sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Luonnonvoima nimeltä Grönlanti

Kim Leine: Ikuisuusvuonon profeetat.
Isosta K:sta [Keltainen kirjasto] löytyy monia kirjailijoita, jotka ovat perustaneet tarinansa retkustrategiaan. Ensimmäisenä tulee mieleeni James Patrick Donleavy ja Holtiton mies.

Nyt he saavat joukkoonsa uuden jäsenen, tanskalaisen Kim Leinen.

Kim Leinen Ikuisuusvuonon profeetat -kirjan hulttio on Morten Falck. Hän on Herran palvelija, siis pappi. Muiden Ison K:n renttujen rivissä Morten edustaa melkoisen muinaista tapausta. Hän eli kolmattasataa vuotta sitten ja sanoi viimeiset sanansa elokuussa 1815.

Yllätyksekseni Morten ei ollutkaan arkkiretku vaan Kim Leine kirjoitti kehityskertomuksen. Kun ihminen muuttuu radikaalista, hänelle tapahtuu yleensä jotain suunnatonta. Mortenin tapauksessa suunnaton on luonnonvoima nimeltään Grönlanti.

Ikuisuusvuonon profeetat on tarina Pohjoismaiden siirtomaa-ajasta. Sellaisen olemassaolo unohtuu itseltäkin helposti. Aihe on tärkeä ja muiden vastaavien tavoin pitkälti surullinen. Ankarissa oloissa kruunu ja kolonialismi nielaisivat rousseaulaiset valistusajattelijat aamupalaksi. Sillä tavalla kävi Grönlannissa Morten Falckille. Vastaavaa riistoa, sortoa ja epäoikeudenmukaisuutta kokivat Grölannin alkuasukkaat eskimot.

Ikuisuusvuonon profeetat on omistuskirjoitus Grönlannin itsehallinnolle ja sen pioneereille. Kim Leine kirjoittaa upeasti merkityksellisesti aiheesta. Lumouduin arktisesta luonnosta ja elämänvoimasta. Liikutuin rajusta tarinasta. Tämä ylistetty kirja on jokaisen kehusanansa ansainnut.

Ensialkuun traagisempia hetkiä odotellessa lukija tutustuu päähenkilö Falckiin perusteellisemmin. Nuori mies määrätään epäreilun tuntuisesti pappisuralle. Mortenista ei oikein löydy uskoa eikä moraalista hyvätapaisuutta. Sen sijaan huikenteleva nuorimies tutustuu Kööpenhaminan iloihin monimuotoisesti ja pakenee porvarillistumista lähtemällä lähetyspapiksi Grönlantiin. 

1700-luvun lopussa Grönlannissa asuu eskimoita ja ensimmäisiä, lähinnä tanskalaisia, uudisraivaajia. Siirtolaisten yhdyskunta on rujo ja surullinen. Yksi on lähtenyt rikastumaan, toinen pakenee itseään. Yksi yrittää sopeutua, toiset muuttaa tai muuttua. Hyvin käy tuskin kenellekään. 

Ankaran luonnon ja yksinäisyyden piinaamat siirtolaiset ajautuvat moraaliseen rappioon. Vastenmielisimmin käyttäytyvät monet kirkonmiehet, jotka uskonkäännytyksen varjolla rikkovat yhteisöjä, perheitä ja sukuja. Grönlantiin sikiää ristiveristen suku. Yhteistalojen ahtaus, hygienian puute, virtsapaljuissa peseytyminen, kaikkialla ryömivät lutikat ja kaikenlaiset fyysiset tuntemukset tulevat lukiessa tutuiksi. 

Romaanille ovat antaneet nimen Ikuisuusvuonolla asuva pariskunta Habakuk ja hänen vaimonsa Maria Magdalena. He luovat oman profetiansa, perustavat uskonlahkon ja uhmaavat siirtomaavaltaa avoimesti. Pappismies Falckin työtä on alkuasukkaiden käännyttäminen. Ikuisuusvuonolla roolit vaihtuvat. Falckin usko ei puhuttele lahkolaisia vaan uskoaan kyseenalaistaakin Falck. 

Tähän jaksoon osuu kirjan kääännekohta. Falck ajautuu hallintoa edustavan kauppayhtiön epäsuosioon, rappioon ja mielenvikaisuuteen. Falckin romahtaessa tässä ja nyt -tilassa edennyt kerronta siirtyy sekaviin päiväkirjamerkintöihin ja tajunnanvirtaan. Kun tietää Kim Leinen käyneen syvissä vesissä omassa elämässään ei voi olla miettimättä, että intiimeillä rappiokuvauksilla saattaa olla juurensa Leinen omissa kokemuksissa.

Grönlanti vei Falckilta melkein kaiken: terveyden, itsekunnioituksen, mielenterveyden, uskon, yhteisön ja lähes hengenkin. Mutta samalla se antoi jotain ainutlaatuista. Sitä jotain Falck pakenee Tanskaan huomatakseen ainoastaan kaipaavansa takaisin.

Ikuisuusvuonon profeetoissa on dramaattinen rakenne ja huikea kerronta. Luvut siirtyvät ajassa eteen- ja taaksepäin, näkökulmat henkilöstö toiseen. Nämä sitoo yhteen Morten Falckin oma päätarina. Leinen kerronnasta vyöryy arktisen elämän raakuus, elämänlangan ohuus, uhkaava vaara sekä ruumiillisuus ja seksuaalisuus kaikessa karuudessaan.

Kaikkein mahtavin voima kirjassa on kuitenkin Grönlannin luonto, jonka lukija kohtaa vavahduttavasti jo ensimmäisessä luvussa, kun naisen putoaa saappaaniskusta vuorenhuipulta lepattaen, kieppuen ja räpiköiden kuohuvaan merihautaan.

Keväällä Grönlannin maapallo niiaa auringolle ja taivaanranta leimuaa. Syksyllä sumu lepää vuono yllä paljastaen tuntureiden veitsenterävät ääriviivat. Talvella kylmä on elämän kimppuun hyökkäävä jokavuotinen vihollinen. Aah, olin tästä kaikesta niin haltioissani.

Siis millainen kirja Ikuisuusvuonon profeetat oli? Lainaan poikkeuksellisesti Suketuksen osuvaa yhteenvetoa:
Lukiessa tuntee luteiden kutittavan päänahkaa, haistaa hylkeenrasvan ja ihrakeittämön, aavistaa juoppohulluuden lähestyvän, tuntee hyisen tuulen ja meren liikkeen kajakin alla, näkee veren ja saastan valuvan.
Ikuisuusvuonon profeetat on huippuhieno kirja. Kun lukee, harvoin tuntee lukevansa. Nyt ykselitteisesti tunsi. Lue kirja, niin tiedät, mitä tarkoitan!

2 kommenttia:

  1. Tämä on niin hyvä kirja, parhaita viime vuosina lukemiani. Edelleen, yli kaksi vuotta lukemisen jälkeen, tunnen nuo ihan samat tuntemukset, joista silloin kirjoitin. Huh!

    VastaaPoista

Keltaiset kiitokset kommentistasi.