Pahanneuvon vuoren juurella

Amos Oz on palannut Luvattuun maahan. Ozin Pahanneuvon vuoren kolmen novellin sankarit ja sankarittaret saapuivat sinne suurin odotuksin. Se oli sitä aikaa, kun britit olivat luopumassa Palestiinan hallinnasta ja arabisota väijyi kulman takana.

Heistä jotkut, kuten Ruth, vain jäivät. Ruth oli ihailtu lausuja, jonka halusi lähteä Amerikkaan. Olihan häntä jopa komea Tadeuszkin rakastanut. Mutta se oli silloin Puolassa, kun rodulla ei ollut väliä. Myöhemmin oli, ja Ruth löysi itsensä siirtokunnasta Hansin kanssa. Josta piti tulla runoilija, mutta ei, tuli lääkäri. Ja joille syntyi erikoinen poika, hiljainen eikä ystäviä. Ruthin päätä särki usein, liikaa aurinkoa, liikaa yksitoikkoista arkea. Kunnes kerran tuli kutsu Sir Alainin juhliin ja Ruth tanssi brittiamiraalin käsivarsilla kauas pois.

Vaikka luvatussa maassa ollaan, kalvaa Ruthia ja muita Ozin henkilöitä kaipaus. Kaipauksessa riutuu myös kuolemansairas tohtori Emanuel Nussbaum. Hän kirjoittaa kirjeitä Minalle, entiselle rakkaalleen. Jota ei ole nähnyt vuosiin ja joka ei ikinä vastaa.

Ozin kirjassa on myös nuoria miehiä, jotka kuuluvat vastarintaliikkeeseen ja unelmoivat juutalaisten maailmanvallasta. Rakennetaan räjähteitä ja pommeja, kadotaan sissileireille ja piilotellaan poliittisia aineistoja. Jewish Agency ja brittiarmeija kohtaavat kotitarkastuksissa. Perheestä tulee surullinen käsite kun miesten ajan vievät sotasuunnitelmat ja naiset kuihtuvat kotona. Lapset pysyvät poissa jaloista kostaakseen kaiken välinpitämättömyyden toisilleen julmissa pihaleikeissä.

Ozin kirjoissa on paljon henkistä yksinäisyyttä ja tukahdutettua surua. Niistä kirjoittaessa tulee samanlainen olo: paljon jää sanomatta ja ymmärtämättä. Itse taidan ihailla Ozina ja hänen kirjojaan ehkä enemmän kuin ketään toista Isossa K:ssa.