Välillä ihmettelen, millä vaistolla näitä kirjoja valitsen. Orhan Pamukin Lumi-kirjassa sataa viisisataa sivua lunta. Ja aina kun vilkaisin kirjasta ikkunaan, näkyi samaa lumisadetta ikkunan takana.
Nyt on kirja loppu. Lumen hiljaisuus vaikeni. Toivottavasti lumisadekin.
Nyt on kirja loppu. Lumen hiljaisuus vaikeni. Toivottavasti lumisadekin.
 |
| Orhan Pamuk. Lumi. |
Pamukin kirja on fantastisen monivärinen mosaiikkikertomus.
Lumen kehystarinassa kirjalija itse, Orhan bey, jäljittää Frankfurtissa murhatun turkkilaisrunoilija Kan jalanjälkiä.
Lumen päätarina kattaa vain kolmen päivän mittaisen ajan. Sen runoilija Ka viettää lumen saartamassa Karsin kaupungissa.
Ka on tullut kirjoittamaan juttua turbaanitytöistä. He ovat radikaaleja islamisteja, jotka ihannoivat uskonnollista itsemurhaa. Toimittajuus on vain peitetarina, sillä hyvää juttua enemmän Ka haluaa rakastua nuoruuden ihastukseensa Ipekiin.
Pamuk on patittanut Karsiin Turkin aatteelliset ryhmittymät. Ka tutustuu uskonnollisiin ja poliittisiin islamisteihin, vasemmistolaisiin, kurdeihin, armenialaisiin, ateisteihin, länsimyönteisiin, turvallisuuspalveluun ja valtion intresseihin.
Pamukin politiikka on kiinnostavaa, sillä se on syvämietteistä kulttuurihistoriaa ja -kritiikkiä. Toisaalta poliittisuus on hyvin inhimillistä, ja siksi se satuttaa.
On täysin ymmärrettävää, että ihmissuhteissa on kyse ideologisista valinnoista. Uskonnolliset ja poliittiset valinnat tuhoavat Kan mahdollisuuden onneen. Kan kohtalo riipaisee, Ipekin kylmäverisyys yllättää.
Pamukin Lumi on myös hienosti satumainen kirja. Lumipeitteiset Karsin kadut teehuoneineen tunkevat lukijan jalkojen alle, joka lumoutuneena vajoaa itämaisiin kulisseihin. [Kars on todella olemassa Turkissa, lähellä Armenian rajaa. Tahdon sinne heti!].
Lumi on myös tarina kirjallisuudesta ihmisen kuvana. Kalle ilmestyy Karsissa 19 runoa, jotka hän myöhemmin muotoilee runokoelmaansa varten lumihiutaleeksi. Hiutaleen sakaroilla sijaitsevat järkeä, muistia ja mielikuvistusta kuvaavat runot. Hiutaleen keskuksena on Ka itse.
Jokaisella ihmisellä pitäisi olla tällainen lumihiutale, joka on samalla hänen koko elämänsä sisäinen kartta.
Jokaisen runon ilmestyminen mykistää kerronnan. Runot valuvat lumihiutaleina, jotka enintään kymmenenminuuttisen laskeutumisesta aikana saavat muotonsa mystisten tekijöiden summana. Ja jokaisesta tulee erilainen.
Miten näistä kaikista aineksista voi saada aikaan edes jollain tavalla koherentin tarinan? Selitykseksi voi tarjota takakannessa siteerattua Telegraphin kirjallisuuskriitikkoa: "Pamuk on sen lajin kirjalija joita varten Nobel-palkinto on keksitty".
Näin on. Ja lisään Lumen parhaimpien Isojen K:den listaani.
Lue myös Mette Södermanin kirjoitus viattomuuden ja kuoleman kuvauksesta >>
Lumen kehystarinassa kirjalija itse, Orhan bey, jäljittää Frankfurtissa murhatun turkkilaisrunoilija Kan jalanjälkiä.
Lumen päätarina kattaa vain kolmen päivän mittaisen ajan. Sen runoilija Ka viettää lumen saartamassa Karsin kaupungissa.
