sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Yhdeksän vuoden ja viiden päivän kvintetto

Jayne-Anne-Phillips. Kiuru ja Termiitti.
Jayne Anne Phillipsin Kiuru ja Termiitti on mielipiteet jakava kirja. Katso vaikka Goodreadsista, siellä ei juurikaan keskivertotähtösiä jaella.

Ostin Kiurun ja Termiitin heti suomennoksen ilmestyttyä. Luotan Phillipsiin kuin suomalaiseen peruskallioon. Olin varma: nainen on taas kirjoittanut jotain poikkeuksellisen upeaa. Hetki olisi valittava tarkoin. Kannatti odottaa: Kiuru ja Termiitti on upea, luomoava, taidokas ja vaikka minkä superlatiivin arvoinen! Ehdottamasti parhaita Iso K -kirjoja.

Kirjan nimeen päätyneet Kiuru ja Termiitti ovat sisarukset. Heillä on sama äiti, joskin jo kuollut, mutta eri isä. Termiitin osalta van kuollut, Kiurun osalta myös tuntematon. Sisarusten suhde on erityinen. Melkein täysi-ikäinen isosisko Kiuru on ottanut elämäntehtäväksi huolehtia vaikeasti kehitysvammaisesta pikkuveljestään.

Aloitan kirjan ylistyksen sen äänistä. Niitä on kaikkiaan viisi. Termiitin isä Leavitt 1950-luvulla Korean sodassa ja äiti, yökerholaulajatar Lola jossain päin Floridaa. Sisarusten huoltajuuden omistava sisar Nonni sekä tietysti Kiuru ja Termiitti. Koko kirja tapahtuu viiden päivän sisällä, vaikka Leavittin ja Lolan tarinat erottaa muista yhdeksän vuotta. Kuullostaako vaikealta? Ei haittaa. Jayne-Anne Phillips on luovan kirjallisuuden professori ja hallitsee haastavat rakenteet mestarin ottein.

Kertojaäänet, ja tarinat niiden takana, ovat kaikki kiinnostavia ja taidokkaasti toisiinsa punottuja. Liikuttavin kaikista kuuluu Termiitille. Poika ei osaa puhua, mutta ajatuksissaan hän havainnoi maailmaa omalla tavallaan. Termiitti tunnistaa vain mahtavat äänet ja isot esineet, rakastaa ohikiitävän junan meteliä ja paksuja liitujen suhinaa.  

Kaunista kirjassa on myös sisarusten vahva side. Kiuru rakastaa veljeään ja saa omalla asenteellaan koko pikkukaupungin ihastumaan vetokärryn kyydissä kulkevaan pikkuveljeen. Sama syvä välittämisen sanoma kuin raskaana olevan tyttären ja kuolevan äidin siteestä kertovassa Äidin ajassa. Luin Äidin ajan raskaana ollessani ja ehkä senkin ansiosta ymmärsin vielä hitusen syvemmin uuden elämän ihmettä.

Samanlainen intuitiivinen, lähes mystinen yhteys on Kiurun ja Termiitin Korean sodassa kuolemaa tekevän isän, korpraali Leavittin ja tämän saman aikaisesti Länsi-Virginiassa syntyvän pojan, Termiitin välillä. He eivät koskaan tapaa toisiaan, mutta isä tiedostaa poikansa kohdatessaan oman kuolemansa evakuoidessaan siviilejä sodan jaloista.

Olin tyytyväinen, kun Kiurussa ja Termiitissä Phillips palasi alkumaisemaansa, kotiseuduilleen. Unelias kylänen Länsi-Virginiassa, Amerikan takamailla. Siellä asuvat elämänsä pienille unelmille rakentavat vähävaraiset yksinhuoltajaisät, lapsettomat naiset ja itsensä kasvattamat lapset. Karua, mutta erityistä. On tainnut amerikkalainen unelma poiketa reitiltä tässä kohtaa.

Viiden päivän tarinat ja yhdeksän vuoden takaiset henkilöt saavat aikaan hienon juonikuvion, jossa päähenkilöiden suhteita raotetaan yksityiskohta kerrallaan. Koukeroiseen tarinaan tuo klassiset ainekset dramaattinen käännekohta, kohoava myrky ja sitä seuraava tulva, jonka jälkeen elämä paljastaa uudet kasvonsa. Kiuru osaittaa jälleen henkisen kypsyytensä ja ottaa rohkeasti vastuun tulevaisuudestaan.

Phillipsin kirjassa kaikki on kohdallaan. Vaikkapa esineet, joita ei kuvata turhan yksityiskohtaisesti. Nonnin himottu rannekello, liian kallis ja liian suurella rakkaudella annettu. Lolan perintöarkku, josta löytyvät selitykset Kiurun kysymyksille.


Jayne Anne Phillips on ollut osa koko aikuista elämääni. Ensimmäiset, sovinnaisuudelle ilkkuvat kirjat Mustat kuviot ja Koenunia, solahtivat tärkeäksi osaksi omaa aikuistumistani. Sittemmin Phillips on julkaissut kirjoja harvemmin, suunnilleen kirjan vuosikymmenessä. Phillips kirjoittaa edelleen ihanasti. Vaikka vimma on vaihtunut syvemmiksi tunteiksi, on jäljelle jäänyt runollisuus. Ja liikuttamisen vaikea taito.

**
Plazasta löytyy Riitta Kylänpään hieno kirja-arvio, joka on nivottu Jayne-Anne Phillipsin haastatteluun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Keltaiset kiitokset kommentistasi.