sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Marilyn koirakulmasta

Andrew O'Hagan: Maf-koira ja hänen ystävänsä Marilyn Monroe.
Tuntuihan se oudolta ottaa käteen Iso K, jonka kannessa söpöilevät Marilyn Monroe ja valkoinen karvapallokoira. Kansikuva tihkuu silkkaa sokeria ja hunajaa. Sellaista kirjallisuutta on myös Andrew O'Haganin Maf-koira ja hänen ystävänsä Marilyn Monroe.

O'Hagan on kirjoittanut kirjan Marilynistä koiraperspektiivistä. Koira nimeltä Mafia Honey, kotoisasti Maf, on koiramaisesti ihmisen paras ystävä ja sellainen uskollinen fani, jonka Marilynkin varmasti olisi ansainnut. Ja ainakin yhtä älykäs kuin Arthur Miller. Ja lisäksi aitobrittiläinen herrasmies: hurmuri koiraksi ja siten oikein sopiva Marilynin kavaljeeriksi.

Maf on myös O'Haganin tarinan kaikkitietävä kertoja, Marilynin varjo ja sielunkumppani. Kirja, ja siten Maf, seurailevat Marilyniä näyttelijättären kaksi viimeistä vuotta. Maf tarkkailee Marilynin epävarmuutta Lee Strasbergin ohjauksessa, ongelmia sivistyneissä kulttuurikeskusteluissa ja privaattiminää ihailijalaumojen ulottumattomissa. Koiralla on pääsy terapiahuoneeseen ja kuvauspaikkojen kulisseihin.

Suurimman osan kirjaa Marilyn on melko sekaisin ja itsetunnon osalta kuutamolla. Ikoniseksi kuvaksi kiteytyy eksyneenoloinen Marilyn selailemassa hitaanlaisesti erään kuuluisan venäläiskirjailijan paksunoloista klassikkoa. Riittämättömyyden tunteissa kiemurteleva kaunotar suree seksikkään komediennen leimaansa. Maf tuskailee Marilynin epätoivoista yritystä saada maailma ottamaan itsensä tosissaan ja tokaisee koiramaisia viisauksia: "Kaikista eläinkunnan jäsenistä vain ihmiset huolehtivat jostain sellaisesta kuin itsekunnioitus".

Sussexilaisen kultuurikasvatuksen saanut Maf ei ole pelkkä hellämielinen sylikoira vaan sivistyneempi kuin Arthur Miller konsanaan. Kirjaviisas, hyvin klassikkonsa opiskellut koira lausuu mielellään  viisastelevia alahuomioita. Tiesitkö: koirat pitävät alaviitteitä, koska katselevat ihmisiä alhaaltapäin, lattiasta käsin? Kirja tulvahtelee koirankokoisia viisauksia: "Monet ihmiset pelkäävät sisimmässään, että koirat ovat heitä,viisasaampia", "Ihmiset eivät olisi ihmisiä, jos he voisivat olla jotain muuta".

Oikein harmitti, etteivät koirat osaa oikeasti puhua! Mafia kävi sääliksi: koiramaailman Pieni Merenneito! Missä ne koirankuiskaajat lymyävät, kun heitä tarvitaan eniten?

O'Hagan on valinnut tarkoin kirjansa ajanjakson, opiskellut kirjallisuushistoriaa ja perehtynyt kulttuurihistoriaan. Hollywood on pikku Moskova, joska löytyy Miss Moskova (Nathalie Wood) ja sekalainen joukko amerikkalaistuneita venäläisiä ja vasemmistosiiven demokraatteja. Energinen Frank Sinatra johtaa poliittisesti valveutunutta kulttuurieliittiä ja rekrytoi lisävahvistusta Kennedyn tukijoukkoihin. Ihmisten väliset siteet jäävät löyhiksi: "Amerikka on paikka, jonne voi eksyä. Paikka, jonne voi kadota. Eivätkö kaikki juuri halua sitä?", pohdiskelee Marilyn.

O'Haganin kirja on niin sympaattinen, että oikein harmittaa, ettei se voinut lohduttaa oikeaa Marilynia silloin, kun ex-aviomies Arthur otti hänet taiteellisen ivan kohteeksi. Mutta toivokaamme, että taivas tai tuonpuoleinen on olemassa ja Marilyn saa lohtunsa siellä.

Useimmilla meistä on varmasti sellainen olo, että Marilyn on meille kaikille melkein liiankin tuttu. Tiedämme isättömyyden traumoista, riittämättömyyden tunteista, kepeästiotettavuuden ongelmista. Marilynin omista lasikatoista. Tähän kaikkeen ei koiranäkölma tuo mitään uutta. Paitsi nokkeluutta ja ehkä hupia, jos koiranäkökulma saa sinut nauramaan. Tai onko sinulla koira? Silloin voit arvioida minua, koiratonta, paremmin, kuinka oivaltavasti kirjailija on tavoittanut koiransa sisäisen koiruuden.

