Amoz Oz pakeni aavikkokaupunkiin

Amoz Oz: Älä kysy yöltä.

Amos Ozin uusin Älä kysy yöltä herättää samanlaisia tunteita kuin Orhan Pamukin tuorelikko Viattomuuden museo. Alkavat miehet ikääntyessään muuttua lempeämmiksi. Yhteiskunnallisuus jää mies- ja naissuhteiden pohtimisen jalkoihin. Sanomisen palo kuihtuu nostalgiaksi.

Oz astahti tunnekäyrällä Pamukiakin arkisempaan suuntaan. Viattomuuden museossa on sentään kyse elämän suurimmasta rakkkaudesta. Älä kysy yössä tavanomainen pariskunta Noa ja Theo elävää arkipäivää aavikkokaupungissa. Eihän arkipäivässä tietenkään mitään vikaa ole, mutta sellaisen kirjoittaminen kiinnostavaksi onkin jo toinen haaste.

Noan ja Theon asustama pieni siirtokunta on varmasti esteettisesti täydellisen masentava. Tällaisia historiattomia paikkoja Ozin romaanit vilisevät. Näihin arkkitehtoonisesti mitättömiin kulisseihin on hyvä paeta sellaisen, joka ei haikaile menneisyyttä eikä odottele liikoja tulevaisuudelta. Kunhan elellään päivästä toiseen kuten aikoinaan nimekäs arkkitehti Theo. Hänellä oli vähän suurempia visioita siirtokuntien rakennuttamisesta, mutta rahoittajien puuttumisen takia hänenkin arkkitehtitoimistostaan tuli työelämän kulissi.

Kirjassa käydään oikeastaan läpi yhtä kesää, joskin muutamia taustoittavia takautumia löytyy. Toisin kuin kulissi-arkkitehti Theon elämä, saa opettajana toimivan Noan kevätlukukausi uusia käänteitä. Noan itsemurhan tehneen oppilaan isä pyytää Noaa pojan kunniaksi perustettavan huumekeskuksen projektipäälliköksi. Tai ehkä puuhanainen olisi projektipäällikköä sopivampi ilmaisu, sen verran epämääräisestä puuhasta hankkeesta on kyse.

Hanke, joka enemmän muistuttaa aavikon kangastusta kuin todellista keidasta, tuo Noa elämään toivottua säpinää. Ainakin yhdeksi kesäksi. Samalla pohditaan pariskunnan tarinaa: ollako vai eikö olla, siis yhdessä. Rakenteellisesti ihan hauska ratkaisu antaa joka toisen luvun ääni Noalle tai Theolle. Se vie lukijan todella lähelle arkisia aatoksia ihan kuin kenen tahansa perhe-elämää katselisi.

Älä kysy yöltä on suuren kirjallisen rakkauteni Amoz Ozin heikoin teos. Toivottavasti Amoz, jos vielä kirjoitat jotain, pakenet kulissikaupungeista elämänkuhinaan.