torstai 14. toukokuuta 2015

Isältä pojalle äidistä

Katson listaa niistä - noin 140:stä - Ison K:n kirjoista, joita en ole lukenut. Joukossa on muutama monen kirjan mies [todellakin: mies, ei yhtään naista!], joiden kirjoja en ole koskaan lukenut mielelläni. Yksi heistä on Alberto Moravia.

Kirjojen suhteen pätevät monet elämänohjeiksi sopivat totuudet. Yksi niistä on uuden mahdollisuuden antaminen. Tosin Moravia ei olisi sitä koskaan saanut ilman Iso K-lukuhaastetta.

Ehkäpä olisi muutenkin kannattanut, sillä Moravian Matka Roomaan -kirjan lukeminen sujui leppoisasti. En hullaantunut enkä hämmästynyt, mutta en kärsinytkään! Rooman matka vierähti nopsaan kuin viikonlopun kaupunkiloma. Kirjailijan kynä suihki sukkelaan ja paketoi alusta loppuun rullaavan tarinan.

Alberto Moravia: Matka Roomaan.
Matka Roomaan on kertomus nuoren Marion kesästä, no arvaat varmaan missä, Roomassa. Mario matkaa synnyinkaupunkiinsa tapaamaan isää, josta on vieraantunut muutettuaan äidin kanssa jo lapsena Pariisiin. Isä ja poika selvittävät välejään ja sitäkin enemmän suhdettaan ja muistikuviaan nuorena kuolleesta vaimosta ja äidistä. 

Moraviaa tuntevat arvaavat jo tästä, että Matka Roomaan -kirjassa kirjailija on häntä kiehtovan oidipaalisuuden teeman kimpussa. Kuitenkin psykoanalyyttisempi kuin koskaan. Kirjan koko tarina kietoutuu avainkohtaukseen:
Minä olin...torjunut muiston siitä kohtauksesta, jonka olin joutunut näkemään. Viidentoista vuoden ajan tämä torjunta oli muuttanut minun elämäni uneksi. Nyt olin palannut todellisuuteen  ja tajusin...että ainakin herääminen minun äitini suhteen oli lopullista.
Kyseessä on hetki nukkumaanmenon jälkeen, kun pieni poika herää ja näkee äitinsä rakastelevan vieraan miehen kanssa olohuoneen sohvalla. Äiti huomaa pojan, mutta toisin kuin voisi olettaa, ei keskeytä puuhiaan.

Muistikuva piinaa Mariota: hän haluaa ottaa miehen, joka selvästikin oli sillä hetkellä äidille tärkeämpi, paikan ja yrittää toistaa kohtauksen vanhemman naisen kanssa traumasta irtautuakseen.

Mahdollisuuksia tarjoutuu, kun Mario tutustuu keski-ikäiseen Jeanneen ja tämän teini-ikäiseen tyttäreen Aldaan, sekä isän uuteen rakkauteen, tulevaan äitipuoleensa Esmeraldaan. Seuraa paljon puhetta seksistä, joskin toimintaa odottaville tarjolla on vain farssimaista kommellusta.
Olin sellaisessa mielentilassa kuin ihminen, joka on kokenut pettymyksen rakkaudessa ja joka toisaalta ei pysty päästämään irti pettymyksestään ja toisaalta inhoaa kaikkea mikä voisi auttaa häntä unohtamaan sen.
Äidin halun lisäki oidipaaliteeman toinen puoli ovat sekavat tunteet omaa isää kohtaan. Seurauksena paljon mies-mieheltä -puhetta, sillä samalla kuuluisalla sohvalla vierekkäin, pimeässä istuen. Jos äiti paljastuu vampiksi ja seksiaddiktiksi, saa isäkin omat syntinsä. Vampin puoliso on sutenööri ja tirkistelijä, joka myös sai tyydytetyksi omat fantasiansa.

Muiston lisäksi tarinassa toistuu Marion luonteenpiirre, avoimuus, joka johdattaa häntä holtittomasti tilanteista toisiin. Oidipaalisuuden houkutus ei jää vaan isä-poikasuhteen mustoksi vaan tuntuu olevan yhteinen piirre kaikille Marion Roomassa tapaamille henkilöille.

Moravia antoi kirjalleen kaupungin nimen, mutta oikeastaan Roomalla ei ole siinä osaa eikä arpaa. Muistot ja vanhempien motiivien paljastuminen lamaannuttavat Marion. Roomaan tutustumisesta ei ole tietoakaan: "Elin kaupungissa, joka oli kuuluisa kauneudestaan, mutta jota en tuntenut lainkaan". Rooma on Marion mikromaailma, muutama asunto, muutama huone, parveke ja yksi puistikko. Kaikki mielen sopukoita, joita terapeutti-kirjailija analysoi puolelta jos toiselta.

Matka Roomaan jäi Alberto Moravian viimeiseksi hänen elinaikanaa julkaisuksi romaaniksi. Aivan sopiva päätös sensaatiomaiselle uralle. Sekä kirja, joka sai minut miettimään onko hyvä kirjallisuus sittenkin mielentila eikä makuasia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Keltaiset kiitokset kommentistasi.