sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Marilyn koirakulmasta

Andrew O'Hagan: Maf-koira ja hänen ystävänsä Marilyn Monroe.
Tuntuihan se oudolta ottaa käteen Iso K, jonka kannessa söpöilevät Marilyn Monroe ja valkoinen karvapallokoira. Kansikuva tihkuu silkkaa sokeria ja hunajaa. Sellaista kirjallisuutta on myös Andrew O'Haganin Maf-koira ja hänen ystävänsä Marilyn Monroe.

O'Hagan on kirjoittanut kirjan Marilynistä koiraperspektiivistä. Koira nimeltä Mafia Honey, kotoisasti Maf, on koiramaisesti ihmisen paras ystävä ja sellainen uskollinen fani, jonka Marilynkin varmasti olisi ansainnut. Ja ainakin yhtä älykäs kuin Arthur Miller. Ja lisäksi aitobrittiläinen herrasmies: hurmuri koiraksi ja siten oikein sopiva Marilynin kavaljeeriksi.

Maf on myös O'Haganin tarinan kaikkitietävä kertoja, Marilynin varjo ja sielunkumppani. Kirja, ja siten Maf, seurailevat Marilyniä näyttelijättären kaksi viimeistä vuotta. Maf tarkkailee Marilynin epävarmuutta Lee Strasbergin ohjauksessa, ongelmia sivistyneissä kulttuurikeskusteluissa ja privaattiminää ihailijalaumojen ulottumattomissa. Koiralla on pääsy terapiahuoneeseen ja kuvauspaikkojen kulisseihin.

Suurimman osan kirjaa Marilyn on melko sekaisin ja itsetunnon osalta kuutamolla. Ikoniseksi kuvaksi kiteytyy eksyneenoloinen Marilyn selailemassa hitaanlaisesti erään kuuluisan venäläiskirjailijan paksunoloista klassikkoa. Riittämättömyyden tunteissa kiemurteleva kaunotar suree seksikkään komediennen leimaansa. Maf tuskailee Marilynin epätoivoista yritystä saada maailma ottamaan itsensä tosissaan ja tokaisee koiramaisia viisauksia: "Kaikista eläinkunnan jäsenistä vain ihmiset huolehtivat jostain sellaisesta kuin itsekunnioitus".

Sussexilaisen kultuurikasvatuksen saanut Maf ei ole pelkkä hellämielinen sylikoira vaan sivistyneempi kuin Arthur Miller konsanaan. Kirjaviisas, hyvin klassikkonsa opiskellut koira lausuu mielellään  viisastelevia alahuomioita. Tiesitkö: koirat pitävät alaviitteitä, koska katselevat ihmisiä alhaaltapäin, lattiasta käsin? Kirja tulvahtelee koirankokoisia viisauksia: "Monet ihmiset pelkäävät sisimmässään, että koirat ovat heitä,viisasaampia", "Ihmiset eivät olisi ihmisiä, jos he voisivat olla jotain muuta".

Oikein harmitti, etteivät koirat osaa oikeasti puhua! Mafia kävi sääliksi: koiramaailman Pieni Merenneito! Missä ne koirankuiskaajat lymyävät, kun heitä tarvitaan eniten?

O'Hagan on valinnut tarkoin kirjansa ajanjakson, opiskellut kirjallisuushistoriaa ja perehtynyt kulttuurihistoriaan. Hollywood on pikku Moskova, joska löytyy Miss Moskova (Nathalie Wood) ja sekalainen joukko amerikkalaistuneita venäläisiä ja vasemmistosiiven demokraatteja. Energinen Frank Sinatra johtaa poliittisesti valveutunutta kulttuurieliittiä ja rekrytoi lisävahvistusta Kennedyn tukijoukkoihin. Ihmisten väliset siteet jäävät löyhiksi: "Amerikka on paikka, jonne voi eksyä. Paikka, jonne voi kadota. Eivätkö kaikki juuri halua sitä?", pohdiskelee Marilyn.

O'Haganin kirja on niin sympaattinen, että oikein harmittaa, ettei se voinut lohduttaa oikeaa Marilynia silloin, kun ex-aviomies Arthur otti hänet taiteellisen ivan kohteeksi. Mutta toivokaamme, että taivas tai tuonpuoleinen on olemassa ja Marilyn saa lohtunsa siellä.

Useimmilla meistä on varmasti sellainen olo, että Marilyn on meille kaikille melkein liiankin tuttu. Tiedämme isättömyyden traumoista, riittämättömyyden tunteista, kepeästiotettavuuden ongelmista. Marilynin omista lasikatoista. Tähän kaikkeen ei koiranäkölma tuo mitään uutta. Paitsi nokkeluutta ja ehkä hupia, jos koiranäkökulma saa sinut nauramaan. Tai onko sinulla koira? Silloin voit arvioida minua, koiratonta, paremmin, kuinka oivaltavasti kirjailija on tavoittanut koiransa sisäisen koiruuden.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Keltaiset kiitokset kommentistasi.