perjantai 20. kesäkuuta 2014

Hupsu herra

Amos Ozin Tarina rakkaudesta ja pimeydestä voisi hyvin olla se kirja, joka jokaisen on luettava eläessään. Amos Ozin Fima sen sijaan on kirja, jota ei kannata lukea missään vaiheessa eläessään. Tätä saattoi epäillä myös kustantaja, jolta kului kirjan julkaisemiseen suomeksi reilu vuosikymmen. Poikkeuksellisen paljon Ozin teoksille, jotka yleensä käännetään saman tien.

Amos Oz: Fima.
Kaikki me epäonnistumme joskus. Niin todella kävi herra-elämää-suurempi-kirjailija Ozille Fiman kanssa. Olen täysin ymmälläni Fimasta, joka ei ainostaan ole vaatimaton vaan myös merkityksetön kirja. Miksi Amos hyvä halusit julkaista ja liittää arvostetun nimesi tähän kirjaan? Ajattelitko, että tavallisen tylsä elämä ja vanhenevan miehen hupsutukset tarvitsevat puolestapuhujan? Vai onko Fima jonkunlainen ikääntyvän israelilaismiehen karikatyyri? Opettaako se meille jotain ennestään tietämätöntä jaetusta valtiosta yhden miehen miniperspektiivistä? Vai onko Fima sellainen hieman sisäsiittoinen kotimarkkinaromaani, joka ehkä voisi menestyä alkuillan pientuotantona toteutettuna draamasarjana vanhemman väen prime time aikaan?

Fima, oikealta nimeltään Efraim, on vanhapoika, romantikko, poliittisesti valveutunut ja hyvin hyvin hupsu, helläsydämminen gynekologin vastaanottoapulainen. Fima on kirjalle osuva nimi, sillä sitä tämä kirja on: pelkkää Fimaa.

Fimalla on takanaan lupaava menneisyys runoilijana, akateemikkona ja naistenkaatajana. Sen jälkeen vaikeuksia aikuistua ja kantaa vastuuta. Pelkoa isyydestä, armoton suuvärkki, aina sekaantumassa muiden asioihin. Jaksaa pauhata politiikasta tuntikausia. Puhelee naisia pyörryksiin, mutta puheen lisäksi siitä ei paljon muuta seuraa. Aamulla herätessään poikamiesboksista jossain lähistöllä torakoiden ja likaläiskien keskellä vessa-asiat hoituvat vain kraanasta valuvat vesisuihkun avustuksella. Päivät etenevät omalla painollaan. Aikataulut eivät pysy hyppysissä ja muutenkin itsekurin kanssa on vähän haasteita. Eniten säälin Fiman ex-vaimoa, hyvinkin järkevää Jaelia, jonka ovella Fima tyrkyttää itseään tuon tuostakin ties minkä aiheentyngän voimalla. Välissä käydään läpi isäsuhdetta, jossa ikääntyvä Fima ei näytä päässeen murrosikävaihetta pidemmälle.

Koska Oz on hyvin, hyvin älykäs kirjailija ja rauhanmies vaikeista oloista, näkevät monet kriitikot ja bloggarit Fimassakin tuttua syvällisyyttä. Minulle matka yhteiskunnallisiin pohdintoihin on Fiman mikrokosmoksesta aivan liian pitkä. Ja keksimällä keksitty.

Fima on hyvin realistinen ja vähäeleinen kirja. Kirjan alussa Fima nukkuu ja kirjoittaa yöpäiväkirjaansa "joulukuun kahdeskymmenes - tyhjä yö". Kirjan lopussa Fima nukahtaa nojatuoliin. Samalla lailla suljen kirjan kannet rauhoittuneena siitä, että se viimeinkin loppui. Enkä taatusti näe siitä mitään unia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Keltaiset kiitokset kommentistasi.