maanantai 5. tammikuuta 2015

Käärmeenkierros

Maailma on paratiisi, jonka yllä ja alla viriävät tuhoisat voimat. Hetkisen voi tuntua tyyneltä kuin kesäpäivä makeanlämpöisellä kukkakedolla tai uiskentelu elämänpuun loputtomissa koloissa ja onkaloilla. Mutta valpas sielu tietää, että aina on löytynyt sykähdyttävä tarina, joka viekottelee ihmiset liittymään tuhoajien joukkoihin.

A. S. Byatt on kirjailija, joka näkee kaus taakse- ja eteenpäin. Ragnarök, Jumalten tuho, kertoo tuhosta ja tuhoajista. Sen jumalallisesta voimasta, joka yhdistää ajat ja aikakaudet. Siitä ennustavat kansojen jumalalliset tarut ja tarustot. Sitä ennustusta toteuttavat ihmiset noustessaan toisiaan vastaan sodissa ja taisteluissa.

A. S. Byatt: Ragnarök.
Tämän tietää pieni, laiha tyttö, joka on viety maailmansotaa turvaan Englannin maaseudulle. Maaseutu versoo ja kukoistaa. Viisivuotiaan paratiisissa tuoksuvat marjapensaat, leinikit, tuhatkaunot, leijonanhampaat, unikot, esikot, luhtikitukot, kultakaunokit - kukin vuorollaan vuodenkierron iloisina yllätyslahjoina. Kiehtovin kaikista on puu, saarni, noenmustine silmukoineen.

Puu on kasveista tärkein, tietää laiha lapsi. Puun merkityksen lapsi oppii tuntemaan uppoutessaan kuvakirjoihin kätkettyihin maailmoihin. Löytyy John Bunyanin Kristityn vaellus - liian looginen ja opettavainen - ja skandinaavinen jumaltarusto Asgård ja jumalat. Asgård on puhdasta magiaa ja se kertoo sen, minkä lapsi aavistaa - maailman lopun. Ja auttaa lasta valmistumaan oman elämän sankarin, Afrikassa taistelevan isän, mahdolliseen loppuun.

Yggdrasil, maailmansaarni.
Alussa ei ollut mitään. Ennen tuhoa oli Yggdrasil, maailmansaarni, joka ulottui Hel-maailman huuruista kauas Jotunheimiin, jääjättien asuinpaikkaan. Lisäksi oli jättimäinen päärynälevä, Rándasill, merentäyttävä metsäpuu. Viimein syntyivät jumalat, hoivasivat Asgårdin paratiisia ja salassa muilta alkoi tuttu ja varallinen leikki: jumaljuoniminen. Petollisin kaikista oli Loki, rauhanrikkuri ja ilkivallantekijä, monimuotoinen. Ja lopun alkua oli Taivaalta putoava Midgård-käärme, lokin tytär, kaikkiruokainen ja ikuisesti nälkäinen. Sille kelpaavat vapaakiduskotilot, punamerikorvat, sargassokrotit, merisiilit...Käärme kasvaa kasvamistaa tullen niin isoksi, että törmää omaan häntäänsä. Samassa suhteessa kasvaa Lokin vallanhimo, joka päättyy kauheaan Ragnarökin aikaan. Kaikki kuolee, tuhoutuu ja katoaa - jäljelle jäivät vain verkkaisesti keinahtelevat mustat laineet.

Ragnarök on kaunis ja tarumainen kirja, kuten aiheensa. Siinä luetaan taruja ja kerrotaan kuvista kuin muistuttaen ajasta, jolloin kuva- ja sanataide täydensivät toisiaan. Tarukirjat ovat massiivisia, ehkä melkein liian painavia pienen tytön lukea.

Jumalten tuho on pienenpieni kirja, kevyt kannatella, mutta haastava lukea. Hyvin sivistynyt - kaikki ne luetut tarustot ja myytit - , hyvin oppinut - kaikki ne lähteenä käytetyt kasvi- ja elänkirjat - , hyvin tarkkaan mietitty - kirjailijan omat selitykset tarjoava epilogi. Mutta silti vaivaannutavan kylmä ja etäinen: niin osasiltaan täydellinen, että tulee melkein syyllinen olo, kun kirjasta ei lumoudu.

Sama vaivaa muitakin:
Lumiomenan mielestä Ragnarök on sivistynyt romaani, joka kuitenkin voisi hyödyntää myyttejä kiinnostavammin tarinan osasina.
Taikakirjaimet tietää paljon myyttiromaaneista ja myös harmittelee myyttien ja tarinan onnahtelevaa suhdetta.

Ennen kaikkea Ragnarök laittaa miettimään käärmeenkierrosta. Sellainen paratiisi, kuin meillä nyt, mutta jumalten tuho, onko se odottamassa jossain? Onko taivaalta tippunut tavallisenoloinen käärme, joka pinnanalla ahmii ja kukoistaa omaa häntäänsä etsien? Joka myrkyttää maailmaa ihan vain siksi, että sen luonto on sellainen?

2 kommenttia:

  1. Yritin lukea Ragnarökiä, mutta jätin kesken. En päässyt selvyyteen itseni kanssa, että onko tämä vaan myyttien ja tarujen kierrätystä, joka on saatu vaikuttamaan hienolta, mutta sisältöä ei sitten varsinaisesti olekaan.

    Mukava kuulla, että sinä kuitenkin tykkäsit.

    VastaaPoista
  2. Voin hyvin ymmärtää, että sulle kävi noin.

    En itse varsinaisesti tykännyt, ihastunut, lumoutunut tai hurmaantunut. Kirja ei ollut mitenkään huono, mutta vähän kuin akateeminen opinnäyte, jonka kirjoittamiseen oli varmasti nähty todella paljon vaivaa taustatöineen kaikkineen. Ja vielä se lähdeluettelokin!

    VastaaPoista

Keltaiset kiitokset kommentistasi.