torstai 6. joulukuuta 2012

Kartanon kummitus

Sarah Waters: Vieras kartanossa.
Sarah Watersin kirjailijakynässä asuu kiehtova menneen maailman henki. Vieras kartanossa on kirja, joka sisältää kaikki modernin klassikon ainekset. Tulee mieleeni toisen maailmansodan kynnyksellä kirjoitettu Rebecca. Vieras kartanossa on samanlainen hillitty, tyylikäs, lumoava ja nostalginen suku-, rakkaus- ja jännitysromaani.

Vieras kartanossa on kirja, joka etenee hitaasti, mutta määrätietoisesti kauhun ja monipolvisten tunteiden kudelmassa. Kuinkahan monelta kirjailijalta löytyy tänä päivänä uskallusta kirjoittaa näin rauhallista tekstiä?

Waters tuntuu siirtäneen osan tyynestä itsevarmuudestaan kirjan keskusnaiseen Caroline Ayresiin. Carolinesta löytyy tuttu nippu monien naiskirjailijoiden rakastamien antisankarittarien piirteitä. Hän on älykäs, periaatteissaan vahva, reipas toiminnan nainen, mutta fyysisiltä avuiltaan hieman vaatimaton.

Caroline asuu ikimuistoisesti kuvatussa kartannossa, Hundreds Hallissa. Komea kartano seisoo keskellä villiintynyttä puutarhaa, tapetit lerpattavat ja lattiat halkeilevat. Liian iso ja hankalasti ylläpidettävä talo komeaan elämäntapaan tottuneelle leskiäidille ja kasvavan kulutilin kanssa kamppailevalle, sodassa rampautuneelle Roderick-veljelle.

Kirjan varsinainen päähenkilö ja kertoja on Hundreds Hallista ja Ayresien perheestä lähes pakkomielteisesti kiinnostuva tohtori Faraday. Ayresin perhe edustaa taantuvaa yhteiskuntaluokkaa, hitaasti rapautuvaa maalaisaatelia. Faradaylla taas on koulutusta ja arvostettu ammattiasema, mutta auttamatta työväenluokkaiset sukujuuret. Tohtorille aatelisperheen saaminen asiakkaaksi on eittämättä suuri luokkahyppy varsinkin, kun hänen äitinsä työskenteli aikoinaan samassa kartanossa palvelijana. Samanlainen saalis on perheen tytär Caroline, josta tulee hetkiseksi Faradayn morsian ja yläluokkaisen elämäntavan pääsylippu. Vieras kartanossa on hyvin luokkatietoinen romaani, mutta elegantilla tavalla.

Huolimatta siitä, kuinka sitkeä Ayresin perhe on ja kuinka uhrautuvasti Faraday perhettä tukee, ei rappiolle ja etukäteen kirjoitetulle kohtalolle löydy vaihtoehtoja. Hundreds Hallissa alkaa tapahtua outoja asioita, joita järki ei selitä. Seiniin ilmestyy outoja palojälkiä ja kirjainmerkkejä, huoneissa, nurkissa ja puutarhassa tuntuu liikkuvan jotain muutakin, mutta näkymätöntä. Ensin pieninä alkavien paljastusten kaari laajenee ja synkkenee. Se jokin ei kummittele kiltisti vaan aikaansaa hyvin tuhmia ja julmiksi muuttuvia tapahtumia.

Mystisten voimien lisäksi talossa kamppailevat järki ja tunteet. Ayresit itse alkavat yksi toisensa jälkeen uskoa yliluonnollisiin selityksiin. Tohtori taas on vankkumaton järjen ja tieteen sanansaattaja, jolle oudot tapahtuvat selittyvät vain mielen sairauksilla. Juopa perheen ja Faradayn välillä syvenee hienovireisesti, mutta lopullisesti. 

Watersin Vieras kartanossa on yksinkertaisesti hyvä kirja. Kovin kamalaksi en sitä sanoisi, mutta taitavasti kirjoitetutuksi ja sitäkin kiehtovammaksi. Se kääntyisi yhtä hyvin elokuvaksi kuin Rebecca aikoinaan. Ne voisi katsoa samana iltana peräkkäin, vaikka jouluaattona. Rebeccan kartano tuhoutui tulipalossa, mutta Hundreds Hall  jäi seisomaan tyhjilleen, ehkä uusiokäyttöä tai museoimista odottaen.

3 kommenttia:

  1. Minä ihastuin ennen kaikkea Sarah Watersin Yövartioon, johon verrattuna tämä uudempi tuotos oli hieman tylsempi. Kirjassa ei ollut samalla tavalla järisyttäviä kohtauksia kuin Yövartiossa, mutta tykkään ylipäätään tällaisista isoista romaaneista. Hyllystä löytyy vielä Watersin kolmas teos "Silmänkääntäjä", jonka on kyllä kustantanut Tammi, mutta sitä ei ole julkaistu keltaisten joukossa.

    Watershan on tunnettu lesboteemoistaan, jota ei nähtävästi tässä kirjassa käsitellä. Erään blogistin mukaan teema on kuitenkin vahvasti läsnä Carolinen hahmossa, mutta sitä ei missään kohtaa sanota suoraan.

    VastaaPoista
  2. Aina yhtä mielenkiintoista se, kuinka eri lukijat pitävät erilaisista kirjoista. Itse nimittäin pidin "Vieraasta kartanossa" paljon Yövartiota enemmän. Nautin tästä harkitun hitaasti ja päämäärätietoisesti etenevästä tarinasta.

    Lesboteema oli selvä Yövartiossa - ja vasta siitä kirjoitetun postauksen jälkeen blogini alkoi saada joukkoittain kommenttispämmejä - "Vieraassa" ei varmaankaan aivan näin. Tosin sekä Faraday että Caroline olivat ilmiselvästi aika kokemattomia mies-naissuhteissa ja jotenkin rajanneet ne oman elämänsä ulkopuolelle.

    VastaaPoista
  3. Tämä on toistaiseksi ainoa Waters, minkä olen lukenut, ja pidin kovasti! Hyllyssä odottaisi jo muutama muukin hänen teoksensa.

    VastaaPoista

Keltaiset kiitokset kommentistasi.