keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Entiset ystävämme

Alice Munro. Nuoruudenystävä.
Ohimenevien tuokioiden ja elämänvaiheiden tallentaja Alice Munro teki sen taas: kirjoitti tarinoita, joiden aiheiksi kelpaisi meistä jokainen.

Nuoruudenystävät - kenelläpä ei heistä riittäisi kerrottavaa.

Nuoruudenystävä sisältää kymmenen tarinaa menneistä tuttavuuksista. Novellien naiset ovat Brendoja (jotka eivät halua hellittää äitinsä muistosta), Floria (kypsempiä kesäheiloja), Hazeleitä (wanna-be runoilijoita aikana, jolloin lukevaa naista katsoi paha silmä), Barbaroita (liian kauniita ollakseen vilpittömiä), Juneja (jotka tietävät toisten salaisuudet), Georgioita (parhaan ystävän pettämiä), Margotteja (jotka karkaavat varatun miehen kanssa) ja Anitoja (jotka olisivat mielellään itse olleet skandaalin aihe).

Munron lukija tietää, ettei arkinen välttämättä ole tylsää sille, joka näkee pinnan alle. Eikä tyydy silmäilemään vain tapahtuvaa vaan ymmärtää sen vaihtoehdot - mitä ei tapahtunut tai mitä olisi voinut tapahtua.
Ihmiset tekevät kohtalokkaita siirtoja, mutta eivät niitä, jotka ovat kuvitelleet.
Tulee mieleen se yksi runo (Aila Meriluoto?), jossa mikään ei päättynyt, koska mikään ei ehtinyt edes alkaa. Sellainen satuttaa melkein eniten.

Ylitetäänkö joskus rajat, aukeavatko elämän solmut tai järkkyykö elämisen tyyneys?

On risteilymatkailijatar, jolle kapteeni osaa kertoa hänen tarinansa. Siinä on kuolema ja siinä on viettely.
Hänen huolensa oli rakkaus, jota kenelläkään ei ollut lupa nähdä.
Havaijille muuttava entinen mies ja paikalleen jäävä entinen vaimo. Mies, joka katoaa yhtä täydellisesti kuin jää, jollei ruumis nouse pintaan keväällä. Ja alaspäin valuva nainen, jolle jää muistoksi tietämisen epätavallinen yhdysside.
Ihmiset liukenevat pois kuin veden huuhde. Kerros kerrokselta muisto himmenee.
Äidin salaperäinen nuoruudenystävä, jonka onnettoman kohtalon muisteleminen on pysyvä pala kurkussa. Sille on pakko kuvitella onnellinen loppu. Siitä seuraava huojennus tuntuu huijaukselta.

Tai miehen nuoruudenrakkaus, jo nimeltään ihana Antoinette, aviosängyn näkymätön kolmas osapuoli. Vaimo yrittää jäljittää kuolleen miehensä jalanjälkiä vain huomatakseen olevansa ainoa, jolla on miehestä muistoja.
Eikä mies tiedä mitä tapahtuu? Ehkä sen tietääkseen on koettava kosolti avioriitoja. Tietääkseen, että lopullisena pidetty - ja hetkellisesti toivottu - ero saattaakin osoittautua uuden aluksi.
Lukemisen lomassa on kiinnostavaa arvuutella, millaisia valintoja Munro sankarittarilleen kirjoittaa. Pysäyttääkö hän heidät rajalle vai jatketaanko sen ylitse?

Tuntematon runoilijatar vuodelta 1854. Ajalta ennen Virginia Woolfia, kun naimakelpoisen naisen ei kuulunut lukea tai kirjoitella. Uteliaana ihmisenä Munro on kiinnostunut hänestä ja yleisesti ottaen yhdentekevistä asioista, mutta palkinnokseen löytää niistä yllättäviä yhteyksiå. Siihen Alice Munro meitä houkuttelee: arjen uteliaisuuteen.

Munron tarinat ovat täynnä tunteita ja myötätuntoa. Tunteet ovat lämpimiä silloinkin, kun aiheista puuttuu kaikkinainen kauneus.

Slaavilaissiirtolaisten tytär saa vahempiensa liiketoiminnan kukoistamaan. Mutta addiktoituu seksistä niin pahasti, että alkaa ostaa sitä pikkukaupungin nuorukaisilta.

Alice Munro ei ole lempikirjailijoitani. Silti usein luen häntä mielelläni. Niin nytkin: Nuoruudenystävä oli täynnä raikkaita tarinoita. Vaikka välillä jaeltiin deittohjeita tyttärentyttärille ("Seuraava kerta on aina kiperä kun on tunnustettu rakkautta."), en tällä kertaa tuntenut olevani sunnuntaiteellä isoäidin seurassa. Vaan ehkä sen entisen parhaan kaverin - äitini sellaisen.

1 kommentti:

  1. Mielenkiintoinen tavoite, mutta ei ollenkaan hullumpi! ;)

    Tervetuloa ottamaan osaa BFF-lukuhaasteeseen, sillä keltaisen kirjaston kirjoistakin löytyy varmasti hyvin paljon kirjoja joiden yksi keskeisistä tekijöistä on ystävyys! ;)
    https://arcakiraniia.blogspot.fi/2016/11/bff-lukuhaaste-201116-1422017.html
    Peace!

    VastaaPoista

Keltaiset kiitokset kommentistasi.