Päivän noususta yön pimeyteen

Singerin Kaksi maailmaa-sarja lisätään nyt luettujen listalle.

Ensimmäinen osa Nousee päivä, laskee päivä (The Manor) kertoo puolanjuutalaisten sosiaalisesta noususta, ja toinen osa Illan tullen, yön pimeten (The Estate) kuvaa niitä ristiriitoja, joita toisuskoisten yhteiskunnassa elämisestä aiheutuu.

Monet kieltävät juutalaisuutensa, muuttavat pois yhteisöistä, kääntyvät kristinuskoon tai naivat sellaisen.

Helppoa ei heillä ole. Singer kerää onnettomuuksien ainekset kasaan pala kerrallaan, mutta itse tapahtumat sujahtavat ohi etäännyttäne (nopeasti ja tunteetta). Kuten alkoholisoituneen Miriam Lieban kuolema keuhkoparantolassa. Eikä se tarkoita, etteikö lukijasta tuntuisi pahalta!

Yön pimeys tarkoittanee 1900-luvun alkupuolella viriävää juutalaisvastaisuutta, kun puolanjuutalaisten elintila käy yhä ahtaammaksi. Viimeinen vaihtoehto on exodus, pako Palestiinaan ja Amerikkaan.

Ja kaikki tietävät, mitä seurasi niille onnettomille, jotka eivät tätä vaihtoehtoa valinneet.

Literary Classics of the United Statesin kunnioittavat sivut Singeristä.

BBC:lle vinkki: tuottakaa näistä teoksista 6-osainen, eeppinen draamasarja. Kiinnostava ja kiehtova henkilögalleria, rakkautta, suuri tunteita ja odottamattomia käänteitä.

Kommentit

Susanna Rautio Goodreadsissä

Susanna's books

Sons and Lovers
it was amazing
Jos ottaisin jonkun kirjan autiolle saarelle, se olisi tämä. Luin kirjan ensimmäistä kertaa 19-vuotiaana ja sen jälkeen useasti suomeksi ja englanniksi. Se on todella harvinaista. En yleensä lue kirjoja uudelleen. 19-vuotiaana samaistui...

goodreads.com