lauantai 28. joulukuuta 2013

Vapauttakaa John Irving!

Vapauttakaa karhut, kirjoitettu vuonna 1968, on John Irvingin ensimmäinen julkaistu romaani! Lukiessa tuntui niin tuoreelta ja tunnistettavalta, etten arvannut. Hieman sentään ihmettelin, miksi takakanteen on valittu valokuva ilmiselviltä nuoruusvuosilta. Tosin, sehän on monilla kustantajilla tapana anyway.

John Irving. Vapauttakaa karhut.
Ei tarvitse liikaa ihmetellä: täyslaidallinen tunnistettavia elementtejä jo vuonna 1968. Liberaalit arvot, paksu kirja täynnä touhua ja toimintaa, pakkomielteisen kiinnostuksen vaivaamia päähenkilöitä. Aivan vielä ei kerrota painista tai squashista vaan moottoripyöristä. Jos moottoripyöräily ei kiinnosta, koet varmasti lukijana raskaat hetkesi. Riittää nimittäin sivukaupalla rassaamista, virittelyä, kaarreajoa sekä ajo-opetusta.

Kerronnan keskushenkilöt Irving kuvailee alusta alkaen vahvasti. Kaverukset Siggy ja Graff, kuten kirjailijakin siihen aikaan, kaksikymmentä ja risat. Opiskelijapoikien ystävyys on mutkatonta ja iloisesti huomaamme, että moottoripyöräilyn isänperintönä saanut Siegfried á la Siggy saa Graffista matkaseuraa ihan samantien. Suuntana on merenranta, jonne ei koskaan ehditä, mutta öitä kuluu makuupussissa nukkuen, joenuomassa kalastellen ja vuoristoteillä hurjastellen.

Siggy on erikoinen kaveri, hullu motoristi ja adhd joka tapauksessa. Suu käy ja harkinta pettää ihan jatkuvasti. Ja kaiken lisäksi Siggy runoilee..."Voi, kaikki ne asiat mitä sitä kaipaa ovat kovin yksityisiä, yksityisiä...Voi ja ainut tapa hankkia ne on kovin julkinen, julkinen"... mutta mitään näistä ei kannata ottaa tosissaan, koska Siggy on, niin omintakeinen, käsittämätön, yllätyksellinen...

Irving on mahduttanut esikoiseensa monenlaista tunnelmaa ja useamman tarinan. Alun moottipyöräreissun veijariromaanin tunnelma muuttuu mustemmaksi, kun poikien matkan keskeyttää nuori tyttö Gallen. Graff haluaa päästä Gallenin hamosiin, mutta Siggy taitaa tuntea vetoa poikarakkauteen. Irvingin tuotantoon tutustunut lukija huomaa myöhemmästä tuotannnosta tutut homoseksuaaliset viittaukset jo ensiromaanissa.

Irvingin esikoisen nimi antaa ymmärtää eläinten olevan keskeisessä roolissa. Vapautetut karhut asuvat, luonnollisesti, eläintarhassa, jossa lukija saa myöhemmin tietäää Siggyn viettäneen lapsuutensa. Siinä kuuluisassa wieniläisessä Biergartenissa. Yllättävä pala historiaa paljastetaan vasta sen jälkeen, kun Siggyn elämä loppuu jo nuorena. Poikaparka tormää moottiripyörällä mehiläistarhaan ja päättää päivänsä pistohyökkäyksiin. Ja Irvinghän meitä usein muistuttaa kuoleman läheisyydestä: se on seinän takana, pidä varasi, älä usko kuoleman olevan vanhusten yksinomaisuutta. Odottomattoman kuoleman yllättämä Graff tuntee olevansa kiitollisuudenvelassa ystävälleen ja toteuttaa tämän lapsuudenhaaveen: vapauttaa karhut ja siinä samasssa muutamat muut eläimet, joiden kanssa hän vaistomaisesti osaa kommunikoida.

