lauantai 27. toukokuuta 2017

Korsikamatkailijan merkintöjä

W. G. Sebaldin Merkintöjä Korsikasta on hämmentävä kirja. Siitä on turha etsiä tarinaa eikä sitä voi oikein pitää matkakirjana. Sitä lukiessa ei pääse hurmioitumaan Sebaldin huikeasta maisema- ja tunnelmamaalailusta eikä se johdata taivaallisiin olotiloihin.

W. G. Sebald. Merkintöjä Korsikasta.

Sebaldilta odotan lukijan paratiisia ja sitä olen tottunut saamaan. Varsinkin tämän kirjan kohdalla, kun pääsin itsekin viimein viime kesänä Korsikalle ja tietenkin ihastuin.

Sebaldin kirja vei valitettavasti mennessään osan Korsikan lumoa. Kerron kohta miksi.

Sitä ennen on hyvä tietää, että kirja on näille merkinnöille, tai ennemmin hajanaisille ajatelmille, aivan väärä julkaisuformaatti. Tekstit olisi ihan kiva lukea matkablogista. Mutta kirjamuoto menee niiden osalta överiksi. Paitsi, jos haluaa kirjahyllyynsä Sebaldin kootut teokset. Sitä sarjaa kannattaa kyllä palvoa.

No miksi ei napannut?

Merkintöjä Korsikasta on kokoelma satunnaisia aiheita, joista kaikki eivät tunnu merkityksellisiltä. Ensin ollaan Ajacciossa, Napoleonin syntymäkaupungissa ja museossa. Napolenista tarjotaan yksityiskohtia, kuten värisokeus, ja muistutetaan Korsikalla nationalismin elävän edelleen. Ensimmäinen kertomus päättyykin pommiräjähdykseen. Itsenäisyysmielisyyden huomasin itsekin - suuri osa korsikalaisista ei todellakaan tunne itseään ranskalaisiksi.

Piana, Unescon tunnustama huikea maailmanperintökohde, on esillä luvussa Campo Santo. Luku on kirjan kaunein ja antaa osviittaa siitä, millainen kirja Merkintöjä Korsikasta olisi saattanut parhaimmillaan olla. Tunnelma tuntuu tutulta, muistelen törmäpääskyjä, kävelen Sebaldin matkassa serpentiiniä ja päädyn pittoreskille hautausmaalle, vainajien kylään. Korsikalaiset rakentavat vainajille asuntoja. ruumishuoneita, hautakammioita ja mausoleumeja. Hautausmaat olivat ylimaallisen kuvauksellisia.
Ihmisten mustista hahmoista huokui raskasmielisyyden aura, joka säteilevän kirkkaina päivinä asettui kuin varjo saaren vehreyden ylle.
Korsikalaiset uskovat henkiolentoihin. On ollut kuoleman palveluksessa toimivia ihmisiä - culpa morti, acciatori, mazzeri -, jotka irtautuivat ruumiista öiseen aikaan. Sebald on itsekin tietoinen varjojen maasta. Hän on niin surumielinen, että elämäntarmoa tai -halua on turha teksteistä etsiä.

Merkintöjä Korsikasta -kirjassa Sebald innostuu ennustamaan aikaa, jolloin muistot katoavat ja edessämme on ainoastaan käsittämätön tulevaisuus. Silloin meitä alkaa vaivata pakottava tarve erota maailmasta emmekä koskaan kaipaa takaisin. Mutta sen varalle on tärkeä tallentaa muistoja, edes merkintöinä.

Oikeastaan voin Sebaldin merkinnöistä vain kauhistellaan saaren rappiota: saan lukea massiivisista metsätuhoista, sillä Korsika on aiemmin ollut kauttaaltaan metsän peitossa. Niiden hävittyä on kadonnut lukuisia eläinlajeja ja myös korsikalaisen miehen sielu, joka epätoivoissaan lähtee metsälle aina syksyn tullessa saalista ja verenvuodatusta himoiten.

Sebaldin oli tarkoitus kirjoittaa kokonaan Korsika-aiheinen teos ja nämä neljä tekstiä ovat mahdollisesti sen osia. Siitä ei tullut mitään, kun Sebald meidän kaikkien suruksi kuoli liian varhaisella iällä.

Mutta jos "Korsikasta" olisi tullut oikea kirja, olisin taas saanut nauttia Sebaldin melankolisesta, mutta myötätuntoisesta seurasta. Ja mielikuvien lennosta, jossa yhdistyvät hätkähdyttävät päättelyketjut ja tajunnanvirran lento.

2 kommenttia:

  1. Pidin tästä pienestä kirjasta kovasti ja näistä ilkikurisista tarinoista. Tuli vahva intuitio siitä, että haluaisin seikkailla noita samoja polkuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olisin kovasti toivonut, että Sebald olisi ehtinyt kirjoittaa merkintänsä kokonaiseksi kirjaksi. Muutoin kirja oli minusta puheenvuoro kulttuurihistorian ja luonnonsuojelun puolesta. Voi kun Korsika saisi ne metsänsä takaisin!

      Poista

Keltaiset kiitokset kommentistasi.