lauantai 5. lokakuuta 2013

Joukkojen jumala

Sydämmeni lähes sekosi, kun löysin Hangon keskiviikkotorilta Elias Canettin elämänkerran kakkososan. En edes tiennyt, että ykkösosalle, Pelastuneelle kielelle, voisi odottaa jatkoa. Pelastunut kieli on yksi elämäni kirjoista. Yhtä tärkeä kuin toinen Ison K:n elämää suurempi, omaelämänkerrallinen taideteos, Amos Ozin Tarina rakkaudesta ja pimeydestä.

Elias Canetti: Soihtu korvassa.
Soihtu korvassa alkaa synkissä merkeissä. 1920-luvun alussa aikuistuva Elias on joutunut jättämään rakastamansa Zürichin ja asettumaan äidin ja pikkuveljien kanssa Frankfurtiin. Nuorta Eliasta kasvatetaan täyttämään äidin toiveet: lääkäri tai kemisti pojasta tulla pitää. Poika pakenee vastenmielisten toiveiden spiraalia omiin intohimoihinsa kirjoihin, filosofiaan ja aikansa älyköiden seurapiireihin. Elias löytää kutsumuksensa ja äitiään monipolvisesti harhauttaen pääsee kirjan loppupuolella toivottuun lopputulokseen: minusta tuli kirjailija!

Hyvä näin siksikin, että muutaman vuoden kestänyt kemian opiskelu oli paradoksaalista etenkin juutalaiselle. Eihän kulunut montakaan vuotta, kun tämän tieteenalan keksintöjä käytettiin julmasti heitä vastaan.

Siinä välissä kuljetaan kymmenen vuoden matka Frankfurtista Wieniin.

Wieniin muuton jälkeen Canettin elämää ryhmittävät  yhdeksänsataaluvun alkuvuosikymmenien intellektuellit. Yksi näistä, ja Eliakselle erittäin vastenmielinen, on Sigmund Freud. Sokeutta itselleen sikäli, että Freudilla olisi varmasti paljon sanottavaa Canettin äitisuhteesta. Onkohan äiti Cannettin ensimmäisen julkaistun romaanin, Sokeiden, kirjanpolttaja?

Canettissa pesii sisäinen sosiologi. Hän analysoi intohimoisesti tapaamiaan ihmisiä. Jo alle parikymppinen nuorimies muistaa lähes mikroskooppisen tarkasti frankfurtilaisen kotinsa, täysihoitola Charlotten, asukkaiden ominaispiirteet. Siellä isoimmat riidat saadaan aikaan kansallisuusaatten kannattajien ja pasifistien, nykytaiteen ihailijoiden ja klassisen taiteen ystävien välillä. Sama meno, tavattujen ihmisten ruodinta, jatkuu läpi kirjan. Tylsä kemianopiskelukin saa sävyjä oudoista opiskelukavereista. Yhä uusia hahmoja vyöryy vastaan kirjan sivuilla. Kauneimmin Canetti kirjoittaa fyysisesti vammaisesta, mutta älyllisesti säkenöivästi Thomaksesta. Ja kaiken tämän jälkeen Cannetti itse väittää kieltäytyvänsä muistelemisesta!

Eliaksen ja hänen kavereidensa nuoruus on elitististä. Luovan luokan mielestä raha haisee, mutta äly säkenöi. Sananmiekkaa heiluttavat nuoret gladiaattorit teurastavat säälittä verbaalisesti heikommat ja hukuttavat nokkelat ja terävät kukkamereen. Keskustelujen keskipisteenä ovat suuret nimet: Spengler, Freud, van Gogh, Berliinin Brecht ja Wienissä etenkin Karl Krausia. Hauskoja seuraleikkejä ovat Freudin virhetoiminnot tai Krausin kirjoitusten opettelu ulkoa.

Canettin kirjasta ei voi kertoa kertomatta jotain Karl Krausista. Kraus on kulttuurilehti die Fackelin ainoa toimittaja. Fackelista tulee kirjan, typerältä kuullostava, nimi Soihtu korvassa. Kraus on itsekeskeinen intellektuelli-idoli, jonka elämän ainoa rooli on hän itse.

Krausin vaikutuspiiristä löytyy Canettin korppinainen, Veza, tuleva rouva Canetti. Tätä en tosin olisi arvannut ilman omistuskirjoitusta. Vezan ja Eliaksen suhde on kyllä intensiivinen, mutta enemmän älyllisesti kuin sukupuolisesti. Paljon intohimoisemmin Canetti kirjoittaa toisesta ystävättärestään, unkarilaistaustaisesta Ibbystä, runoilijasta ja mehiläiskuningattaresta, joka houkutteli ympärilleen miehiä ja seurapiirejä. Se on kuitenkin selvää, että Veza on Canettin pakkomielle ja henkiystävä - poikaansa vaanivan äidin ykköskohde.

Vezan ohella Canettin hurmaavat massat. Jo Frankurtissa ilmapiiri on levoton ja sirpaleinen. Poika viettää aikaansa julkisissa kokouksissa, joissa kuohuu intohimo ja vakaumus. Wienissä kiinnostusta lisäävät sodanjälkeiset vastavoimat, työväenliikkeen massat. Yksi Canettin elämää eniten vaikuttanut yksittäistapaus sattuu heinäkuun 15. vuonna 1927 Wienissä, jossa työläiset sytyttävät tuleen oikeuspalatsin. Massan energian ymmärtämisestä tulee Canetille valaiseva kokemus ja valtavat työläisjoukot ovat vaikuttaneet kirjaan Masse und Macht, joukkojen itsepintaisuus.

Elämänkerran kakkososassa törmää toistuvasti Canettin ensimmäiseen romaaniin, minulle vastenmieliseen, Sokeisiin, jonka julkaisemiseen kirja päättyy. Aineksia poimitaan elämän varrelta. Sokeus on kiehtonut Canettin mieltä siitä asti kun hän lapsena tuhkarokkoa sairastaessaan menetti hetkeksi näkönsä. Sokeiden päähenkilöksi löytyy kirjaihminen Brand, joka myöhemmin sai nimekseen Kant. Vezan isäpuoli, Ukko, sekoaa ja polttaa rahaa Kantin tavoin. Oikessa elämässä Canetti kohtaa palavan oikeuspalatsin edessä miehen, joka ei ole huolissaan ammutuista ihmisistä vaan palavista asiakirjoista.

Syksyllä 1931 Kant sytyttää tuleen itsensä ja kirjastonsa - romaani on valmis. Maailma on yhtä lähellä roihahdusta. Lähestyvä maailmanhulluus on läsnä kirjassa  melkein ilman sanoja. Maailman sokeudelle Canetti antaa oman nimensä nimeämällä ensimmäisen romaaninsa Sokaistumiseksi [suom. Sokeat].

**
                          
Ison K:n lukeminen on kiinnostavaa sikälikin, että kirjoista on helppo rakentaa verkostoja. Canetti asui yhdessä vaiheessa Radetzkystrassen varrella, ja siellähän oltin Joseph Rothinkin kirjassa.Veza tutustuttaa Eliaksen Poen runoon The Raven - ja juurihan luin Nikolaj Frobeniuksen Pelon kasvot itse herra Poesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Keltaiset kiitokset kommentistasi.