tiistai 24. maaliskuuta 2009

Pitkittynyt suhde ranskalaismiehiin

Suhde Jean Rouaudin isään ja poikaan kesti kauemmin, kuin olisin halunnut.

Isän tarinan sain lukea Kuuluisista miehistä, Rouaudin oman sukutarinan kakkososasta. Pojan kolmososasta Maailma, likimain.

Isä oli traagisesti vain 41-vuotiaana kuollut kauppamatkustaja: sotasankari, komea, pitkä, hurmaava seuramies, perheelle lojaali suvun sielu, kylän kunnioittama - liian täydellinen figuuri bretagnelaiseen pikkukaupunkilaiselämään.

Poika oli surkimus, kaikin tavoin: ujo, yliherkkä, kiusattu, yksinäinen, ei mikään naistenmies - ja 12-vuotiaasta saakka isätön.

Ehkä olisin voinut kiinnostua tästä stereotyyppisestä parivaljakosta, jos suhteeseen olisi tuotu edes hiukka komediaa tai ironiaa. Näin ei kuitenkaan ollut, vaan Rouaud harrasti vallatonta itseruoskintaa lisäämällä nuo piirteet poikaan. Viimeisellä sivulla poika löytää itsensä kuraojasta, jonka lähemmäksi kuolemaa hän ei voi päästä (!).

Rouaud on kaiken lisäksi erittäin taidokas kirjailija - eli rankalaisittain liiankin tietoinen kielestä ja tyylistä.

Näissä kirjoissa minua ei koskettanut lähes mikään. Vain nämä kaksi. Jos olet hullaantunut Bretagnesta, isätarinassa sinua saattavat kiinnostaa isän systemaattisen pakkomielteiset Bretagnelomat. Pojassa kiehtovinta oli kirjan nimestäkin löytyvä likimain. Likinäköinen poika kieltäytyi käyttämästä silmälaseja, minkä ansiosta tarinan kuvaukset ja pojan elämänasenne ovat aina vähän sinnepäin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Keltaiset kiitokset kommentistasi.