Rakenteellisesti Irvingin esikoinen jakautuu kolmeen lukuun: poikien pyörämatkaan, muistikirjaan, joka puolestaan jakautuu Siegfried Javotnikin omaelämänkertaan ennen hänen syntymäänsä ja elämään eläintarhassa ilkeää eläintenhoitajaa tarkkaillen, sekä kolmanteen surumielisempään osaa Graffin toteuttaessa Siggyn viimeistä tahtoa.

Rakenne on nuorelle kirjailijalle liian kokeellinen, mutta kunnianhimoa riitti jo alusta alkaen. Olen - ehkä sinäkin?- onnellinen siitä, että Irving seuraavissa teoksissaan hylkäsi vanhan mantereen ja hyppäsi omille kotikonnuilleen. Etenkin Jugoslavian sodan käsittely tässä kirjassa etnisine ristiriitoinen on aivan liikaa, tarpeetonta ja eurooppalaislukijan näkökulmasta liian simppeliä.

Irving on kirjoittanut monia hienoja kirjoja, Garpin maailman, ja toisen suosikkini, Oman elämänsä sankarin, mutten ole sellainen Irving-fani, joka ehdottomasti haluaa lukea koko tuotannon ja  nauttii kirjailijan kehityskulun ymmärtämisestä. Joskin tämä taitaa nyt väistämättä tulla tehdyksi Iso K -projektin myötä. Toisenlainen lukija on Irvingin luottosuomentaja Kristiina Rikman. Hän on kirjoittanut kirjaan tuotannollisia teemoja hienosti kutovan epilogin. Suomentaessaan Rikman tunsi olevansa arkeologi, joka pääsi tutustumaan arvokkaaseen hautalöytöön!

Eniten "Vapauttakaa karhuissa" nautin ainutlaatuisesta herkyydestä, joka välillä hiljentää tapahtumisen vyöryn. Sellainen oli Gallenin ja Graffin hiljainen, surumielinen ero eläinten vapauttamisen jälkeen. 
Kaikilla ihmisillä on nimet ja tietyt paikat joihin heillä oli lupa mennä.
Siihen on hyvä hiljentyä. Ja ajatella: Siitä se sitten lähti, John Irvingin ura kirjailijana.

4 kommenttia:

  1. Minä olen niitä, jotka haluavat lukea kaikki Irvingin kirjat ja kaikki suomennetut olenkin lukenut. Tämä esikoinen oli aika sympaattinen, mutta jos tämä ei olisi Irvingin kirja, en olisi erityisemmin pitänyt. Monia hyviä teemoja ja Irvgingin pitkää kirjailijanuraa enteileviä motiivejahan tässä toki on vaikka kuinka. Kirjan julkaiseminen suomeksi olikin pieni kulttuuriteko.

    (Myös Irvingin uusin oli minulle pieni pettymys, mutta mainitsemasi Oman elämänsä sankari on omakin suosikkini.)

    VastaaPoista
  2. Uusin odottaa vielä lukemistani. Täytyy varmaan latautua, en odota kovin huikeaa lukuelämystä...
    Usein mietin, että jos Irving joko julkaisisi hieman harvemmin tai toimittaisi tekstejään (karsisi teemoja) hieman pidemmälle, pitäisin hänen kirjoistaan enemmän.
    Mutta toisaalta: silloin Irving voisi olla aika toisenlainen Irving.

    VastaaPoista
  3. Aivan mahtava idea lukea kokonaan Keltainen kirjasto! Miksi vasta nyt löysin tämän? Jään innoissani ja mielenkiinnolla seuraamaan. :)
    Itselläni tämä Irving odottaa vielä lukuvuoroaan hyllyssä.

    VastaaPoista
  4. Kiitos kannustuksesta, sitä tarvitaan ;) Toivon siltikin, että tääkin projekti jossain vaiheessa loppuun ja pääsen "ylläpitovaiheeseen" :)

    VastaaPoista

Keltaiset kiitokset kommentistasi.