Munro kirjoittaa tavallisuudesta taianomaista ja koskettavaa

Alice Munro oli, Toni Morrisonin ohella, toinen keskeinen syy aloittaa pari vuotta sitten tämä Iso K-projekti. Silloinkin oli lokakuu, ja toinen lapseni oli syntynyt. Tähän päivään mennessä Karkulainen onkin Munron kuudesta Ison K:n julkaisemasta suomennoksesta ainut, joka minulta oli vielä lukematta.

Munron novelleissa tavalliset kanadalaiset naiset elävät, kokevat ja vanhenevat. Heistä lukiessa tulee hyvin lämmin ja tuttavallinen olo. Tavallisuudesta tulee taianomaista ja koskettavaa.

Usein naisten nuoruus ajoittuu 1900-luvun ensimmäiseen vuosipuoliskoon. Nuoren naisen elämä on viatonta, kohtalonomaista ja sattumanvaraista. Elämän mullistavimmat tapahtumat ovat elämysyhteiskunnan mittapuulla kovin vähäpätöisiä. Kuten teatteriin hurahtaneen Robinin, joka kääntää selkänsä ainoalle mahdolliselle suurelle rakkaudelle yhden vastoinkäymisen takia.

Useissa novelleissa eletään yksi ihmiselämä. Lukija tapaa Munron naiset novellin loppupuolella muuttuneessa elämäntilanteessa. Siinä vaiheessa ymmärretään, mitkä ratkaisevat virhevalinnat tuli tehtyä, mutta muutoshalua ei enää ole.

Rakenteellisesti kaikken upein jakso Karkulaisessa on Julietista kertova kolmen novellin kokonaisuus. Niistä syntyy pienoisromaani novellikokoelman sisälle. Juliet-novelleista jokaisen voi lukea itsenäisenä miniromaanina, mutta kolme novellia tekee Julietista jo niin läheisen ja kiinnostavan persoonan, ettei hänestä haluaisi luopua.

Ensimmäisessä novellissa Juliet on nuori, älykäs tutkijanalku. Toisessa novellissa hän tekee äkkipäätöksen siirtyä perheenäidiksi ja setvii välejään jo iäkkäisiin vanhempiinsa. Kolmannessa novellissa hän on kadottanut yhteyden, todennäköisesti lopullisesti, ainoaan tyttäreensä vähäpätöiseltä tuntuvan kasvatuspäätöksen takia.

Novellikokoelman viimeisen kertomuksen päähenkilö on huoleton ja sanavalmis Nancy. Hän ajautuu hyviin naimisiin ja kadottaa kiehtovimmat ystävänsä, kun elämänpiiri kutistuu ydinperheen ympärille. Vielä vanhanakin toisenlaiset valinnat olisivat mahdollisia

"Mutta syvällä tuossa hetkessä odottaa epävarmuus, jonka Nancy on päättänyt jättää huomiotta. Mitä se hyödyttäisi. Hän tajuaa jo että on siirtynyt, jättänyt nuo kaksi ja palannut takaisin itseensä."

Niinkö helppoa muuttumattomuus meille kaikille on?

Kannattaa lukea Janna Kantalan arvostelu HS.fi:stä Empatian oppitunti Alice Munron tapaan, jossa hän avaa myös novellien antiikkiteemoja ja ihmettelee, miksei Munro ole yhtä kuuluisa kuin Marghareth Atwood [vaikka on yhtä hyvä].