W. G. Sebald Austerlitz – Tajunnanvirta on niin ihanaa, kun sen osaa

Käsiini on eksynyt poikkeuksellinen helmi, W.G. Sebaldin Austerlitz. Olen altis hullaantumaan tajunnanvirrasta. Tämän kirjan kohdalla tunne on hypnoottista.

Austerlitzini on täynnä hiirenkorvia, kohtia joihin halusin palata ja lainata tässä blogissa. Olen saanut kirjan luettua jo parisen viikkoa sitten, mutta en vain ole ehtinyt kirjoittaa siitä mitään. Työprojekteja on pitänyt jatkaa kotona ja kaiken tämän jälkeen simahdan jo kymmeneltä.

Tajunnanvirtakirjoittaminen saa minut aina ajattelemaan ajan olemusta. Lähes joka päivä aika on vain väline saavuttaa tavoitteita ja päämääriä. Ihan sama, onko kyse työprojektista vai lasten harrasturumbasta. Aina mennään futuurissa ja seuraavat suoritukset odottavat jo nurkan takana.

Sebaldin Austerlitz hämmästelee "missä on ajan alkulähde, mihin mereen se lopulta katoaa?" Kirjan keskuhenkilö, kertoja Austerlizt,  on elänyt useita ajanjaksoja, joissa aika kiertää kehää ja lakkaa välillä olemasta. Kun Austerliz saa selville oman syntyperänsä aika yhtäkkiä palaakin menneisyyteen.

Kirja on täynnä ajan metaforia, jotka ovat kaikkea muuta kuin suoraviivaisia. Aika on häilyvää, katoavaa, virtaavaa – eikä varsinkaan kellotettavissa. Kiitos luojalle [tai kelle lie] siitä, että maailmassa on sebaldeja, jotka joskus saavat minunkin aikani leijumaan.

Samassa mielessä suosittelen Claude Simonin Ruohoa. Lue tämä kirja, jos et ole tiennyt voivasi olla tuulessa huojuva ruoho.

Kirjan assosiaatioketju kulkee verkostoissa, rautatiejärjestelmissä, Keski-Euroopan arkkitehtuurissa, satunnaisissa muistijäljissä. Ne johtavat henkilökohtaisiin paljastuksiin ja erikoisiin kohtaloihin. "Tämä ei ole ihmisjärjen luoma rakennus, korkeintaan jokin ravunkaltainen olento".

"Suurenmoinen kirjallinen suoritus", siteerataan Susan Sontagia takakannessa. Totta. Onneksi en ole lukenut vielä kolmasosaakaan.

Kaiken lisäksi Austerlitz on aikuisten kuvakirja. Jos et lue tätä, pitele ainakin hetki kädessäsi, selaa ja tutki kansikuvaa. Esteettinen elämys, tätäkö se on?

Kirja on niin täynnä metaforia kuin mahdollista. Austerlizt = Pariisin Austerlitz = juutalaisten kuljetusreitit Euroopassa = Auswitz = mielen assosiaatiot = satunnaiset kohtauspaikat = satunnaiset muistinväläykset.

En varmaan enää koskaan matkusta Keski-Euroopassa junalla ajattelematta juutalaisten keskitysleirikuljetuksia. Entäpä kuinka paljon ajatellaan brändien historiaa puhuttaessa eettisestä kuluttamisesta? Jos Wolkswagenilla ja Mersulla on yritystarina, niistä on varmasti unohdettu muutama vuosi.

Kirjaa lukiessa oli uskomattoman hienoa sen kerronta. Unohdin jatkuvasti, ettei kertoja ollut Austerlitz vaan joku "matkaystävä".

Yksi sitaatti on pakko lainata:

Tuntuu kuin liikkuisi niissä [valokuvissa], ikään kuin kuuluisi pieniä epätoivon huokauksia...ikään kuin valokuvissa itsellään olisi muisti, kuin ne muistaisivat meidät, millaisia me eloonjääneet ennen vanhaan olimme ja millaisia olivat ne, jotka eivät enää ole joukossamme.

Tämä raskas kirja pääsee toppilistalleni keveästi. 

Nippelit: Tässä kirjassa mainitaan Helsinki kun kuunneltiin vapaan maailman radioita.
Ja toinen: Dafydd Elias sai kuulla kasvatti-isänsä kuoltua olevansa Jacques Austerliz. Fred Astaire oli alun alkujaan Austerlitz.