Pikkaisen pölyisesti väärästä ja oikeasta taiteesta

Robertson Davies. Mikä verissä on.

Robertson Davies oli minulle ei-koskaan-kuullutkaan -kirjailija. Mikä verissä on -kirjan jälkeen hän saattaa sellaiseksi jäädäkin. Takakannessa herra Burgess hehkuttaa herra Daviesin ansaitsevan maailmanlaajuisen lukijakunnan. Mielipide ei voi tulla suoraan sydämestä, jotain anovaa kaverimyötätuntua siitä kuultaa läpi.

Mikä verissä on -kirjalla on silti hetkensä. Kehyskertomus toimii tässä hyvin ja se alku kannattaakin lukaista viimeisen sivun jälkeen. Kehys muistutti kirjan ideasta, joka lopussa oli minulta unohtunut.

Kirjan keskipiste ja sisäkkäistarinan päähenkilö on Francis Cornish, taidemaalari, -keräilijä ja suuren omaisuuden haltija. Lapseton ja perheetön vanhaherra jättää perintönsä veljenpojalleen Arthurille, joka perustaa setänsä kunniaksi säätiön. Säätion maine on uhattuna, kun pastori Darcourtin Francis -elämänkertaan on hiipimässä skandaalimainen paljastus: Francis ei ehkä olekaan ansiokas taidemaalari vaan väärentäjä.

Tilanteen selvittämiseksi lukija pääsee seuraamaan Francisin elämää kronologisesti kanadalaisesta pikkukaupungista Oxfordin kautta Tancredi Saracenin oppiin ja takaisin kotikonnuille Torontoon. Parhaat hetket kirjalla on Francisin lapsuudessa ja kanadalaisuuden kuvaamisessa. Kandalaisuudessa on hohtoa, väistämättä, ainakin yllätyksettömään amerikkalaisuuteen verrattuna. Julmaa junttimaisuutta ja takamaiden ahdasmielisyyttä, ihan kuin Alice Munroella. Näillä seuduilla ei raharikkaan suvun vesa Francis, jonka vintillä vartioidaan vähämielistä veljeä, suurta salaisuutta, pääse juhlimaan kaveripiirin suosikkina.

Oudoista oudoin Francisista tulee, kun hän kiinnostuu maalaustaiteesta ja maalaamisesta. Onneksi on rahaa ja Oxford, jonne Francis pääsee toteuttamaan itseään. Ja koska lahjat eivät välttämättä yllä kovin korkealle, päätyy Francis Saracenin oppiin suureen sukukartanoon, jossa hän, toden totta, väärentää mestarinsa rinnalla muiden suuruuksien tauluja. Eikä ihan huvikseen, sillä väärennykset ovat hyvää kauppatavaaa etenkin toisen maailmansodan aikana Saksassa. Taide tukee politiikkaa, vaikka siitä ei tässä kirjassa varsinaisesti kirjoitetakkaan.

Sodan kynnyksellä Saksasta on häivyttävä ja väärentäjämestari päätyy ensin Englantiin ja sitten takaisin kotimaahan. Englannissa Francis työskentelee vastavakoilun miehenä toimien uralla, johon hänen Oxford-koulutuksensa tähtäsi. Isänsä jalanjäljissä.

Syntymästä kuolemaan etenevä tarina piirtää kuvan aika huumorintajuttomasta, suuria tunteita kaihtamattomasta, tunneköyhästä ja lopulta yksinäiseen itaruuteen vuorautuvasta herrasta. Vanhasta sielusta, jonka olisi pitänyt elää ja syntyä 1800-luvulla. Francisin ihmissuhteet ovat kovin vaisuja. Suurin rakkaus Ismay käytti häntä hyväkseen ja parhaiten Francisille sopi toverillinen naissuhde, jossa fyysiset tarpeet tyydytetään käytännöllisesti. Francisin itaruus koitui monien kohtaloksi, kuten nuoren kulttuurikriitikon ja -poliitikon Rossin, jonka elämän Francis olisi tahtoesssan voinut pelastaa.

Mikä verissä on varmasti lukijalle Ison K:n helpoimpia kirjoja. Sellainen vanhahtava, joka jo uutena tuoksahtaa pikkaisen pölyltä. Aikana, jolloin abstrakti kuvataide on popularismia ja esittävä jotenkin hyvin passé.