keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Runoilija ja korppi

Taas yksi skandinaavikirjailijan tilitys kirkonmiehen uskontuskista, mietin valitessani luettavakseni Nikolaj Frobeniuksen Pelon kasvot. Joskaan Ison K:n lukijan ei kannata pelästyä tätä aihetta. Päinvastoin: innostusta voi viritellä.

Nikolaj Frobenius. Pelon kasvot.
Mutta menipä pahasti pieleen. Kirjan kannnessahan lukijaa tuijottaa itse Edgar Allan Poe (1809-49), itseoikeutetusti korpin kera.

Herra Poe on toinen kirjan päähenkilöistä. Toinen on maineikas kirjallisuuskriitikko Rufus Griswold, jolla on Poeen ambivalentti suhde. Toisaalta mysteerien ja kalman mestari vetää Rufusta puoleensa, eikä vain kirjallisten ansioidensa vaan myös sukupuolisen vetovoiman takia. Toisaalta arvoiltaan uskonnollisen kriitikon on pakko kavahtaa runoilijaa, joka ei pidättäydy sovinnaisiin aiheisiin ja runouskäsitykseen.

Se on sitä aikaa kun yhdellä kriitikoilla on valtaa yli ihmisen elämän. Nostaa salonkien keskipisteeksi, lisätä loistetta tai tuomita mitättömyyteen. Griswold käy omaa kiirastultaan näiden vaihtoehtojen välillä käyttäen ystävyyttä juonitteluun ja valtataisteluun.

Frobeniuksen Poe-elämänkerta on todella hyvä kirja monella tapaa, toisin kuin Hesarin kirjallisuuskriitikko [eipä sinnekään enää maksullisen sisällön takia kannata linkata] ehdottaa. Vaikkapa taidehistoriallisesti. Poen elinaikana amerikkalainen runous ottaa ensimmäisiä haparoivia askeliaan. Taide-elämä salonkeineen, kriitikoineen ja kustannustoimittajineen rakentuu. Ihan ensimmäiset antologiat julkaistaan. Runoilijat ovat avuttomia rahastamaan tuotoksillaan, mutta kilpailevat sitäkin kiihkeämmin eliitin suosiosta. Keuhkotautia, nälkää ja nääntyviä vaimoja. Kaikki kliseet tarjolla, mutta todentuntuisesti.

Ja sitten tietenkin Poen elämän kuvaajana. Poe päätyy ottopojaksi porvarisperheeseen, jossa arvokonflikti on väistämätön. Uniikista taiteilijuudestaan vakuuttunut Poe ottaaa jo nuorena niin sanotut hatkat ja suuntaa kohti itärannikkoa. Taiteilijanuralla on nousuja ja laskuja, mainetta ja paljon parjausta. Onhan Poen makaaberi runokuvasto jotain ihan muuta kuin perinteistä lyyriikkaa. Ehdotonta, kyseenalaistamatonta, alitajuista. Synkkää ja pimeää.

Poen runomaailma ei jää vain kirjalliseksi, sillä hänen kannoillaan hiipii hylätty lapsuudenystävä, joka on ottanut tehtäväkseen lavastaa Poen runot eläväksi elämäksi.

Frobenius on opiskellut elokuva-alaa ja sen kyllä huomaa. Pelon kasvot on erinomainen jännitysnäytelmä. Siinä saalistetaan, jahdataan ja juonitellaan vaihtuvilla näyttämöillä. Romaani henkii kauhua, pahuutta ja pelkoa, se ilmentää yliluonnollisia tapahtumia, salaperäisiä sielun liikahduksia ja elämän hallusinatorisia kuvajaisia.

Ja entä se "Korppi"
kun sen varjo aaveen lailla illoin kasvaa lattiaan
varjo synkkä, raskas, josta sieluni ei nousemaan
pääse enää milloinkaan
Yhden suomennoksen voit lukea kokonaan Cordula's webistä >>

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Keltaiset kiitokset kommentistasi.