Isän- ja keisarinrakkautta

Joseph Rothin Radetzky-marssi.
Joseph Rothin Radetzky-marssin kanteen on painettu Itävalta-Unkarin vaakuna, kaksipäinen kotka. Ikoninen kuva kertoo, mistä on kyse: vallasta, sen symboleista ja lopulta luhistumisesta punaisen vihollisen vastaiskuun.

Itävalta-Unkarin kaksoisvalta pysyi pystyssä puolet vuosisadasta, 1867–1918. Tätä aikakautta Roth kuvaa kattavasti, kekseliäällä tavalla.

Kaksoismonarkiaa keisaroi lähes koko ajan Frans Joosef, keskeinen henkilö myös Rothin kirjassa. Trottat kolmessa sukupolvessa palvovat keisariaan ja vaikuttavat toistensa kohtaloon yllättävällä tavalla.

Traditioille rakentuvassa rustinaskunnassa Trottista piti tulla ihan tavallinen sotilassuku. Ilman kohtalokasta käännettä: vanhin Trotta pelastaa keisarin hengen Solferinon taistelussa 1859. Keisari palkitsee suojelusenkelinsä aatelisarvolla, kartanolla ja myös Solferinon sankarin perilliset saavat nauttia ennenkuulumattomista suosionosoituksista.

Rothin henkilöhahmot ovat sen verran karikatyyrisiä, että tyylilaji hyppää vahvasti satiirin puolelle. Vanhaukko pillastuu, kun Solferinon sankaria - eli häntä - on kuvattu koulun lukukirjassa tosiseikat vääristävällä tavalla ja kieltää pojaltaan Franzilta sotilasuran. Virkamieheksi, piiriprefektiksi, alennettu poika jurnuttaa elämäänsä täsmällisen tappavassa rytmissä:  ateriat, keskustelut, palvelijat ja kyläläiset, vähäisten virkatehtävien hoitaminen toistuu samalla kaavalla päivästä toiseen. Nyt ymmärrän yhä paremmin, miksi Freudin teoriat räjäyttivät korrektiuden haarniskaan kahlehditun yhteiskunnan! Oikeastaan jo pelkästä elämäntavasta lukeminen ahdistaa.

Sotilaana pojanpojalla Carl Josephilla on onneksi hieman suurempi liikkumavara. Hän saattaa törmätä naisiin, syntyy peräti suhteita, nautiskella alkoholia mielin määrin, vaihtaa varuskuntaa ja joutua hankaluuksiin. Niistä saa aluksi tunteettomalta vaikuttava isäpappa toivottua seikkailua omaan elämäänsä.

Pahimmilleen pojanpojan asiat kääntyvät, kun hän omasta halustaan siirtyy etäiseen varuskuntaan Itävalta-Unkarin venäjänläheiselle rajalle. Luutnantiksi totta kai - siloittihan armollinen keisarinkäsi myös pojanpojan sotilasuraa. Soisilta seuduilta puuttuu infrastruktuuri, kaupunkirakenne ja taloudessakin eletään vaihdantavaihetta. Pojanpoika ei osoita suurta sotilaallista lahjakkuutta. Päinvastoin hän on hyvin herkkä, sosiaalisesti vetäytyvä, ja apeuteen taipuvainen [mikä case Sigmundille]. Iäkkäämmän kurtisaanin huolenpidon lumoissa Carl Joseph ajautuu pahoihin pelivelkoihin ja joutuu eroamaan armeijasta. Joskin näitä käänteitä edeltää isäpapan kauan toivoma oma "sota". Hän ei jätä yhtää kiveä kääntämättä pyytäessään keisarilta armoa Solferinon sankarin nimissä omalle pojalleen.

Parhaimmillaan Roth on kuvatessaan yhteiskunnallista tyytymättömyyttä. Kansallismielisyys voimistuu, Venäjältä kantautuu huhuja työväenliikkeestä, varuskuntatapaikkakunnilla järjestetään salaisia kokouksia ja armeijaan soluttautuu vakoilijoita. Maailma hajoaa, mutta tästä touhusta eivät carljosephit tajua hitustakaan. Radetzky-marssin soidessa on kunnia palvella hiljalleen vanhenevaa keisaria. Joka ei palatsin seinien sisäpuolella muista edes lähimpien palvelijoidensa nimiä.

Kirjan loputtua päättyy sekä kaksoismonarkia että Trottien suku. Poika ammuttiin vedenhakumatkalla ja keisari sai surmansa Sarajevon laukauksiin. Kuten isäpappa-Trotta viimehetket tiivistää: 

"Poika oli kuollut. Ja nyt keisarikin teki kuolemaa. Ja ensimmäisen kerran sen jälkeen kun herra von Trotta oli saanut tiedon luutnantin kuolemasta, hän uskoi tietävänsä, ettei hänen poikansa ollut kuollut sattumalta. Keisari ei voi elää kauemmin kuin Trottat!...Trottat pelastivat hänet, eikä hän jää elämään heidän jälkeensä."

Joseph Roth kirjoitti yhteiskunnallisen satiirinsa jo vuonna 1932. Kirjailijan asennetta ei ainakaan tarvitse arvuutella: keisari sai mennä, samoin perinteet ja sisällyksettömät arvot. Mutta kaiken tämän jälkeen tuleville sukupolville jäi onneksemme Solferinon sankarin muotokuva ;)

Kommentit

  1. Pieni historiallinen täsmennys: Sarajevon laukausten uhreja olivat arkkiherttua Frans Ferdinand ja hänen puolisonsa. Sen sijaan Radetzkymarssin keisari Frans Josef kuoli 86-vuotiaana v. 1916. Hänen seuraajansa oli Kaarle I, Itävalta-Unkarin viimeinen keisari.

    VastaaPoista
  2. Kiitos korjauksista. Mulla näyttää olevan myös Josefin nimessä yksi o liikaa.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Keltaiset kiitokset kommentistasi.

Susanna Rautio Goodreadsissä

Susanna's books

Sons and Lovers
it was amazing
Jos ottaisin jonkun kirjan autiolle saarelle, se olisi tämä. Luin kirjan ensimmäistä kertaa 19-vuotiaana ja sen jälkeen useasti suomeksi ja englanniksi. Se on todella harvinaista. En yleensä lue kirjoja uudelleen. 19-vuotiaana samaistui...

goodreads.com