sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Veljet vastakkain

Niko Kazantzakisin Veljesviha on surullinen kirja maailman turhimmasta taistelusta: sisällissodasta. Sota on Kreikan sisällissota bolsevikkikapinallisten ja hallituksen fasistijoukkojen välillä. 

Veljesviha on raaimmillaan kyläyhteisöissä, jotka repeytyvät riekaleiksi, kun jokaisen on valittava puolensa ja naapuri asettuu naapuria, veli veljeä vastaan:
Tapa veljiäsi niin paljon kuin voit, se on likaista hommaa, mutta ethän sinä siitä ole vastuussa.
Niko Kazantzakisin Veljesviha
Kazantzakisin kylä on Kastellos. Köyhä ja karu jo ilman sotaakin. Tuhkanvärinen vuoristokylä, jonka vasemmistolaiset ovat jättäneet perustettuaan kapinnallisleirin vuorille ja johon fasistijoukot ovat tunkeutuneet kyläläisten tukea vaatien.

Sellaiselta näytti demokratian kehdon, Kreikan, rappio. Tuttuun tapaansa Kazantzakis suree isänmaansa kohtaloa yhden hahmon, papin, kristillisestä näkökulmasta.

Kazantzakis käyttää isä Jannaroksen hahmoa kysyäkseen, kenelle ihminen uhkaa pienen merkityksettömän elämänsä: puolueelle, isänmaalle, tieteille vai taiteille? Jannaros kieltäytyi näistä kaikista ja valitsi Jumalan.

Mielipuolisessa tilanteessa pappi yrittää pysyä puoleettomana, tukeutua vain jumalaan, ja vaatii kyläläisiltä samaa. Sinnikkäästi hän neuvottelee sovintoa osapuolten välille. Siitäkin huolimatta, että hänen oma kiirastulensa on kamala. Eikä sitä helpota se, että Jannaroksen oma poika johtaa kapinnalisjoukkoja vuorilla.
Hänen silmänsä olivat pysyneet kuivina, hänen sydämensä oli kivettynyt. Hänen mielestään elämä oli paha, epäoikeudenmukainen, vailla sydäntä ja aivoja ja kokonaan sattuman varassa.
Kohtalo ja kuolema ei katso hyvällä niitä, jotka eivät tunnusta väriä: kristityt ovat bolsevikeille fasisteja ja fasisteille bolsevikkejä. Kristitty on kummankin osapuolen painostamana ja sortamana, kaksinkertaisesti sorrettu ja kurjuuteen tuomittu. Jannaros odottaa Jumalan merkkiä, mutta Jumala pysyy hiljaa. Sillä ei ole väliä kumman puolen valitset, sillä lopulta joudut joka tapauksessa toisen osapuolen pettämäksi.
Kaikken, jotka tahtovat olla vapaita, on kuoltava. Jumalasta riippumatta kaikki, joita jumala rakastaa, hän surmaa.
Jos isä Jannaroksen jaakobinpaini on kamala, ovat sitä ihmiskohtalotkin. Yksi heistä oli nuori Leonidas, niin rakastunut ja sydän auki tulevaisuuteen. Kunnes Leonidaksenkin piti valita puolensa ja mies teloitettiin. Leonidaksen viimeiset mietteet Kazantzakis välitti runomuodossa:

"Kuolema häilyy mielessäin
tuoksuen suloisemmin kuin rannan kukat
silloin kun kaukaa mereltä saapuu myrsky"

Kazantsazik on aito pääsiäiskirjailija. Hänen kirjoissaan ja henkilöissän on sielunmessuja, kärsimystä, itsetutkiskelun kurjuutta ja verenpunaisia kyyneleitä:
"Sen vuoksi meri on suolainen: se on tehty meidän kyynelistämme".

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Keltaiset kiitokset kommentistasi.