sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Kirjekaverit Paul Auster ja John Coetzee

Paul Austerin ja J. M. Coetzeen Tässä ja nyt -kirjeitä ystävyydestä on kirjeenvaihtokirja. Kirjeenvaihto on hämmentävä kirjallisuuden muoto! Toisaalta henkilökohtaisuuden lupaus kutkuttaa, toisaalta hiertää. Kuinkahan iholla tässä ollaan ja seuraako paljastuksia?

Paul Auster ja J. M. Coetzee: Tässä ja nyt -kirjeitä ystävyydestä.
Tässä ja nyt ei sisällä lööppejä tai kummoisiakaan avautumisia ammatillisesti tai yksityiselämän puolelta. John ja Paul ovat ensijaisesti kaksi arvostettua ja uransa vakiinnuttanutta kirjailijaa, jotka tapailevat kirjallisuusfestareiden paneeleissa, kirjallisuuskiertueilla ja niitä seuraavilla lomamatkoilla maailman eri kulmilla.

Sanon suoraan, etten olisi halunnut lukea koko kirjaa. Mikä voi olla pitkästyttävämpi kirjallisuuden muoto kuin kirjeenvaihto - poikkeuksena tietysti fiktiivinen kirjeenvaihto. Ja kun en edes fanita Austeria - Coetzeetä kylläkin. Ajattelin, että suhde jälkimmäiseen herraan pelastaisi lukukokemuksen. Eipä niin käynyt. Austerilla oli hieman intohimoisempi suhde itse kirjeenvaihtoon. Joten pisteet Austerille siitä, että kirjan lukeminen sujui lukemisesta pitävältä ihmiseltä tutulla rutiinilla.

Ensimmäiset kirjeet matkaavat Australian ja New Yorkin välillä vuonna 2008: Auster ja Coetzee ystävystyivät välittämästi ensitapaamisella.

Kirja alkaa näin:
Hyvä Paul,
olen pohdiskellut ystävyyksiä, kuinka ne kehkeytyvät, miksi jotkut niistä kestävät niin pitkään, pitempään kuin kiihkeät kiintymykset, joiden kalpeina jäljitelminä niitä toisinaan (väärin) pidetään.
ja loppuu arabikevääseen ja vanhenemisen pohdintaan vuonna 2011.

Tässä ja nyt -kirjan kirjeenvaihdossa Auster ja Coetzee ovat ensisijassa (perhe)ystäviä, joilla on samoja kiinnostuksen kohteita ja sama ammatti. Kiinnostavimmissa kirjeissä käsitellään kirjallisuutta, julkaistua ja valmistumassa olevaa tuotantoa sekä jonkin verran, silti harmittavan vähän, aikalaiskirjailijoita ja kirjailijoiden kirjallisuusmakua. Ruoditaan kriitikoita, omia haastattelulausuntoja ja kirjojen saamaa vastaanottoa.

Kirjailijana Auster kuvaa pääasiassa älykköjen ja taidepiirien New Yorkia ja itärannikkoa, Coetzeen rajummat pääteemat nousevat Etelä-Afrikan rotusyrjinnän jälkimainingeista. Jos Auster yrittää kohahduttaa sopimattomilla suhteilla, kuitenkin kesyillä, ammentaa Coetzee hurjat aiheensa kotimaansa rotuennakkoluuloista.

Kirjailijaksi alunperin ajautuneesta Austerista on tullut sekä kultti- että älykköseurapiirien hahmo, jonka brändille lahjakas skandinaavivaimo Siri Hustvedt on vain plussaa. Auster on kirjailijana moniulotteisempi, sillä hänen tuotantonsa sisältää perinteisten fiktioiden lisäksi paljon muutakin.

Kirjeitä kirjoittaessaan Auster ja Coetzee ovat jo myöhemmässä keski-iässä ja kirjailijanurallaan vakiintuneessa vaiheessa. Kirjailijoiden teknopelko on vähän surkuhupaisaa luettavaa. Sähköposteja ei vaihdella ja faxikin [!] tuntuu ylivoimaiselta.

Coetzee puolestaan on kirjaillisuudenopettaja, yliopistomiehiä, ja ehkä siksi pidättyvämpi.

Kun on maineensa ansainnut ja jääkaapista loistaa muukin kuin valo, kirjailijakin voi ammatinharjoittamisen ohelle tehdä vaikka mitä. Etenkin penkkiurheilla - mikä viehättävän inhimillinen piirre! Varsinkin Austerilla riittää aikaa ja kiinnostusta käsitellä urheilun estetiikkaa ja lajifilosofiaa.

Kriketin, pesäpallon, shakin ja tenniksen lisäksi Auster ja Coetzee pohtivat maailmanpolitiikkaa ja talouskriisiä. Kirjeet ovat niin myötäsukaisia, että kirjan ainoa mahdollinen konfliktiteema saa lukijan oikein hihkumaan.

Erimielisyyttä nousi ilmoille Lähi-Idästä keskusteltaessa, kun Coetzeen palava omatunto pääsi valloilleen eikä Auster asettunut ihan samoille linjoille. Auster osoittautui juutalaiseksi - sitä en olisi hänen kirjojensa perusteella arvannut - joten suhtautuminen Israeliin oli amerikanjuutalaisille tyypilliseen tapaan ristiriitaista. Coetzeen minäkuva on voimakkaan moralistinen ja näkemykset Lähi-Idän tilanteesta sen mukaiset.

En oikein tiedä, kenelle kirjaa suosittelisin tai keistä se löytäisi lukijansa. Kirjeenvaihdon perusteella en pidä Johnista enkä Paulista yhtään vähempää tai enempää kuin aiemmin. Kirjeenvaihto ei avaa uusia ovia herrojen kirjallisuuteen tai sen tulkintaan. Kirjan parissa en kokenut vau-hetkiä, en analyyttisiä enkä tunteellisia.

Lukijana olin myös täysin puolueellinen, sillä kirjeenvaihdon osapuoliin minulla on kovin erilainen suhde.

Parahin John: Sinun kirjojesi parissa olen järkyttynyt ja vaikuttunut. Kirjallisuutesi muuttaa maailmoja ja järisyttää maailmankuvia. Esimerkiksi Michael K:n maailma ja Häpeäpaalu ovat mestariteoksia.

Hyvä Paul: Sinulla on vakaumuksellinen lukijakunta, mutta minut kirjasi ovat jättäneet kylmiksi. Maailmasi on viileän elitistinen ja jotenkin itsekeskeinen. Sellaiseen en tunne vetoa. Onneksi olet osannut astua sieltä myös muihin tarinoihin. Minusta suurteoksesi on Mr Vertigo.

Osuvasti miesten kirjeenvaihdon on suomentanut kirjailijoiden suomentajakaksikko Erkki Jukarainen-Seppo Loponen. Jälkisanoista olisi ollut hausta lukea, onko heilläkin jonkilainen ystävyys. Tai lähtikö suomennosidea peräti heiltä itseltään?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Keltaiset kiitokset kommentistasi.