John Irving Minä olen monta – Seksuaalisuuden suhteen meitä on moneksi

Aloitan ensimmäistä kertaa oman tekstini lainaamalla toista blogia. Luin kirja-arvioita ja postauksia John Irvingin kirjasta Minä olen monta. Kirsi kirjanurkassaan oli jo ehtinyt sanoittaa oman yhteenvetoni, joten samat sanat Kirsi!
Jossain vaiheessa alkoi pahasti vaikuttaa siltä, että kirjailija oli väsähtämässä ja kirjat olivat mitäänsanomattomia, jopa pitkäveteisiä. Olin jo luopumassa Irvingistä, mutta sitten jotain tapahtui, ja mestarin kynä on ollut viime kirjoissa taas kunnon vedossa...Pitkän tien Irvingin seurassa kulkeneelle lukijalle Minä olen monta oli riemastuttava lukukokemus.
Minä olen monta: John Irving.
Tosin minähän en olisi voinut luopua Irvingin lukemisesta tämän blogiprojektin takia. Joten olen helpottuneen onnellinen siitä, että herra on viime vuosina saanut teoksiinsa uutta imua. Uusin suomennos, Minä olen monta, on avaralla sydämellä kirjoitettu kirja seksuaalisuuden monimuotoisuudesta.

Minä olen monta -kirjan lukija tapaa kirjailijan pääpiirteissään tutussa puuhassa. Kirjoittamassa kasvutarinaa nuoresta, Billy Abbotiksi nimetystä, pojasta. Poika asuu yhteisönäkökulmasta hyvinkin ikimuistoisesti kuvatussa vermontilaisessa First Sisters -pikkukaupungissa. Pikkukaupungissa noudatetaan jäävuorimaiseman normeja: pinnan alla on massiivinen kerrostuma vaiettua tietoa ihmistenvälisistä suhteista ja taipumuksista.

Minä olen monta on yksi Irvingin amerikkalaisia puritanisteja kohahduttaneista kirjoista. Kohahduttamisefekti on Eurooppaan saapuessaan laimentunut Altantin aaltoihin. Mitäs sitten, jos päähenkilö on homoseksuaali ja tykkää naisista, joilla on penis? Mitä siitä, jos päähenkilöllä on lukematon määrä partnereita, joista osa maksaa elämänkokoisen hinnan seksuaalisesta vapaamielisyydestä? Mitä siitä, jos maailmaa katsotaan trans- ja homoseksuaalisten silmälasien läpi ja nähdään normina ja yleisenä se, jota heteronormatiivisuus pitää harvinaisena ja poikkeavana?

Erikoisen Billy Abbottin tarinasta tekee se, ettei kirja oikeastaan ole nuoren pojan kasvutarina vaan kirjassa kokevat merkittävää henkistä kasvua ja avartumista hänen läheisensä. Vaikka homoseksuaali poika odotetusti koettelee ankarasti ympäristönsä normeja, on hän hyvin varhaiskypsästi sinut oman seksuaali-identiteettinsä kanssa. Billystä tulee muutosvoima, joka saa monet astumaan ulos kaapeistaan ja tuomaan julki vaiettuja salaisuuksia. Näin käy Billyn naispukeutujaksi muuttuvalle sedälle, näin käy monille koulukavereille. Ja kaikkien yllätykseksi myös kouluvuosien naissankarille – sekä tyttöjen että poikien halun kohteelle – julmalle ja ylimieliselle Jacquesille, joka kokee elämänsä aikana transformaation naissankarista sukupuolevaihdosleikkauksiin päätyvään transseksuaaliin.

Ehkä tämä onkin Irvingin viesti: mieti kahdesti ennen kuin nimeät normaalin. Ehkä voimme jo elää aikaa, jossa erilaiset seksuaalisuuden muodot ja mieltymykset eivät automaattisesti määritä ihmistä tai traumatisoi ketään? Traumatisoituneempia saattavat olla ne, jotka suvaitsemattomuudessaan eivät hyväksyä sitä, mikä toiselle on luonnollista ja sopivaa.

Sen sijaan lainkaan sympaattista eivät ole Irvingin naishahmot. Ahdasmielisimpiä, ja siitä itse kaikken eniten kärsiviä, ovat Billyn äiti ja täti: kummatkin oman traumansa uhreja, homomieheen ja transseksuaaliin rakastuneita. Jos nainen saa kirjassa myönteisen käsittelyn, hän on ottanut itseenä vahvasti äijäkulttuurin piirteitä.

Seksuaalikymykset ovat keränneet kirjan kohdalla päähuomion, mutta sitäkin kiinnostavampaa on kirjan kulttuurianalyysi. 1950-luvun Vermontista alkunsa saavan homopojan tarina sisältää puolen vuosisadan ennakkoluulot. Ahdasmielisiä alkuvuosia seuraa railakas 70-luku suurkaupungin homogenessä. Iloittelu päättyy aids:n aikakauden tuomitsevuuteen ja konservatismiin. On kovin surumielistä ja liikuttavaa lukea Billyn ystävien kamppailusta taudin ja stigmatisoinnin kanssa. Vanhetessaan jopa avaramielinen Billy alkaa tuntea itsensä ulkopuoliseksi radikaaleissa ja politisoituneissa homo- ja transpiireissä. Kypsän iän elämäntehtäväksi Billy ottaa nuoren transseksuaalin opastamisen elämänkarikoissa: on aika antaa takaisin tuleville sukupolville.

Irving on kaikille melkein oma kaveri, niin tutuntuntuinen hän on pitkän ja dokumentoidun uransa takia ihmisenä, arvoiltaan, kirjailijana ja kiinnostuksen kohteissaan. Odotusarvoista on, että tutut teemat löytyvät joka kirjasta. Ja kyllä, painimolski on taatusti sopiva alusta ahdistella heteronormatiivisuutta. Ja kyllä, kirjassa näytellään kovasti: näyttämö on ihana paikka leikitellä sukupuolirooleilla. Ja mitähän Billystä tulee isona? No tottahan toki menestynyt kirjailija. Ja isät ovat hukassa, jättäneet poikapolot suvaitsemattomien äitiensä ja naissukulaistensa armoille. Kirjassa myös kirjoitetaan kirjallisuudesta, tällä kertaa eniten draamasta. Pikkukaupungissa näytellään Shakespearea ja sitä myös tulkitaan monimielisesti. Toinen suuri draamaidoli on Henrik Ibsen, jonka vahvoja naisia näyttelevät mieluiten miehet.

Billyn ja First Sistersin ohelle Irvingin kirjasta jäävät mieleen värikkäät sivuhenkilöt. Niistä muistuttaa vielä jälkikäteen riemastuttavasti monenkirjava kansi, johon on ikuistettu monenmonta erilaista tarinaa.

Kommentit

  1. Tämä oli minulle ensimmäinen Irving jonka olen lukenut. Kirjasta jäi parhaiten mieleen ne riipaisevat AIDSin kuvaukset...

    VastaaPoista
  2. ...ja sen lisäksi se, kuinka ympäristö ja yhteiskunta suhtautuivat sairastuneisiin ja tautiin yleensäkin. Rankkaa.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Keltaiset kiitokset kommentistasi.

Susanna Rautio Goodreadsissä

Susanna's books

Sons and Lovers
it was amazing
Jos ottaisin jonkun kirjan autiolle saarelle, se olisi tämä. Luin kirjan ensimmäistä kertaa 19-vuotiaana ja sen jälkeen useasti suomeksi ja englanniksi. Se on todella harvinaista. En yleensä lue kirjoja uudelleen. 19-vuotiaana samaistui...

goodreads.com