keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Elämän raahaamat

Anilda Ibrahimi: Ajan riekaleita.
Sillä elämä raahaa ihmisen mukaansa niin kuin äiti, joka on kyllästynyt lapsensa oikkuihin.
Näin kuvaa Anilda Ibrahimi Zlatanin, Ajan riekaleita -kirjansa toisen päähenkilön, muutosta kirjan keskivaiheilla. Sitä ennen oli tutustuttu Zlataniin elämäniloisena lapsena ja rakastuneena nuorukaisena, sotilaana ja pakolaisena. Tulee käännekohta, jolloin Zlatanin ei enää halua kuolla vaan myöntyy antamaan elämälle pienenpienen mahdollisuuden.
Samaan päätyy Ajkuna, Zlatanin nuoruudenrakastettu, sodassa kovia kokenut ja pakolainen hänkin.

Zlatan ja Ajkuna ovat Ibrahimin pääpari, joka on luvannut rakastaa toisiaan läpi elämän. Heidän kauttaan Ibrahimi kuvaa sotaa ihmisenkokoisena tragediana. Tapahtumien miljöö on Balkanin niemimaa 1970-luvun lopusta 1990-luvulle. Zlatan on serbi ja Ajkuna albaani - kansallissotaa käyvässä entisessä Jugoslaviassa rakkaustarina vailla toivoa. Sota on kamala kummallekin: sydämeltään pasifistiselle nuorukaiselle miehen tavalla ja nuorelle naiselle naisen tavalla.

Zlatanin ja Ajkunan ympäriltä ihmiset katovat toinen toisen perään. Nuorille taitaa käydä onnekkaammin, kumpikin löytää itsensä, muiden tieltä poimimina, pakolaisleiriltä. Itsekin albanialaissyntyinen Ibrahimi sijoittaa toisen Italiaan ja toisen Sveitsiin, maihin, joissa on itsekin asunut. Pristina, Belgrad, Biel ja Rooma - Ibrahimi on todella taitava kuvamaan kulttuureita paikallisperspektiivistä ja toisen, muukalaisen, perspektiivistä, sulautumisina ja eroina.

Alkaa hidas prosessi henkisestä kuolemasta takaisin elämään. Halu selviytyä on syvällä ihmisen dna:ssa, mutta entä rakkaus: voiko se säilyä läpi sotien, rajojen ja ikävuosien? Rakkaus on selviytymisen pelastusrengas, mutta onko lupaukset pidettävä ja kuka kärsii eniten?

Ibrahimi rakentaa tarinaansa kertomusten riekaleista, hyppelee ajassa eteen- ja taaksepäin kuin vikkelä västäräkki ja vaihtaa sujuvasti kertojaa. Kertojanääni on etäisen toteava: se helpottaa lukemaan surullisuudet ja kamaluudet. Ihmisistä kerrotaan säästäväisesti ja eteminen palkitaan avaamalla päähenkilöitä ja tapahtumia ovi ovelta. Välillä otetaan avuksi paikallistarinat ja menneiden sukupolvien viisaudet. Niiden avulla huomataan, mikä kultuureja yhdistää: ihmisten kertomat tarinat.

Lopulta en tiedä, selvisikö Ajkuna tuskistaan. Elämä raahaa edelleen, mutta sydämen jää on syvä ja koskematon. Zlatanille taisi käydä onnekkaammin. Parhaiten kävi lapsille, uudelle sukupolvelle, joka varmuudella pääsi hyppäämään sodan yli. Heille elämällä on "paljon hyviä päiviä antaa".

Ajan riekaileina taisi jatkaa siitä mihin Punainen Morsian jäi. Kaksijakoinen Punainen morsian tallensi sukusaagaa naisten elämästä vuoristokylässä ja päättyi kommunististen kauhujen kuvauksiin. Ajan riekaleissa titonaikainen Jugoslavia on vapaampi ja tyynempi, mutta vain hetken ennen etnisiä leimahduksia. Ibrahimin omassa kirjailijanelämässä kirjat syntyivät peräkkäin ja ne on julkaistu vuoden välein. Minä palaan lopusta alkuun ja muistelen suosikkijaksoani: isoäiti Saban tarinaa Kaltran vuoristokylästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Keltaiset kiitokset kommentistasi.