lauantai 30. syyskuuta 2017

Bertolt Brecht Kerjäläisooppera – Jalo oisin, jos olouhteet ei käskis toisin!

Bertolt Brecht. Kerjäläisromaani.
Bertolt Brecht on yhteiskuntakriittisen satiirin nimimies ja Kerjäläisromaani lajiityypin klassikko. Monilla on lukemattakin tietoa Kerjäläisromaanin tarinasta ja käsitys Suomessakin oleskelleesta kirjailijasta. Itse kuvittelen Brechtin kirjailijana vakavahenkiseksi aatteen mieheksi, joka pauhaa lukijalle sanomaansa kerronnan kustannuksella.

Aavistelin, ettei nyt ei tarjota helppoa luettavaa. Ja oikeassa olin!

Tammi julkaisi vuonna 1934 ilmestyneen kirjan uudelleen pari vuotta sitten. Klassikon tunnusmerkkihän on pysyvä ajankohtaisuus ja siksi niitä kannattaa kierrättää. Brechtin kapitalismikritiikki on sikäli ajatonta, ettei markkinatalous ole Brechtin ajoista kadonnut minnekkään. Edelleen varallisuus jakaantuu epätasaisesti ja liike-elämän moraalin penkominen on yksi yhteiskuntakriitikoiden ikuisuusaihe.
Jäi jotkut leiviskättä.
Miten heidän sitten käy?
Rivihautaan joutuvat moiset.
kai ilmankin kauppa käy!
Kerjäläisromaanin jokainen luku alkaa teemarunolla, joka kuulostaa korvissa kuorolaululta. Siltä kuuluisalta Kerjäläisoopperalta!

Buurisodan aikana Lontoossa toimii nerokas liikemies J. J. Peachum. Herra Persikka johtaa kerjäläisorganisaatiota ja Lontoo on jaettu kerjuupiireihin. Verstaat ja ompelimot valmistavat organisaatiossa toimiville kerjuurekvisiittaa.

Kerjäläisromaani on yhteiskunnallinen satiiri ja toden totta, kerjäläisbisnes on enemmän hullunkurista kuin hohdokasta. Mutta ehkä Brecht haluaa muistuttaa meitä siitä, että kapitalismi on syvältä olemukseltaan ryöstöbisnestä: työläisten asemaa hän vertaa kerjuuseen ja valitettavasti kerjuukin on edelleen globaalia liiketoimintaa.

Brechtin sanoma on se, että rikkaat tekevät kaikkensa rikastuakseen ja oikeuttavat häikäilemättömyyden olosuhteilla.
Jalo minäkin olisin, hyvä, jos voisin.
Vaan olosuhteet, ne käskevät toisin.
Kun Peachum on vaarassa ajautua vararikkoon, hän on suostuvainen luopumaan kaikesta. Kuten myymään oman tyttärensä.
Niin uskoin kerran, viaton silloin vielä
kenties hän saapuu, joku kosimaan.
Peachumin tytär Polly on tarinan persikankukka - tuoretta kauppatavaraa parhaassa iässä. Isä Peachum löytää hänelle varakkaan sulhasen - solmittuaan ensin sulhasen kanssa liikekumppanuuden.

Mutta viaton persikkainen onkin jo päässyt miesten makuun. Kosijoita tungeksii, tyttö sanoo: ei, siihen saakka kun rahaton hurmuri pistää pään pyörälle. Silloin sanotaan: kyllä ja tuota pikaa Polly-neiti on pikkuisiin päin. Häpeästä pelastuakseen Polly menee salaa vihille Mackheatin - herra Persikan pahimman vihollisen kanssa.

Draama syöksähtää valloilleen, kun liikemiehet taistelevat reviireistä ja kerjäläisbisneksen hallinnasta panoksena liiketoiminnan pelastaminen.
Veristyvät hauen evät
kun se särjen kimppuun käy
Macheat käyttää sormikkaita;
Rikokset ei niissä näy
Macheat on Pollyn puolisoksi täysin mahdoton yhtälö: liian iäkäs, moukkamainen ja pitää hänkin Pollyä naituna saaliina. Macheat, myös puukko-Mackina tunnettu, pyörittää köyhälistön suosimaan H-kauppaketjua, jonka bisnesidea on välittää varastettua tavaraa.

Vaaralliset liiketoimet johtavat murhiin ja lavastuksiin. Poliisi pääsee Macheatin rikosten jäljille apen avustuksella ja Macheat pistetään vankilaan. Käynnistyy pitkä oikeudenkäynti ja sitä tämä kirja itse asiassa olikin. Sivukaupalla jatkuvaa oikeudenkäyntiä, jonka aikana keinotellaan, varastellaan ja käydään kerjäläiskuninkaiden kaksinkamppailu. Ja miten tilanteessa toimii oikeuslaitos, poliisi ja lehdistö.

Tämän kaiken Brecht päätti pukea satiirin muotoon. Kerjäläisoopperan lukiessa oivalluksille, hahmoille tai asetelmille ei naureskella vedet silmissä. Tämä kirja on satiiri, joka sisältää vakavaa poliittista kerrontaa. Kuvaan sopii hyvin, että kirjaan mahtuu myös kommunistien kapina.
Aina lähimmäinen ihminen
lyö, piinaa, nylkee, tallaa maahan
Vain siitä elää, että täysin määrin
unohtaa olevansa ihminen.
Minusta Kerjäläisromaani oli ahdistavaa luettavaa. Jo vakahenkisen sanoman takia, joka kirjassa jyräsi alleen sen kirjallisuuden. Ja kielen takia, joka saksalaisille tyypillisen tapaan oli tiheää ja lakonista ja siksi niin raskasta lukea.

Kerjäläisromaani oli niitä kirjota, joita en olisi halunnut lukea. Ja jonka lukemisen olisin lopettanut heti alkuunsa ilman tätä Iso K-projektia.

Jos kirjailija haluaa aktivoiva lukijoita älyllisesti - mikä sopii minulle mainiosti! - on siihen tänä päivänä tarjolla muitakin muotoja kuin vierannuttava romaanikerronta. Luulen, että tästä syystä kirjasta ei juuri löydy arvioita tai bloggauksia.

Miten Kerjäläisromaani liittyy Kerjäläisooppera-näytelmään? Romaani on oopperan kirjallinen versio. Menisinkö kirjan jälkeen katsomaan näytelmän? Ehkä. Näyttämö saattaisi saada henkilöt elämään. Kunhan ei sentään oopperaa ryhdytä tästä säveltämään!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Keltaiset kiitokset kommentistasi.