sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Kuulustelukirja

Herta Müller: Tänään en tavannut itseäni.
Herta Müller valitsi Isossa K:ssa viimeiseksi julkaistun kirjan Tänään en tavannut itseäni kehystarinaksi kuulustelut. Kuulusteluja riittää, sillä Müllerin päähenkilö on taas käyttäytynyt sopimattomasti.

Müllerin nuori nainen tempoilee kutsukierteen ja oman epätodellisuutensa välillä. Niistä syntyy hieno ristiriita ja selviytymistarina.

Jospa kirjoittaisin ensin alta pois ne kuulustelut. Eihän siihen tietenkään sen kummoisempaa syytä tarvittu kuin peruttu seksisuhde oman esimiehen kanssa ja päälle päätteeksi ei niin viisas idea pistää Italiaan lähtevien miestenpaitojen taskuun omat yhteystiedot. Siinä hötäkässä katosi jokakatytön unelmatyöpaikka vaatetehtaassa, turvalliset moottoripyöräajelut aviomiehen kanssa, läheisten ja omaisten tavalliset arkipäivät sekä oma nuoruus ja huolettomuuus. Kutsuja tulee yhä useammin ja aina täytyy pakata mukaan peseytymisvälineet.

Kun arki ei niin sanotusti nappaa, täytyy löytää selviytymiskeinoja. Müllerin nuoret naiset ovat tunnetusti neuvokkaita ja omistavat huikean mielikuvituksen. Sinne mystiseen maailmaan tämäkin nuori nainen pakenee politiikan saastuttamaa arkea. Ja jokainen sana ja sivu tarjoavat lukijalle satumaisen onnen ja kunnia päästä siitä osalliseksi. Miksi jotkut ihmiset erottelevat toisistaan ajatukset, esineet ja tunteet, ihmettelee nainen. Hänelle lumikellot voivat muttua linnunpäiksi ja Nelun kuulustellessa alkaa miettiä hänen varpusensensiipiä muistuttavia viiksenpäitään.
Laita suu kiinni, muuten sydän kylmettyy.
Lukijasta tulee väistämättä nuoren naisen liittolainen, jolle on kunnia kuulla koko tarina. Siitä ei niljakkaita käsisuudelmia jakeleva kuulustelija tiedä mitään. Ihana rakkaus Pauliin ja suuri suru pulloon pakenevan Paulin hiipumisesta. Hurja ystävätär Lili, joka veti miehiä puoleensa kuin mehiläiskuningatar ja ammuttiin rajalla yrittäessään maanpakoa. Ja se surullisen tylsittyvä työmatka, jonka pitkästyttävyyttä nuori nainen pakeni pomonsa Nelun sänkyyn. Tai oman isän lannistumaton himo lettityttöä kohtaan, joka oli särkeä tyttären sydämen.

Kun Herta Mülleristä on kyse, tämäkin kirja on pelkkää politiikkaa eikä sitä voisi olla olemassa ilman Romanian diktatuuria. Vakoilua, paljastuksia, silmiä ja korvia. Niin ajankohtaista todellisuutta vielä monin paikoin maailmassa. Mutta kaunista siitä tekevät inhimilliset selviytymistarinat ja hieno, aivan omanlainen kirjailijanääni, joka Müllerillä taatusti on. Olisikohan se aivan erilainen, jos Müller olisi elänyt vaikkapa Suomessa.

Olen nostanut kaikki Herta-rouvan aiemmat kirjat parhaiden Isojen K:den joukkoon. Tätä en sinne kuitenkaan nosta. Miksi? Müller on karsinut ja tiivistänyt kerrontaansa liikaa. Maaginen symboliikka on lakonisen totevaa. Unikuvat puuttuvat - haluan ne takaisin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Keltaiset kiitokset kommentistasi.