Yashar Kemalin Tuhannen härän vuori kertoo yörukien viimeisestä paimentolaisvuodesta. Samanlaisissa tunnelmissa on romanialainen Zaharia Stancu mustalaisromaanissaan Niin kauan kuin leirituli palaa.
Mustalaispäällikkö Him basa on ylpeä heimostaan. Päitä sata tai vähän alle. Tulisesti rakastavia nuorukaisia, hedelmällisiä naisia, lastensa kauneudesta ja rohkeudesta ylpeitä vanhemipia. Vapaata maata vaeltaa ja elää leiskuen.
Kunnes kohtalon korpinsiipi sivaltaa. Toinen maailmansota ympäröi heimon ja elämäntavalle tulee loppu. Vapaus vaeltaa, valita ja pysytellä muusta maailmasta sopivasti erillään. Viranomaiset siirtävät heimon talvehtimaan autiolle arolle, jossa sitä kiusaa nälkä, kylmyys, sotapakolaiset ja yltyvä keskinäinen eripura. Lasinkirkkaan taivaan alla jylisivät tykit ja lentokoneet lentelevät leirin yllä sylkien sisuksistaan satunnaisia pommeja.
Bulibasan heimo elää suurella liekillä. Sen antaa voimaa, mutta myös syö heimoa sisältäpäin. Kun ulkoiset olosuhteet koettelevat, kannattaa vahvistua sisäisesti. Siihen heimo ei kykene. Niin kauan kuin leirituli palaa on kokoelma toisiinsa surullisesti kietoutuvia, traagisia hetkiä ja ihmistarinoita. Jos tämä kirja olisi elokuva, vaatisi leffavarustus nipullisen nenäliinoja.
Ensimmäinen merkki on raju kolmiodraama. Gosun ihana vaimo, toisheimolainen Lisandra, on rakastunut palavasti Aristoniin. Välit ratkotaan ruoskin, jotka välähtelevät ilmassa kuin taiotut hyrrät ja viiltävät ihoa kuin tikarit. Piina on pitkä, sillä vasta kirjan lopussa Gosu saa Aristonin hengiltä. Kun kuihtunut heimo kevään tultua hyvästelee leiripaikan, jättäytyy Lisandra rakkaansa haudalle kukkivan pellavan lailla kaartuvan taivaan alle.
Vanhan Bulibasan suuri haave, "kohta meitä on yli sata", ei koskaan toteudu. Raskaana olevia naisia ja lapsia kuolee, onnettomuudet ovat kuolemaksi, tulonlähteenä toimineet karhut tapetaan ja sotapakolaiset kiusaavat arolla talvehtivia mustalaisia. Surullisin tarina kaikista oli Keran ja bulibasan pojan Alimutin hääilta. Juhlien loputtua nuoripari hiipii lähiluontoon nauttimaan toisistaan. Siellä heidät yllättää roskasakki ja Keran neitsyys viedään joukkovoimin.
Leiriin saapuessa him basan heimo oli käsittänyt kolmekymmentä vankkuria. Poislähtevällä heimolla niitä on jäljellä kuusi ja seitsemäs, jonka omistivat sovinnon tehneet Alimut ja Kera. Vanha bulibasa tuntee tehneensä tehtävänsä, lähtee metsään nukkumaan ja sammuu maaailmasta pois kuin taivaan kukat.
 |
| Zaharia Stancu. Niin kauan kuin leirituli palaa. |
Kunnes kohtalon korpinsiipi sivaltaa. Toinen maailmansota ympäröi heimon ja elämäntavalle tulee loppu. Vapaus vaeltaa, valita ja pysytellä muusta maailmasta sopivasti erillään. Viranomaiset siirtävät heimon talvehtimaan autiolle arolle, jossa sitä kiusaa nälkä, kylmyys, sotapakolaiset ja yltyvä keskinäinen eripura. Lasinkirkkaan taivaan alla jylisivät tykit ja lentokoneet lentelevät leirin yllä sylkien sisuksistaan satunnaisia pommeja.
Bulibasan heimo elää suurella liekillä. Sen antaa voimaa, mutta myös syö heimoa sisältäpäin. Kun ulkoiset olosuhteet koettelevat, kannattaa vahvistua sisäisesti. Siihen heimo ei kykene. Niin kauan kuin leirituli palaa on kokoelma toisiinsa surullisesti kietoutuvia, traagisia hetkiä ja ihmistarinoita. Jos tämä kirja olisi elokuva, vaatisi leffavarustus nipullisen nenäliinoja.
Ensimmäinen merkki on raju kolmiodraama. Gosun ihana vaimo, toisheimolainen Lisandra, on rakastunut palavasti Aristoniin. Välit ratkotaan ruoskin, jotka välähtelevät ilmassa kuin taiotut hyrrät ja viiltävät ihoa kuin tikarit. Piina on pitkä, sillä vasta kirjan lopussa Gosu saa Aristonin hengiltä. Kun kuihtunut heimo kevään tultua hyvästelee leiripaikan, jättäytyy Lisandra rakkaansa haudalle kukkivan pellavan lailla kaartuvan taivaan alle.
Vanhan Bulibasan suuri haave, "kohta meitä on yli sata", ei koskaan toteudu. Raskaana olevia naisia ja lapsia kuolee, onnettomuudet ovat kuolemaksi, tulonlähteenä toimineet karhut tapetaan ja sotapakolaiset kiusaavat arolla talvehtivia mustalaisia. Surullisin tarina kaikista oli Keran ja bulibasan pojan Alimutin hääilta. Juhlien loputtua nuoripari hiipii lähiluontoon nauttimaan toisistaan. Siellä heidät yllättää roskasakki ja Keran neitsyys viedään joukkovoimin.
Leiriin saapuessa him basan heimo oli käsittänyt kolmekymmentä vankkuria. Poislähtevällä heimolla niitä on jäljellä kuusi ja seitsemäs, jonka omistivat sovinnon tehneet Alimut ja Kera. Vanha bulibasa tuntee tehneensä tehtävänsä, lähtee metsään nukkumaan ja sammuu maaailmasta pois kuin taivaan kukat.
Kun ihminen on saanut tietoonsa, mitä kuolema merkitsee, hän ei enää elä.Niin kauan kuin leirituli palaa on kunnianosoitus mustalaisten perinteiselle elämäntavalle, uskomuksille ja sen hiiltyvälle roviolle. Jäljelle jäävät muistot ja heimopäällikön sokean vaimon näkymättömät kyyneleet. Ja sodan jylisevät äänet, jotka lähenevät poislähtevää heimoa.
Niin kauan kuin leirituli palaa on upea romaani !
VastaaPoistaNiin on!
Poista