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Sisar veljen suojeluksessa

Mikä Suomen kielen sana yhdistäisi kauniin ja vakava? Jos keksisin, löytäisin tavan kuvata Toni Morrisonia kirjailijana.

Kauniinvakavuus tarjoaa Morrisonille keinon kirjoittaa shokeeraavista aiheista niin, ettei lukiessa aina edes ymmärrä kauhistua. Tämän muistin heti Toni Morrisonin Kodin (Home) - jonka tällä kertaa luin alkuperäiskielellä - alussa. Ruohikossa hiipivät lapset joutuvat polttomurhan silminnäkijöiksi. Eivätkä muista tapahtuneesta jälkeenpäin muuta kuin miehekkäästi murhaajien vieressä seisseet hevoset. Ja lukija siskoaan suojelleen veljen, sisarrakkauden, Kodin koskettavasti käsitellyn teeman.

Toni Morrison: Koti (Home).
Kodin alussa koreanvetereaani Frank Money - rahakkaasta sukunimestään huolimatta pennitön - pakenee paljasjalkaisena mielisairaalasta kädessään lappunen "Come fast. She be dead if you tarry." Lappusen she on pikkusisko Ycindra eli Cee - ainoa ihminen, joka voi saada koreanjälkeistä masenusta potevaan Frankiin liikettä. Matka lumisesta Portlandista Georgian Lotukseen, kotiin, alkaa. Siinä välissä koetaan monia erilaisia koteja: katukoteja, lumen peittämiä yksinäisenoloisia koteja, vieraanvaraisia koteja, väliaikaisia koteja, apulaisenkoteja, sukulaiskoteja ja viimein oma koti.

Lotus on sadan ihmisen, yhden koulun ja yhden kirkon, kyläyhteisö. Siellä kukaan ei tiedä mitään, koska ei tiedä mitään, mistä voisi jotain tietää.

Vähiten on tiennyt Cee, tiellä syntynyt. Cee on Morrisonille tyypillinen naishahmo. Niitä mieleltään sinisilmäisiä neekerityttöjä, joiden maailmankäsitys on kapea-alainen kuin puuvillapelto. Ankarasti kasvatettu, niukasti ohjattu ja vähäisesti rakastettu. Huijattavaksi syntynyt ja miellyttämään oppinut teini-ikäinen heittäytyy ansaan heti, kun ensimmäinen rotta osuu kohdalle. Ceen rotta Principal houkuttelee alaikäisen tytön laittomasti naimisiin, hylkää hänet kaupunkiin ja katoaa anoppiperheensä autolla.

Kun Cee joutuu pulaan, hän puree hammasta ja päättää selvitä. Frank ei ole läsnä, mutta mielikuva lohduttavasta veljestä auttaa. Sisukas Cee löytää nopeasti työtä lääkärin vastaanottoapulaisena. Siisti sisätyö osoittautuu ihan muuksi kuin joka tytön unelmatyöksi.

Morrisonin pienen kirjan äänet ovat läheisiä ja vähäsanaisuudessaan yllätävän paljastavia. Frank muistelee kursiivilla. Yksi sykähdyttävimpiä muistoja on se selvitymisen hetki, jolloin muistot eivät enää muskaa vaan niitä voi palauttaa analyyttisesti mieleen hetki kerrallaan. Jopa sen, kun himo ja houkutus saivat tappaamaan pienen korealaisen omenakauppiaan.

Katkeria muistoja herättää tunneköyhä isoäiti, joka vartioi hirmuvaltaisesti sisaruksia lasten vanhempien uuvuttaessa itsensä maataloustöissä. Lapset navigoivat omassa sumussaan toisiinsa tukeutuen. Kasvatusvastuuta kauhistunut isoäiti suostui tehtävään vain siksi, että nelivuotias isoveli oli selvästikin äiti vastasyntyneelle tyttövauvalle. 

Ceen työ lääkärin vastaanottoapulaiseksi paljastuu koeihmisen elämäksi. Ceestä tulee hedelmätön ja hän joutuu hyväksymään rankimman menetyksensä naisena:
It's like there's a baby girl down there waiting to be born. She's somewhere close by in the air, in this house, and she picked me to be born to. And now she has to find some another mother.
Surun keskellä Cee saa kauniin lahjan, läheisten hellyyden ja huolenpidon. Puutteistaan huolimatta Lotuksesta löytyi kaikkein tärkein: yhteisö ja armo.

Koti on aito vintagekirja - kustatajankin nimi on Vintage Books - , taatusti hyvää vuosikertaa vielä tulevaisuudessakin. Ja muistutus kaikille siitä, mistä nykyajan orjuudessa on kyse: siitä, että antaa muiden määrätä kuka on.