sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Oma elämä, oma valinta?

Doris Lessingin Kesä ennen pimeää on kirja nelikymppisestä Kate Brownista. Tällä kertaa olla-verbillä on erityistä painoa. Lessing johdattaa lukijan matkalle Katen mieleen ja näkökulmavalinta koituu kirjalle joko voitoksi tai tappioksi.

Doris Lessing. Kesä ennen pimeää.
Tarinan keskushenkilöksi Kate ei ole välttämättä hohdokkain valinta. Kate Brownia ei voi pitää erityisen kiinnostavana persoonana. Hänet kuvataan kaiketi sellaiseksi tyypilliseksi englantilaiseksi ylemmän keskiluokan kotirouvaksi. Ainakin 90-luvulla Britanniassa.

Nainen elämässä elämää, jossa on ollut paljon mahdollisuuksia, mutta vähän valintoja. Omat opinnot keskeytyivät, kun löytyi ihanneaviomies, lupaava neurologi. Nyt nuorena saadut lapset ovat irtautumassa kotoa ja Kate häärii perheen ja syrjähyppyisen uramiehen kotihengettärenä. Ei omaa uraa, ei omia seikkailuja. Ei tarinoita yksinoikeudella tai henkilökohtaisia hullutuksia. Jo harmaantuva tukka on sentään pidetty kirkkaanpunaisena - pinnan alla roihuaa sittenkin?

Kuullostaako kiinnostavalta? No ei todellakaan! Kesä ennen pimeää saa erityismaininnan poikkeuksellisen ikävystyttävästä aloituksesta ja alkuasetelmasta.

Lessing on - tai pitäisikö sanoa oli, sillä hän kuoli pari vuotta sitten - yhteiskuntakriittinen kirjailija. Keskiluokkaisen tylsyyden, falskin itsetyytyväisyyden, näyttäminen saattoi olla harkittu tyylikeino.

Kesässä ennen pimeää on muutama merkityksellinen käännekohta. Niistä ensimmäinen koittaa, kun puoliksi portugalilainen Kate saa pyynnön lähteä tulkkaamaan YK:n konferenssiin. Kyseessä on Katen elämän ensimmäinen työpaikka, jota seuraa - myös elämän ensimmäinen - kesä ilman perhettä.

Kate huomaa nauttivansa itsenäisyydestä ja pärjäävänsä mainiosti työelämässä. Ensimmäistä konferenssia seuraa toinen Istanbulissa. Vapautunut Kate löytyy konferenssista itselleen kesäkollin, nuoremman amerikkalaismiehen. Yhdessä he lähtevät hetken mielijohteesta kiertelemään Espanjaa.

Ennen kesän alkua Kate elämässä, ja myös kirjassa, oli loogisuutta ja järjestystä. Siinä oli myös paljon huomaavaisuutta ja muiden huomioonottamista. Työ, työpaikan sosiaaliset suhteet ja perheetön kesä vailla suunnitelmia viettelee Katen ja rouva vapautuu niin mieleltään kuin hengeltään.

Eletään Katen aikaa.Tarina siirtyy Katen sisäiseen mikromaailmaan, jonka Lessing tarjoilee lukijalle kuin jungilaisen tapaustutkimuksen. Nyt ollaan vaarallisilla vesillä. Koko tarinan tenho on laitettu yhden, Kate-nimisen kortin varaan. Kiinnostavaa vai ei? Ei ollut!

Seuraa toinen käännekohta, kun Kate jättää sairastuneen rakastajansa paranemaan Espanjaan ja lähtee loppukesäksi Lontooseen. Mutta ei omaan kotiinsa vaan elelemään kommuuniin vuokraemäntänään nuori nainen. Kommuunissa Kate sairastuu "rakastajansa tautiin". Kuumehoureinen Kate alkaa nähdä unia ja näkyjä hylkeenpoikaisine kaikkineen ja kirja täyttyy sekavasta symboliikasta. Mitähän se Jung-setä tästäkin sanoisi!

Viedäkseen lukijan vielä syvemmälle Katen mieleen, Lessing selittelee suluissa ja käyttää kursiivia:
Hän näytti aivan ruumiilta, mutta Kate sanoi itsekseen (tietenkin hiljaa, kuten sanotaan lapselle tai aikuiselle, jotka ovat itse päättäneet asettaa välimatkan itsensä ja...)
Doris Lessingiä on pidetty feministisenä kirjailijana ja nimenomaan feministiseltä kirjalta Kesä ennen pimeää tuntuukin. Kate muun muassa tekee fyysisyyteen ja seksuaalisuuteen liittyviä kokeiluja kävely- ja pukeutumistyyleillä, käyttäytymisellään ja etenkin punaisella hiusvärillä on merkittävää seksuaalisen irtioton symboliikkaa. Yllätyksekseni Lessing itse ei pitänyt feministiluokitteluista lainkaan.

Kirjan lopussa sukupolvien kehä on kääntymässä kerälle, kun Katen nuori vuokraemänsä sitkailee kahden miehen ja kahden elämäntavan välillä. Seksuaalinen vapaus vai taloudellisesti turvattu perhe-elämä? Miehen vai naisen valta ja valinta? Entä miten päättyy Katen oma kesä? Laukun pakkaamiseen, mutta empä kerrokaan, minne hän on matkalla!

Olen lukenut nyt kaksi Doris Lessingin kirjaa [toinen Ruoho laulaa] ja pakko sanoa, että kirjalijatar itse lyö kiinnostavuudessa laudalta kirjansa. Tällaisen johtopäätöksen vetäminen on tietysti hätiköityä: kaksi ei ole kattava otos runsaasta kahdestakymmenestä. Mutta ainakin Kesä ennen pimeää oli kuin jokin uusi ikiliima: sitkeää ja venyvää, pitkäpiimäistä, eikä tahdo katketa millään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Keltaiset kiitokset kommentistasi.