiti asuvat hienostoalueella Lontoon kupeessa. Naiskaksikko elelee talossa kahdestaan: Francesin veljen vei ensimmäinen maailmansota ja isän sydänkohtaus.

Jos Parempaa väkeä olisi sosiologinen tutkielma, sen nimi voisi olla "Luokka, supuoli ja seksuaalisuus ensimmäisen maailmansodan jälkeisessä Lontossa".
  • Luokkaerot. Kun parempi väki joutuu ottamaan maksullisia vieraita ylläpitääkseen elämäntapansa kulissia.
  • Sukupuoli: Frances on 1900-luvun alun suffragetti, joka ottaa sodassa olevien ja sinne tielle jääneiden miesten paikan ja huomaa pystyvänsä samaan itsekin.
  • Seksuaalisuus: Frances on homoseksuaalisuudessaan päättäväinen ja intohimoinen.
  • Ensimmäisen maailmansodan jälkeen: Ilmassa on hullua riehakkuutta ja sellaista elämänhurmosta, jonka voi kokea vain kun on selvinnyt jostain kamalasta ja ymmärtää elämän hetkellisyyden. 
Sarah Waters on ennenkin kirjoittanut samasta ajasta. Ensimmäisestä maailmansodasta ja sen jälkeisistä vuosista. Silloin sota hämärsi luokkarajoja, työväenluokka vaati muutosta, naiset vapautuivat ja kadoksissa ollut elämisen syke löytyi musiikista, muodista ja huvituksista.

Sellainen aika tuntuu erityisen sopivalta Watersille, homoseksuaalisuuden historiaa tallentavalle kirjailijalle.

Yhteiskunnallisista teemoista huolimatta Parempaa väkeä on klassinen juoniromaani. Wrayn naiskaksikon talous käy niin ahtaalle, että heidän on pakko ottaa alivuokralaisia. Champion Hillin talolle muuttaa Barberin pariskunta - rehvakas vakuutusvirkailija Leonard ja viehkeä kotirouva Lilian. Herra Barber ei ole talossa ainoa, joka tuntee vetoa Lilianiin. Yhtä lailla kaunokaiseen hullaantuu Frances.

Naisten suhde alkaa tyttöjen välisenä ystävyytenä. On helppo käydä kutsuilla ja tarjota naapuriapua. Mutta ainakin Frances haluaa oikean suhteen ja pian siihen taipuu Liliankin. Iso kartano sokkeloineen ja kerroksineen on kuin tehty salasuhteelle. Portaiden alla voi vaihtaa pikasuudelmia ja kirjelappuset livahtavat ovien raoista. Frances peittelee suhdetta äidiltä, jolla on aavistuksia tyttären homoseksuaalisuudesta.

Tarinan jännite syntyy siitä, ettei lukija täysin ymmärrä rakkauden peliä. Kuka ohjailee ketä ja kuka on kenenkin vietävissä? Francesin hullaantuminen on vilpitöntä ja vahvasti kuvattu, mutta miten on Lilianin laita? Onko Lilian vain hyväksikäyttäjä ja nousukas vai aidosti hänelle uudenlaisen rakkauden pauloissa?

Kerronnaltaan Watersin kirjat ovat auttamattoman vanhanaikaisia ja sellaisenaan kiehtoavia. Jazz-ajan tapakulttuuria kuvaillaan taitavasti ja tutuksi käyvät niin vaatteet, kampaukset kuin musiikki. Jos olet ihastunut aikakauteen tai vaikkapa siitä kertoviin brittidraamoihin, nautit kirjasta varmasti.

Kertojana Waters on hyvin perinteinen. Tästä seuraa, että lukemisella on oikeastaan vain yksi motiivi: selvittää selviävätkö naiset vaaralliseksi käyvällä polulla ja kuka joutuu kärsimään.

Tarinakeskeisyydessä ei ole tietenkään mitään vikaa. Silti kronologinen tarinankerronta, historiallinen miljöö tai kiinnostava aikakausi eivät riittäneet lumoamaan minua. Eikä riitä pelkkä murhamysteeri - hups, empä kerro enempää: Jayne-Anne Phillips ja Graham Greene käsittelevät aihetta syvällisemmin. Kiehtovaan rakkaustarinaan ei riitä naistenvälisyys, sillä koskettavampia rakkaustarinoita on Iso K:kin pullollaan. Eikä siihen varsinkaan riitä aikakausien murros, Ison K:n kirjailijoiden suosikkiaikakausi.

Paremman väen ongelma on kosketuksen keveys. Kirjaa lukee oikein mielellään ja tavallaan siitä pitää, mutta syväkosketus lukijaan jää puuttumaan.

Mielelläni sanoisin, että Parempaa väkeä on oikein hyvä kirja. Mutta ei se ole. Sen sijaan kehotan lukemaan Sarah Watersin Vieras kartanossa. Siinä kartano herää henkii kutkuttavasti ja ihmissuhteet ovat ihanasti epäselvässä tilassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Keltaiset kiitokset kommentistasi.