 |
| Yann Martel: Piin elämä. |
Tosin Piitä ovat tainneet ahmia monet muutkin. Ainakin kriitikot, jotka antoivat Piille Man Booker-palkinnon. Ja yksi lempielokuvaohjaajistani Ang Lee, joka teki tästä elokuvan. Ja bloggauksia löytyy vaikka kuinka, niistä listaa lopussa.
Sydänjääni ei silti kaiken tämän vakuuttelunkaan jälkeen sula. Onneksi elämä sisältää bussi- ja metromatkoja, joiden aikana voi rämpiä eteenpäin näitä oman maun ulkopuolella sijoittuvia teoksia.
Elokuvan, tai vähintään elokuvajulisteen, ansiota kaikki varmaan tietävät, että Piin elämä on pitkälti tiikerin ja ihmisen tarina. Heidät, selviytyjät, yhdistää hurja merimatka pelastuslautalla uponneesta laivasta Meksikon rannikolle.
Pi on nuori intialaistapoika. Erikoinen henkilö. Nimittäisin häntä poikkeuksellisen humaaniksi ja suvaitsevaiseksi. Pi uskoo Jumalaan, yhtä lailla kaikkiin tuntemiinsa. Ehkä sen takia hän pärjää ihmisen luontaisen vihollinen tiikerin, nimeltään Richard Parker, kanssa merellä 227 päivää. Avarasydämminen Pi toverustuu Richard Parkerin kanssa merimatkalla. Nuoren miehen sydän melkein särkyy, kun lopulta tukevalle maankamaralle päässyt Richard hylkää hänet jäätävällä loikalla metsikön kätköihin.
Iso K. on siitä metka kirjasarja, että huomaan sen olevan monipuolinen selviytymisopas. Piin ansiosta tiedän vähän paremmin, kuinka selviytyisin laivan pelastusveneessä, mistä etsisin survival packia ja mitä se voisi sisältää. Ei mikään mitätön tieto tänä risteilyelämän kulta-aikana. Antoine de Saint-Exupéryn ansiosta tiedän jotain aavikolla selviytymisestä, etenkin yökasteen kokoamisesta. Moni kirjailija on lisännyt tietämystäni, ja etenkin valmentanut minut henkisestä, sodasta, pakolaisuudesta ja vankilasta selvitymiseen. Myös diktatuurin kohtaamiseen on annettu ohjeita. Toivottavasti en tule näitä tietoja tarvitsemaan.
Edelliseen luetteloon lisään eläimet. Niidenkin kanssa pärjäämisestä Pi jakaa kokemuksiaan auliisti. Se olikin varsinainen oppimiskokemus. Aluksi kanssamatkustajia oli nimittäin hieman enemmän. Oli orankia, seepraa ja hyeenaa. Luonnon valinta on raakaa luettavaa jopa kirjassa. Sitä vastaan voi taistella vain rajatusti. Eläinten kanssa kannattaa iskeä heikkoon kohtaan ja kokeilla ehdollistamista. Veneen keinuttaminen muistuttaa tiikeriä aallokosta, ja kappas, sehän tulee merisairaaksi ihan itsestään.
Keskityin tässä merimatkaan, mutta kirja oli paljon muutakin. Valitettavasti. Jos taas meilikuvittelisin olevani kustannustoimittaja, niin ainakin sen tarinaa etsivä kirjailijan ja selviytymisen jälkeisen raportoinnin olisin ehdottanut poistettavaksi. Siinäpä yksi lukuvinkki: lue vaan kakkososa Tyynimeri.
Piin elämää koskevissa kritiikeissä tartutaan aika usein pariskuntaan nimeltä tosi ja epätosi. Että kirjailijan yksi tehtävä voi olla koetella toden ja epätoden rajoja ja vietellä lukija uskomaan sepitettä. Tämä on minusta outoa kun en usko, että Piin elämää sen paremmin kuin mitään muutakaan kirjaa voi arvioida uskottavuuden perusteella.
Lukijana jouduin pitkälle oman mukavuusalueeni ulkopuolelle. Se kai on periaatteessa hyvästä näin omassakin elämässä, kunhan sen jälkeen pääsee takaisin omaan unelmakirjallisuuteen. Seuraava Antonio Munoz Molina katselee kutsuvasti kirjapinosta.
Ja mitä tulee siihen elokuvaan, Piin elämä oli Ang Leen huonoin elokuva. Mutta huvittavaa sinänsä, se varmasti vahvistaa muistijälkeäni tästä kirjasta, jota en erikoisemmin välittäisi muistella.
*) Liityin Facebook-ryhmään Luen 13 kotimaista kirjaa tänä vuonna >>. Jo oli aikakin. Joten Iso K -projekti jatkuu, mutta ehkä verkkaisemmin. Tai sitten löydänkin jostain paljon enemmän aikaa lukemiselle kuin aikaisemmin.
**) Niitä muita blogeja Piin elämästä:
Amman lukuhetkessä epäillään, että Piin elämästä saattaa jopa tulla henkilökohtainen voimakirja >>
Lukuisa piti pitkää alkujohdatusta tylsänä, mutta ahmi itse merkiseikkailun >>
Kirjasfääri on jo lukenut Piin elämän toistamiseen! >>
Pidän pääni. Tämä kirja menee niiden listalle, joita en haluaisi Isoon K:hon.
Kommentit
Lähetä kommentti
Keltaiset kiitokset kommentistasi.