sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Eedenistä iäisyyteen

Orhan Pamuk on kirjallinen kameleontti. Joskus vuosia sitten luin Valkoisen linnan. Tämä oli se mies, jonka kirjoista ja poliittisista ajatuksista kaikki puhuvat.

Sittemmin Isoa K:ta lukiessani olen palannut Pamukin kirjoihin useasti. Lämpenin hitaasti kunnes Lumi räjäytti potin. Kun nyt kehun uusinta Hiljaista taloa, teen sitä tuplasti Lumen kohdalla. Vaikka herra Pamuk väität Lumen olleen ensimmäinen ja viimeinen poliittinen romaanisi, olen sitä mieltä, ettei missään teoksessasi pääse politiikkaa pakoon.

Jos Lumi on raskas, on Hiljainen taloa höyhenenkevyt. Mietiskelin lukiessani, kuinka hienosti Pamuk edelleen kehittelee Viattomuuden museosta tutuksi käynyttä kepeyttä. Myöhemmin selvisi, että Hiljainen talo onkin nuoruudenteos.

Orhan Pamuk. Hiljainen talo.
Hiljainen talo, alakuloinen Eedenlinna sijaitsee Turkissa Marmarameren rannalla. Siellä asustaa kaksi vaikeasti liikkuvaa, mutta täydin erilaista hahmoa, isomummo Fatma ja kodinhoitajakääpiö Recep. Kun Fatma paukuttaa yläkerrassa keppiä, kipittää Recep toteuttamaan rouvan mielihaluja. Mitä kiivaammin Recep kipittää, sitä intensiivisemmäksi ja moniulotteisemmaksi tarina kehittyy.

Eedenlinna saa uusia asukkaita, kun sinne saapuu kesänviettoon sisaruskolmikko Faruk, Nilgün ja Metin. He ovat Fatman ainoan, jo kuolleen pojan lapsia. Historioitsija Faruk yrittää hukuttaa  pettymyksensä rakiin. Keskimmäinen sisar  Nilgün  on kommunistisosiologi. Nuorin Metin on huippuälykäs matematiikanopettaja, joka haaveilee uudesta elämästä Amerikassa. Myöhemmin kuvaan astuvat myös Recepin fasistien kanssa pyörivä veljenpoika Hassan ja Fatman edesmennyt aviomies Selâhattiin.

Kaikista heistä Pamuk on tehnyt minäkertojia. Pamuk hyppää uuteen hahmoon ja hänen tilanteeseensa täysin taustoittamatta. Useiden kertojien lisäksi Pamuk halusi sekaan kerroksellisuutta. Selâhattinin minäkertoja onkin Fatman muistissa ja Farukin minä vaihtelee merkittävästi sen mukaan, tarjoillaanko se rakilla vai ilman. Fatma on varsinainen kaksoispersoona, joka osaa sekä olla läsnä että kadoksissa omissa muisteloissan. Kun Metin käy Fatman kanssa keskustelua Eedenlinnan tulevaisuudesta, seurustelee Fatma samanaikaisesti suvereenisti Selâhattinin kanssa vuosikymmenien päässä. Nilgün ja Metin keskustelevat sivukaupalla ilman, että kirjailija antaa mitään vinkkejä puheenvuoroista. Ja alussa toki asemointia haittasi sekin, ettei suomalainen lukija välttämättä osaa päätellä pelkistä turkkilaisnimistä juuri mitään.

Minun oli pakko käyttää kerrontatekniikan kuvaukseen näin paljon tilaa, koska mietin kuumeisesti, miten ihmeessä kirja silti pystyi olemaan kepeän helppolukuinen. Ihan kuin olisi annettu siivet ja heitetty kumpupilvien keskelle liitelemään. Ja se onnistui!

Varsinaisesta tarinasta keveys on kaukana. Eletään vuotta 1980, sotilasvallankumouksen aattoa. Nuoruus on vahvasti poliittista ja pahasti tuuliajolla. On kommunistia, fasistia, yläluokkaa, köyhälistöä, äärimuslimeja. Kadotettu sukupolvi olisi katala petttymys Selâhattinille, sukunimensä Darwininpojaksi vaihtaneelle tiedemiehelle. Hän haaveili uudesta Turkista, joka nostetaan pois orientin pimeydestä. Selâhattin pakenee yksinäisyttään viinahoureisiin ja sietää uskonnollisista periaatteista kiinnipitämää vaimoaan Fatmaa vain vaurauden takia. Recep ja hänen rampa veljensä Ismail osoittautuvat Selâhattin rakastajattaren pojiksi.

Politiikka tunkeutuu nuorten elämään liian julmasti. Fasistien höykyttämä, tunnevammainen Hasan kärsii sisaruskolmikon ylenkatseesta. Sillä on aivan liian traagiset seuraukset. Tuhoisia tapahtumia vauhdittaa säälittävä avuttomuus ja välinpitämättömyys.

Entäpä kirjan naiskuva? Fatma ei ole mikään tyypillinen, vähän kärttyisä ja dementoitunut isomummo. Hänellä on ristinään väkivaltaa ja miehensä tieteellisen elämäntyön tuhoaminen. Ja nuori Nilgün: vahva aatteessa, heikko elämisessä.

**
Hauska hetki oli se, kun huomasin Pamukin kirjoittaneen kirjaan myös itsensä.

Muita arvioita tästä kirjasta
Kaisu Mikkolan asiantunteva Parnasso-kritiikki >>
Sinisen linnan kirjastossa paljon lainauksia >>


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Keltaiset kiitokset kommentistasi.