tiistai 1. toukokuuta 2012

Auster löysi sisäisen oraakkelinsa

Paul Auster: Oraakkeliyö - Keltainen kirjasto blogi
"Harvoin pettyy, vaikka uusi Paul Austerin romaani muistuttaa aina kovasti edellisiä", kirjoitti Helena Ruuska aloittaessaan Näkymättömän arvostelun.

Tämä tuli mieleeni, kun aloittelin Oraakkeliyötä. Kirja starttasi laahuisasti ja vaikutti ikäväkseni juuri tuollaiselta, kovin tutuntuntuiselta. Puolessaväliä kolmeakymmentä oleva brooklyniläismies Sidney Orr, joka on ammatiltaan - tietysti - kirjailija. Miehen elämä on vähän hakusessa - tällä kertaa pitkän sairauden takia - eikä kynä oikein luista. Mutta onneksi kotona odottaa ihanainen vaimo Grace, joka jaksaa helliä uravaikeuksissa olevaa kirjailijaa. Ihmeen onnekas mies kaikkinensa.

Paul Auster: Oraakkeliyö
Jotenkin pidän Austeria teennäisenä. Sivistynyttä blooklyniläis- elämää, valikoitu kaveripiiri, erityisiä esineitä ja ruokakulttuuria, Pariissa käyty jossain vaiheessa. Rahapulasta ja uranotkahduksista huolimatta todelliset elämänkuilut eivät pääse nielaisemaan. Tai ehkä vika on lukijassa, sillä absoluuttiseen köyhyyteen, julmuuteen ja sotiin tottunut Ison K:n lukija on vaarassa kylmettyä normaalin elämän pikkuselkkauksille.

Oraakkeliyön tärkeä hahmo on portugalilainen muistikirja. Paperipalatsista löytynyt vihko pistää kirjailijan luovuuden liikkeelle. Alkaa syntyä tarinaa tarinan sisälle ja selityksiä kirjallisille päätöksille. Sisäkkäistarinat nostivat ensin lukukarvani pystyyn, sillä sellainen tuntuu varsinkin Austerin tapauksessa liioitellun kirjalliselta. Ja entäs sitten alaviitteiksi merkityt selitykset: lainauksia opiskelijan tutkielmista?

Mutta kävikin niin, että kirjasta tuli kiinnostava. Ihmissuhdetarinana alkaneesta Oraakkeliyöstä kutoutui nimensä mukaisesti tarina selvästi näkemisestä. Portugalilainen muistikirja ei herätä eloon ainoastaan uinuneen kirjailijan vaan vaatii matkaa alitajuntaan. Nostamaan esille sen, joka on koko ajan ollut esillä, mutta jota ei ole katsottu silmiin.

Lisäksi tapahtuu selittämättömiä ja outoja asioita. Onkin niin, etteivät sanat vain tallenna totuutta vaan myös tekevät sitä. On vanhempi kirjailija John Trause, pariskunnan paras ystävä, jonka suhde Graceen ei ehkä aina ole ollutkaan pelkästään sukulaisrakkautta. On Sidneyn ja Gracen lapsi, jonka pitäminen tuntuu Gracesta yllättävän vaikealta. On Johnin narkkaripoika Jacob, joka ei olekaan pelkkä epätoivoinen hahmo menneisyydestä.

Ja vasta viimeisellä sivulla päähenkilö Sidney todella tuntee elossa olemisen ihanuuden - erittäin uskottavalla tavalla.

Auster vaikuttaa uskovan vakaasti herkkyyden voimaan. Tulevaisuus on jo sisälläsi: suostutko - tai uskallatko - herkistyä näkemään sen, mikä on tulossa. Löydätkö sisäisen oraakkelisi?

Katso myös:
Hannu Sinisalon arvio Oraakkeliyöstä >>
Janna Kantola sanoo hauskasti, että Auster kirjoitti maatuskanuken >>

1 kommentti:

  1. Ymmärrän niin hyvin tuon, kun sanot pitäväsi Austeria teennäisenä. Itselläni on vähän sellainen olo, että Auster on taattua laatua tuottava tehdas, liian hyvä ollakseen totta.
    Mutta kuten sinäkin, olen monet kerrat saanut huomata senkin, että laatu tosiaan pitää!

    VastaaPoista

Keltaiset kiitokset kommentistasi.