Ka on tullut kirjoittamaan juttua turbaanitytöistä. He ovat radikaaleja islamisteja, jotka ihannoivat uskonnollista itsemurhaa. Toimittajuus on vain peitetarina, sillä hyvää juttua enemmän Ka haluaa rakastua nuoruuden ihastukseensa Ipekiin.
Pamuk on patittanut Karsiin Turkin aatteelliset ryhmittymät. Ka tutustuu uskonnollisiin ja poliittisiin islamisteihin, vasemmistolaisiin, kurdeihin, armenialaisiin, ateisteihin, länsimyönteisiin, turvallisuuspalveluun ja valtion intresseihin.
Pamukin politiikka on kiinnostavaa, sillä se on syvämietteistä kulttuurihistoriaa ja -kritiikkiä. Toisaalta poliittisuus on hyvin inhimillistä, ja siksi se satuttaa.
On täysin ymmärrettävää, että ihmissuhteissa on kyse ideologisista valinnoista. Uskonnolliset ja poliittiset valinnat tuhoavat Kan mahdollisuuden onneen. Kan kohtalo riipaisee, Ipekin kylmäverisyys yllättää.
Pamukin Lumi on myös hienosti satumainen kirja. Lumipeitteiset Karsin kadut teehuoneineen tunkevat lukijan jalkojen alle, joka lumoutuneena vajoaa itämaisiin kulisseihin. [Kars on todella olemassa Turkissa, lähellä Armenian rajaa. Tahdon sinne heti!].
Lumi on myös tarina kirjallisuudesta ihmisen kuvana. Kalle ilmestyy Karsissa 19 runoa, jotka hän myöhemmin muotoilee runokoelmaansa varten lumihiutaleeksi. Hiutaleen sakaroilla sijaitsevat järkeä, muistia ja mielikuvistusta kuvaavat runot. Hiutaleen keskuksena on Ka itse.
Jokaisella ihmisellä pitäisi olla tällainen lumihiutale, joka on samalla hänen koko elämänsä sisäinen kartta.
Jokaisen runon ilmestyminen mykistää kerronnan. Runot valuvat lumihiutaleina, jotka enintään kymmenenminuuttisen laskeutumisesta aikana saavat muotonsa mystisten tekijöiden summana. Ja jokaisesta tulee erilainen.
Miten näistä kaikista aineksista voi saada aikaan edes jollain tavalla koherentin tarinan? Selitykseksi voi tarjota takakannessa siteerattua Telegraphin kirjallisuuskriitikkoa: "Pamuk on sen lajin kirjalija joita varten Nobel-palkinto on keksitty".
Näin on. Ja lisään Lumen parhaimpien Isojen K:den listaani.
Lue myös Mette Södermanin kirjoitus viattomuuden ja kuoleman kuvauksesta >>
OK. Tajusin jo! Tämän kirjan hankin ja vien blogiini ensi tilassa tai seuraavan talven aikana;-) Pamukin Lumi on tullut uniini, en tiedä, miksi en ole saanut sitä aikaiseksi hankkia/lukea...Nyt sun arvostelu ratkaisi tämänkin ongelman. Toivottavasti Pamukin Lunta vielä löytyy.
VastaaPoistaKappas, meillä on yksi yhteinen lempikirja: Bo Carpelanin Axel http://leenalumi.blogspot.com/2010/04/axel-ja-mina.html. Siitä ei tietenkään ole mitään minun blogissani.
VastaaPoistaMitä tulee Lumeen, ehdotan, että odotat seuraavan lumisadetta ennen kuin luet sen.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaLaitan tämän Pamukin kirjaostoslistalleni nyt! Ellet sinä sitten halua lähettää sitä minulle ja minä lähetän sinlle jonkun muun kirjan takaisin;-)
VastaaPoistaLittera, tein viime vuonna 140 kirjaa ja tämä vuosi menee jo lujaa, meillä täytyy olla enempi kuin Axel...
Viimeisen Suuren Yllätyksen minulle aiheutti Nadeem Aslam Elävältä haudatut -kirjallaan. Try it!
Lumi on ihana kirja. Hieno tunnelma, ah.
VastaaPoista