José Saramagon tarinoilta voi odottaa ihan mitä vaan. Yllätyksiä, yllätyksiä - niitä on aina luvassa.
Kivisessä lautassa lähtee ajelehtimaan melkoinen palanen Eurooppaa - Pyrenneiden niemimaa. Sinänsä absurdi tilanne on Saramagon maailmassa aivan realistinen.
Mitä voisi seurata niemimaan irtoamisesta? Vähintään megaluokan luonnonkatastrofi, jolla olisi vakavia inhimillisiä seurauksia. Saramagoa eivät innosta luontoaiheet tai psykologia vaan maailmanpolitiikka, niemimaan valtiosuhteet ja lämpimällä tavalla pienyhteisöt.
Poliittisen satiirin osalta Kivinen lautta on tuttua Saramagoa: pisteliästä, piikikästä ja vähän vierasta niille, jotka eivät tunne kirjailijan kummankin kotimaan [Portugali ja Espanja] historiaa syvällisemmin.
Kivisessä lautassa ajelehtijan entiset emämaat Espanja ja Portugali ovat täysin kykenemättömiä ottamaan vastuuta etääntyvästä saaresta eikä apua ole luvassa kansainväliseltä yhteisöltäkään. Tarina on tulvillaan tölväisyjä Espanjan ja Portugalin maailmanpoliittisesta roolista ja asemasta Euroopan kartalla.
Satiirisen kertojan rinnalla kulkee toinen, maagisempi ulottuvuus. Se tulee tarpeeseen, sillä mantereen irtoamiseen liittyy väistämättä paljon selittämätöntä.
Kirjan lopussa ajelehtiva manner lähestyy törmäyskurssilla Azoreita. Tarinasta jää jälkeen arvoitus. Odottaako ajelehtijoita tarunhohtoinen tulevaisuus – ainakin sukupolvet ovat jatkumassa, sillä merellisellä Atlantiksella naiset ovat raskaina – vai lähenevä maailmanloppu?
Taidan olla lukenut jo valtaosan José Saramagon suomennetusta tuotannosta. Niiden joukossa Kivinen lautta on jonkinlainen väliteos. Ei niin ärsyttävän sekava kuin Baltasar ja Blimunda, muttei lähellekään niin hohdokas kuin täydellinen Ricardo Reis.
 |
| José Saramago. Kivinen lautta. |
Mitä voisi seurata niemimaan irtoamisesta? Vähintään megaluokan luonnonkatastrofi, jolla olisi vakavia inhimillisiä seurauksia. Saramagoa eivät innosta luontoaiheet tai psykologia vaan maailmanpolitiikka, niemimaan valtiosuhteet ja lämpimällä tavalla pienyhteisöt.
Poliittisen satiirin osalta Kivinen lautta on tuttua Saramagoa: pisteliästä, piikikästä ja vähän vierasta niille, jotka eivät tunne kirjailijan kummankin kotimaan [Portugali ja Espanja] historiaa syvällisemmin.
Kivisessä lautassa ajelehtijan entiset emämaat Espanja ja Portugali ovat täysin kykenemättömiä ottamaan vastuuta etääntyvästä saaresta eikä apua ole luvassa kansainväliseltä yhteisöltäkään. Tarina on tulvillaan tölväisyjä Espanjan ja Portugalin maailmanpoliittisesta roolista ja asemasta Euroopan kartalla.
Satiirisen kertojan rinnalla kulkee toinen, maagisempi ulottuvuus. Se tulee tarpeeseen, sillä mantereen irtoamiseen liittyy väistämättä paljon selittämätöntä.
...tämä Iberian saari, joka oli kerran niemimaa mutta ei ole enää, näyttää minusta huumorimielellä kuin se olisi lähtenyt etsimään mielikuvitustaan...Mielikuvitus todella lehahtaa lentoon, kun Saramago esittelee lauttamatkan syy- ja seuraussuhteita. Löytyy ihmisiä, jotka ovat valmiita ottamaan tapahtuneesta syyn niskoilleen. Mies heitti ison kiven mereen, nainen kaapaisi kepillä maata, mies sai jättimäisen kottaraisparven seurakseen, naisen sukasta purkautui loputon lankakerä.
Ratkaisevaa on hetki. Me toimimme hetken välikappaleina...mutta hetket eivät ilmoita koittamisestaan.Kun valtiot tai yhteisöt eivät kykene suojelemaan kansalaisiaan, on ihmisten toimittava itse. Tapahtumien välikappaleina toimineet Joana Corda, José Anaiço, Joaquim Sassa, Pedro Orce ja Maria Guavaira löytävät toisensa, ystävystyvät ja jopa rakastuvat. Yhdessä he vaeltavat salaisuuksiensa tapahtumapaikoilla etsien johtolankoja ja selityksiä ja saaden tukea toisistaan. Tässä mielessä kirja on kaunis kuvaus elämisen harmonista, ystävyydestä, toveruudesta ja lohdutuksesta.
Kirjan lopussa ajelehtiva manner lähestyy törmäyskurssilla Azoreita. Tarinasta jää jälkeen arvoitus. Odottaako ajelehtijoita tarunhohtoinen tulevaisuus – ainakin sukupolvet ovat jatkumassa, sillä merellisellä Atlantiksella naiset ovat raskaina – vai lähenevä maailmanloppu?
Niemimaa pysähtyy. Miehet ja naiset jatkavat matkaansa, mihin tulevaisuuten, kuinka pitkälle, millaiseen kohtaloon.Haluaisin kuvitella onnellisen lopun, sillä Saramago itse löysi turvasatamansa Atlantilta, Lanzaroten saarelta.
Taidan olla lukenut jo valtaosan José Saramagon suomennetusta tuotannosta. Niiden joukossa Kivinen lautta on jonkinlainen väliteos. Ei niin ärsyttävän sekava kuin Baltasar ja Blimunda, muttei lähellekään niin hohdokas kuin täydellinen Ricardo Reis.
Kommentit
Lähetä kommentti
Keltaiset kiitokset kommentistasi.